tiistai 7. kesäkuuta 2016

Polvi perkele

En tiedä mitä eilisellä lenkillä oikein tapahtui, mutta lenkin loppupuolella oikeassa polvessa alkoi tuntua ikävältä. Juoksin lenkin loppuun ja kävelin kotiin, enkä vielä kauheasti huolestunut. Kotona kun yritin kyykkyyn yhdellä jalalla, niin oikean polven alta vihlaisi todella ikävästi ja siinä vaiheessa aloin jo huolestua. Tänään sitten työmatka meni nilkuttaen, polvi tuntui joka askeleella.

Mitään selvää voimakasta kipua polvessa ei tunnu, mutta joka askeleella huomaa, että kaikki ei ole kunnossa. On todella inhottavaa, kun pelkää, että jos astuu vähän väärin tai vastaavaa, tulee kunnon vihlaisu. Kipu ja tuntemukset tuntuvat selvästi polvilumpion alaosassa, joten itse diagnosoisin tämän ennemmin hyppääjän kuin juoksijan polveksi.

Olin heti tänään yhteydessä työterveyteen, joka suhtautui nihkeästi, kun vaiva oli tullut vapaa-ajalla. Soitto omalle terveysasemalle ei sekään auttanut, sain vain kehotuksen syödä buranaa ja lepuuttaa jalkaa. Kävin sitten apteekissa shoppailemassa ja kipulääkkeen lisäksi ostin kipugeeliä sekä kylmäpakkauksen. Kipugeelistä tuntuu ainakin äkkiseltään olevan enemmän hyötyä kuin särkylääkkeistä.

Vaiva harmittaa nyt ihan vietävästi. En tehnyt eilisellä lenkillä mitään tavallisuudesta poikkeavaa, itse asiassa vk-lenkki kulki tosi hyvin. Joten en tajua, mistä vaiva on saanut alkunsa. Mun käytössä olevat kengät eivät ole mitenkään tukevat, joten ehkä sillä on vaikutusta. Huomiseksi kaavailtu vetotreeni jää nyt ainakin väliin, mutta toivottavasti en joudu skippailemaan myös viikonlopun juoksuja...

2 kommenttia:

  1. Harmillista, näistä ei näköjään yksikään juoksija välty, vaikka ei tekisi virheitäkään. Kivun keskellä voit kuitenkin olla tyytyväinen blogipäivityksen ytimekkäästä otsikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä jos otsikko miellyttää. Polvivaiva kyllä kismittää, kun en keksi, miksi se tuli nyt kipeäksi...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...