torstai 30. marraskuuta 2017

Märkä ja masentava marraskuu

Onpa ollut pitkä marraskuu! Jotenkin tänä vuonna tämä pimeys ja ankeus on tosissaan koetellut jaksamista ja olen tuntenut itseni tavanomaista väsyneemmäksi koko kuun. Marraskuu on varmaan tuntunut niin synkältä osittain siksi, että sateita ollaan saatu enemmän kuin tarpeeksi. Kuukauden kuvia selatessa löysin sentään muutaman vähän värikkäämmänkin kuvan, mutta harvassa ovat olleet kuivat ja aurinkoiset päivät.


Juoksusuunnitelmat menivät heti alkukuusta plörinäksi, kun olin flunssassa suunnilleen pari viikkoa. Haaveet marrasputkesta sai haudata ja jättää putkijuoksut muille. Flunssa oli harvinaisen ärhäkkä. Viikon jälkeen luulin taudin jo menevän ohi, mutta sitten kurkku kipeytyy uudestaan ja sain kurkunpäätulehduksen. Siinä olikin sitten kärvistelyä, kun en saanut puhua ja kurkkukipu sekä yskä vaivasivat päiväkausia (ja yöt myös). En tunne olevani vieläkään täysin kunnossa, sillä yskin edelleen toisinaan.


Juoksin marraskuussa 74 kilometriä. Ottaen huomioon flunssan niin ihan ok, mutta 120 kilometrin tavoitteestahan tuli jäätyä selvästi. En ole vieläkään uskaltanut juosta kuin hyvin kevyitä lenkkejä, koska olo on vieläkin puolikuntoinen. Toisaalta neljän kilometrin hitaat hölkät on ollut helppo lomittaa muiden arjen touhujen väliin. Samalla linjalla aion jatkaa myös joulukuussa. Eli lyhyitä lenkkejä lähes päivittäin. Vuoden alusta juostuja kilometrejä on kasassa 884, joten eihän tässä muu auta, kuin laittaa joulukuun tavoitteeksi juosta tonni täyteen.


tiistai 28. marraskuuta 2017

Lyhyillä lenkeillä kaamosväsymystä karkottamaan

Mun haaveet marrasputkesta kaatuivat jo ennen kuin marraskuu ehti alkaakaan. Sitkeän flunssan jälkeen on ollut epävarmaa palata juoksun pariin, ja mua vaivaa edelleen yskä. Siksi en ole nyt marraskuussa juossut kuin lyhyitä kevyitä lenkkejä, etten rasittaisi itseäni liikaa.


Olen kokeillut myös putkessa juoksua tässä loppukuusta, ja pyrkinyt juoksemaan lähes joka päivä, jos siihen vain on järkevästi ollut aikaa. Lenkit ovat olleet kevyitä neljän kilometrin hölkkiä. Olen pyrkinyt siihen, että lenkille olisi mahdollisimman helppo lähteä, koska marraskuun säät eivät todellakaan ole houkutelleet ulkoilemaan. Yleensä olen tähän aikaan vuodesta ollut tyytyväinen siihen, jos ei ole ollut liukasta, mutta nyt on ollut niin synkkää, että sula maa on ollut laiha lohtu.


Lähes joka päiväinen lyhyt happihyppely onneksi todella auttaa kaamosväsymykseen. Mulla on myös käytössä aina aamuisin kirkasvalolamppu ja napsin d-vitamiinia talvikuukausina, mutta ulkoilu piristää parhaiten juuri työpäivän jälkeen. Silloin kun mieli tekisi vaan jäädä sohvanpohjalle koko illaksi, niin lyhyt lenkki aktivoi siihen malliin, että sen jälkeen jaksaa vielä tehdä jotain muutakin. Tai jos ei jaksakaan, niin ainakin voi hyvillä mielin hautautua peiton alle, kun on jo liikkunut.


Ihan joka päivä en ole viitsinyt lähteä edes lyhyelle lenkille. Eilen kastuin töistä kotiin kävellessä litimäräksi ja kotiin päästyä olo oli niin viluinen, että jätin lenkin väliin ja painelin suoraan kuumaan suihkuun. Tänään lähdin sitten duunista hiukan aikaisemmin päästäkseni juoksemaan päivänvalon aikaan. No, hämärä tuli jo ennen lenkkiä, ja sateinen sää teki maisemasta entistä harmaampaa. Lenkille lähtiessä vesisade vaihtui räntätuiskuksi ja loppulenkistä tuli jo märkää lunta. Mutta kannatti lähteä, ihan hyvin kulki juoksu ja nyt on taas hiukan pirteämpi fiilis!


