Viikon juoksusaldo: 0 kilometriä, 0 lenkkiä. Viikko on mennyt pienessä flunssassa ja nuutuneessa olotilassa sohvanpohjalla suklaata syöden. Flunssa näyttää taas olevan vain sellainen puolittainen tauti, ja siksi onkin aika vaikea arvioida, että pitäisikö vaan levätä vai voiko jatkaa normaalia elämää. Ruokahalua tauti ei ainakaan ole vienyt... Torstain saikkupäivän jälkeen mulla ei enää ollut kuumetta, ja perjantaina menin puolikuntoisena töihin. Jälkikäteen kävi mielessä, että olisi ehkä ollut fiksumpaa levätä toinenkin päivä kotona, sillä olin töiden jälkeen todella poikki, ja muun muassa päivittäinen portaiden nousu omaan asuntoon sai mut haukkomaan henkeä kuin en olisi koskaan juoksulenkillä käynytkään.
Ero vaikkapa alkusyksyyn on melko dramaattinen, kun silloin juoksin 3-5 kertaa viikossa, 35-45 kilometrin viikkoja. Eihän tässä nyt kannattaisi vertailla puolikuntoista olotilaa maratontreeniviikkoon, mutta jotenkin näin se ihmismieli aina toimii. Sitten jos vertailussa siirrytäänkin selvästi kauemmas, jonnekin kuuden vuoden päähän, niin silloin tällaiset viikot olivatkin mulle normeja. En liikkunut yhtään, söin liikaa herkkuja, röhnötin vain sohvalla ja tietokoneen ääressä. Elämässä oli ollut vastoinkäymisiä ja olin aika masentunutkin. Ajatus puolimaratonin juoksemisesta olisi ollut ihan naurettava, saati sitten kokonainen maraton, aivan absurdia. Tuosta on tultu aika pitkälle sentään. Se on hyvä pitää mielessä, kun kurkkukipu vie mielen matalaksi ja koko viikko tuntuu menneen hukkaan.
Mä olen vähän sellainen joko-tai-ihminen. Joko treenataan ja yritetään elää terveellisesti, tai sitten maataan sohvalla mussuttamassa suklaata. Varmaankin esimerkiksi leppoisa kävely olisi kohentanut oloa ja piristänyt, eikä vaikuttanut mitenkään negatiivisesti flunssasta toipumiseen, mutta enpä jaksanut ulos lähteä. Siitä, kun ei tee mitään, tulee väkisinkin vähän epäonnistunut olo. Varsinkin, kun on vaan tällainen lievä flunssa, niin en oiken osaa hyvällä omallatunnolla vaan levätä. Toivottavasti olo - ja mieli - kohenee ensi viikolla!
Paranemisia!
VastaaPoistaToi joko-tai-ajattelu kuulostaa kyllä niin tutulta. Kun jouduin lopettamaan juoksemisen, niin loppui kaikki muukin järkevä elämästä. Eihän terveellinen elämäntapa vaadi juuri juoksemista, mutta minä en ole vieläkään oppinut suhtautumaan siihen niin. Vaikka en ole juossut pariin vuoteen yhtään. Ehkäpä sitä joskus oppii, onhan sitä koko elämä aikaa opetella. :)
Kiitos!
PoistaMä olen joskus kauhulla miettinyt, että jos en enää pystyisi juoksemaan, niin en tiedä, mitä tekisin. En vaan keksi mitään muuta liikuntamuotoa, joka samalla lailla kiinnostaisi ja antaisi energiaa. Varmaan kyllä löytyisi, kun oikein etsisi ja asennoituisi toisin...