sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Sinut on haastettu mukaan juoksuhaasteeseen!

Jos luet tätä, niin sinut on haastettu mukaan Juoksuhaasteeseen!

Olen jo useamman viikon kehitellyt ensi vuodelle tällaista hauskaa juoksuhaastetta, joka kulkisi mukana koko ensi vuoden treeneissä. Idea tähän tuli Retkihaasteesta 2017, jossa oli retkeilyyn kannustavia haasteita tälle vuodelle. Haasteissa oli miettimistä, sillä halusin mukaan juttuja, joita kuka tahansa juoksija voisi toteuttaa, mutta jotka myös tarjoaisivat sopivasti haastetta vuoden ympäri. Haasteet ovat sellaisia, että nollastakin aloittava juoksija pystyy säännöllisellä treenillä ne saavuttamaan. Juoksuhaaste 2018 tsemppaa juoksemaan sekä tarpeeksi hitaasti että välillä kirmaamaan myös nopeita pinkaisuja.


Haasteita on 40 ja niitä voi rastia aivan omaan tahtiin. Osa vaatii hiukan paneutumista, osa heittäytymistä. Tavoitteeksi voi asettaa tietyn määrän haasteita tai vaikka kaikki!

Toivon, että ihan jokainen juoksubloggaaja osallistuu! Ilmoitelkaa haasteen omalla sivulla, aiotteko osallistua ja mikä on tavoitteenne! Tein juoksuhaasteelle myös oman Facebook-ryhmän, jonne ajattelin päivitellä muun muassa bloggaajien kuulumisia haasteen parissa.

Jotta juoksuhaaste innostaisi osallistumaan heti vuoden alusta, päätin pitää myös pienen arvonnan osallistuneille. Osallistut arvontaan kommentoimalla juoksuhaasteen omalla sivulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...