tiistai 19. kesäkuuta 2018

Juoksua joka päivä

Juoksuhaaste 2018 kohta 9: juokse joka päivä yhden kalenteriviikon ajan.

Mulla on ollut tapana pitää välipäiviä juoksusta, yleensä lenkkitahti on aika luontevasti asettunut sellaiseen joka toinen päivä -moodiin. Jos juoksee viikossa 3-4 kertaa, niin välipäivät ja lenkkipäivät vaihtelevat luontevasti. Jokin jokapäiväisessä juoksemisessa kuitenkin kiehtoo.

Olen yrittänyt kohottaa mielialaani sillä, että juoksen tai kävelen joka päivä yhteensä vähintään tunnin. Tähän saumaan oli hyvä kokeilla myös päivittäistä lenkkeilyä.


Maanantai: Peruskestävyyslenkki. 10,2 km PK-lenkki poluilla ja hiekkateillä. Hidasvauhtinen kevyt lenkki, jossa noin kolmannes polkujuoksua.

Tiistai: Vetotreeni. 4 kertaa 400 metrin vedot. Välissä hölkkäpalautukset sekä alkuun ja loppuun verryttelyt, yhteensä matkaa 4,2 km.

Keskiviikko: Peruskestävyyslenkki. 4,2 km kevyt PK-lenkki.

Torstai: Fiiliksen mukaan -lenkki. 10,4 km iltalenkki, pari poikkeamaa poluille, enimmäkseen asfaltilla ja sorapohjaisella kuntoreitillä. En katsonut vauhtia enkä sykkeitä, nämä on niitä niin sanottuja roskakilometrejä.

Perjantai: Vauhtikestävyysharjoitus. 4 km VK-lenkki 5:30 -tahtia.

Lauantai: Palauttava lenkki. 4,2 km palauttava PK-lenkki.

Sunnuntai: Matkajuoksua reppu selässä. Juosten rannalle ja parin tunnin päästä juosten takaisin rannalta, yhteensä 10,8 km.

Viikon aikana juoksua kertyi noin 48 kilometriä. Ei ennätyksellisen paljon, mutta selvästi enemmän kuin moneen vuoteen. Vain maratonille treenatessani olen juossut viikon aikana enemmän. Viikkoon mahtui sekä hidasta että nopeaa juoksua, mutta ei yhtään pitkistä, vaan yksittäisten lenkkien pituudet olivat hyvin maltillisia. Suurin osa lenkeistä tuli hölkättyä hitaasti, ja jokapäiväisen juoksun edellytys onkin, että suurin osa treeneistä on peruskestävyyttä ja palauttavaa hölkkää.

 

Vetojen jäljiltä takareidet tuntuivat hiukan tukkoisilta vielä kolme päivää myöhemmin vauhtikestävyyslenkillä, mutta siihen juoksuun tukkoisuus sitten jäikin ja viikonloppuna jalat tuntuivat ihan hyviltä. Perjantaina tuli lisäksi käveltyä noin kymppi, joten kilometrejä kertyi aika mallikkaasti.

On kiva huomata, että kroppa jaksaa hyvin juosta vähän useamminkin. Vielä kivempi oli huomata, ettei polvessa tai selässä ollut sen kummempia tuntemuksia, vaikka viikon kilometrit nousivatkin ihan huomattavasti siitä, mitä olen tänä vuonna juossut. Luulen, että kokeilen tätä toistekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...