keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Kuumeilua ja muita kuulumisia

En erityisemmin haluaisi naputella tänne blogiin mitään sairauskertomuksia... Toisaalta avoin linjani kärsii, jos olen hissukseen, ja sitä suurempi on selittely blogitauolta palatessa. Joten tässä viime aikojen kuulumisista muutama rivi.

Olen ollut pari viikkoa kuumeessa. Parin päivän kuumeilun jälkeen en vielä päässyt mihinkään tutkimuksiin, viikon jälkeen otettiin labrakokeita ja mm. koronatesti. Joka oli negatiivinen. Enpä sitä epäillytkään, mutta hyvä että otettiin, koska ei olisi ollut ollenkaan kivaa pelätä läheisten tartuttamista yms. Mitään oikeaa syytä tuolle kuumeilulle ei ole selvinnyt. Terveyskirjaston Pitkittynyt kuume-artikkelissa mainitaan mahdolliseksi syysksi myös kilpirauhasen liikatoiminta, joten siitä sen kai sitten täytyy johtua...


Kuumeiluni on ollut sellaista, että lämpä on noussut ja laskenut ja välillä on ollut kuumeettomia jaksoja. Viime viikolla ravasin labrassa ja lääkärissä, mutta loppuviikosta alkoi olla parempi olo ja maanantaina palasin (etä)töihin. Lämpöilyä on edelleen ollut, mutta nyt se näyttäisi olemaan vähenemään päin.

Helle ja kuumeilu ei ollut ihan kivoin mahdollinen yhdistelmä. Onneksi särkylääkkeillä olin sen verran toimintakykyinen, että jaksoin mm. lähteä uimaan. En ole koskaan ennen ollut kylmän veden ystävä, mutta nyt viileä uimavesi oli juuri sitä mitä kaipasin. Muuten kesäsäistä nauttiminen on mennyt vähän ohi. Toivon todella, että kun kesälomani vihdoin alkaa heinäkuun puolivälissä, olisi vielä hyviä säitä ja pääsisin niistä nauttimaan. Olen aina ennen tykännyt hulluna kesästä ja helteistä, joten tällainen syö naista.


Luonnollisesti juoksupoluille palaaminen ei ole vielä läheskään ajankohtaista ja olen ollut niin kipeänä, ettei ole edes tehnyt mieli juoksemaan. Saattaakin hyvin olla tervehtymisen merkki, että tänään olen tuntenut kaipuuta juoksua kohtaan. Toivottavasti kilpirauhaslääkitys alkaisi kohta tehota ja pääsisin hissukseen taas liikkumaan.

Kukkakuvien myötä toivottelen hyvää juhannusta lukijoille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...