Tämän päivän lenkille en edes ottanut puhelinta mukaan, se olisi kuitenkin kastunut. Mutta viime lauantaina pääsin pitkästä aikaa juoksemaan poluilla, ja vieläpä kuivassa kelissä; postauksen kuvat ovat tuolta lenkiltä.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Minä vahingossa maratonille

Olen katsellut ensi vuoden juoksukisoja sillä lailla toisella silmällä. Varovasti, että jospa ensi keväänä jo pystyisin täysipainoiseen harjoitteluun vaivojen jälkeen. Ehkä jotain pidempääkin matkaa voisi harkita, mutta toimisin järkevästi ja jättäisin ilmoittautumisen kevääseen.

Hups. Harkitsemani tapahtuman ilmoittautuminen olikin Black Friday -tarjouksessa kympin halvempi. Sorruin. Pari klikkausta myöhemmin olin ilmoittautunut ja maksanut ilmoittautumisen elämäni toiselle maratonille. Ensimmäisestä onkin jo kaksi vuotta aikaa, ja se oli ennen näitä polvi- ja selkävaivoja. Onneksi seuraavaan on aikaa vielä yli puoli vuotta, mutta tästä se alkaa, maratonprojekti kohti Forssan Suvi-iltaa 16.6.2018!

tiistai 21. marraskuuta 2017

Joululahjavinkit juoksijalle

Olen jouluihminen ja tykkään antaa (ja saadakin) lahjoja. Joulun alla kauppojen ihmispaljoudessa tungeksiminen ei kuitenkaan missään nimessä kuulu lempipuuhiini. Pyrin tekemään joululahjahankinnat hyvissä ajoin ja mikäli mahdollista, mukavasti kotisohvalta käsin verkkokaupoista. Tähän postaukseen keräsin tukun vinkkejä juoksijalle sopivista joululahjaideoista. Tällä viikolla verkkokaupoissa on black friday -viikon ansiosta runsaasti alennuksia, joten nyt on oiva aika ostaa lahjat ja välttää viime hetken paniikkia.

Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä (*). Mainos- eli affiliatelinkkien kautta tehdyista ostoksista saan pienen prosentin komissiota (n. 5-8% ostosten loppusummasta). Pelkästä linkin klikkaamisesta en hyödy rahallisesti, ainoastaan linkin kautta tehdyistä ostoksista.


Pehmeät paketit


Juoksuhanskat. Juostessa ei tarvitse paksuja hanskoja, vaan juoksuhanskojen kannattaa mieluummin olla sellaiset, jotka mahtuvat tarvittaessa taskuun, kun lenkillä tulee kuuma. Monissa hanskoissa on sormenpäissä älypuhelinkäyttöä tukeva pinnoite, mikä onkin kätevää. Joissain hanskoissa on lisäksi frotee- tai fleecekangasta, jolloin hanskoja voi tarvittaessa käyttää nenäliinan korvikkeena. Ällöttävää, mutta käytännöllistä. :D Juoksuhanskoja on saatavana myös sormien päälle vedettävän hupun kanssa, jolloin hanskat menevät kylmemmissä ja tuulisemmissa olosuhteissa. Mulla on nämä Socin hupulliset hanskat, ja ne ovat tosi hyvät ison heijastavan pinnan ansiosta.

Juoksusukat. Nämä ovat kulutustavaraa, joten takuuvarmasti käyttöön menevä lahja, kunhan koko on oikea. En lähtisi ostamaan kompressiosukkia tietämättä lahjan vastaanottajan mieltymyksistä, mutta tavalliset juoksusukat ovat helppo lahja. Hyvissä juoksusukissa on kummallekin jalalle nimetty sukka ja mielellään vahvikkeet/pehmikkeet mm. varapaissa ja kantapäässä. Esimerkiksi nämä sukat* ovat mukavat ja toimivat juostessa.

Jos osaa neuloa, niin älyttömän hieno lahja olisivat säärystimet, joissa on käytetty heijastinlankaa. Heijastavaa lankaa on myynnissä ihan tavarataloissa, esim. Prismassa ja Tokmannilla. Ylellä oli vastikään juttu heijastavan langan ominaisuuksista.

Näin talvella varsinkin poluilla säärystimet eivät välttämättä riitä pitämään lunta ja röhnää pois kengistä. Juoksukengän päälle viritettävät gaiterit suojaavat nilkkaa ja kengät suuta.


Kovat paketit


Juomapullo & juomapullovyö*. Pitkiksillä juomapullovyö on tarpeen. Näitä on paljon eri malleja eri tarpeisiin. Juomapulloa on hyvä myös aika ajoin vaihtaa. Pullo voi olla myös pehmeä, jolloin se vie tyhjentyneenä vähemmän tilaa.

Juoksukengän päälle vedettävät nastat* ovat kätevät ainakin silloin, kun nastakenkiä ei ole tai niitä ei ole fiksua roudata mukana, esim. reissuilla tai työmatkajuoksuissa. Mulla on Nordic Gripin nimenomaan juoksuun tarkoitetut nastat, ja ne ovat ihan ok, joskaan eivät nastakenkien veroiset käyttömukavuudessa.

Tietoa


Juoksija-lehden irtonumero tai vuositilaus, jos lahjan saajalle ei lehteä jo tule.

Juoksukirja. Tietokirjoja juoksusta ilmestyy tasaiseen tahtiin, mutta jotkut ovat parempia kuin toiset. Itse voin suositella ainakin Fitness Führerinä paremmin tunnetun Sofia Kilpikiven kirjaa Maratonmimmi, joka on muuten nyt Adlibriksen kamppanjassa alle kympin*. Jos saisin valita itselleni lahjakirjan, se olisi Kirsi Valastin #hyväjuoksu*, josta olen kuullut paljon kehuja, mutta en ole ehtinyt vielä itse lukea.

Elämyksiä ja hemmottelua


Juoksutapahtuman osallistuminen. Vielä parempi, jos lahjanantaja lähtee kaveriksi juoksemaan. Jo mietintävaiheessa kannattaa hiukan tsekata tapahtuman aikataulua ja paikan päälle saapumista yms. käytännön juttuja, jotta lahjatapahtumasta muodostuu varmasti mieluisa.

Lahjakortti hierontaan, kylpylään tms. Juoksija hyötyy varmasti hieronnasta, joka voi oman valinnan mukaan olla palauttavaa tai jumeja avaavaa. Myös vedessä lilluminen edistää palautumista, sillä pelkästään veden paine lisää veren virtausta kudoksiin ja edistää kuona-aineiden poistumista kropasta.

Mulle kelpaisi tältä listalta kaikki jutut, joita en jo omista. :) Jostain syystä perheenjäsenet ovat jo kyllästyneet, kun joka joulu toivon lahjaksi sukkia, mutta kun niitä kuluu niin paljon! Mitäs teidän joululahjalistalta löytyy?

lauantai 18. marraskuuta 2017

Seuraa blogia Facebookissa!

Taivaanrannan juoksijaa voi nyt seurata myös Facebookissa! Olen miettinyt fb-sivun tekoa jo tovin, mutta kuvittelin sen olevan jotenkin työlästä tai vaikeaa, enkä saanut aikaiseksi. Sivun teko olikin ihan simppeliä, samoin postausten jakaminen sivulla.


Olen aiemmin kertonut, etten ole blogin lisäksi kovinkaan aktiivinen somessa. Facebookissa omalla profiilillani en ole tykännyt kauheasti jakaa juoksujuttuja, kun jotenkin tuntuu, että yleisesti ihmiset inhoavat liikuntasaavutusten hehkutusta ja ylenpalttista oman harrastuksen esille tuomista. Toisaalta henkilökohtaisten asioiden ja mielipiteiden jakoon en myöskään koe oman profiilin oikein soveltuvan, kun kaverit ovat varsin heterogeenistä porukkaa ja muutenkin juttelen asioista mieluummin livenä. Toisaalta haluaisin näyttää myös somessa omalta itseltäni, mutta se on vaikeaa, kun harvemmin tulee postattua muuta kuin jotain kepeitä matkakuulumisia tai vastaavia.

Jotenkin koenkin tämän blogin ja muiden blogiin ja juoksuun liittyvien somekanavien kautta elämäni jakamisen kivempana kuin oman, henkilökohtaisen tilin kautta kuulumisten kirjoittelun. Blogia, instaa ja nyt blogin fb-sivua saa itse kukin seurata tai olla seuraamatta, ja itse postaan mitä tykkään välittämättä siitä, kuka sen mahdollisesti näkee. Se on jotenkin vapaampaa. Olenkohan ihan yksin näiden ajatusten kanssa, vai onko muilla kenties samoja mietteitä?

Jaa niin, se Facebook-sivu, se löytyy täältä: https://www.facebook.com/taivaanrannanjuoksija/

Tervetuloa seuraamaan!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...