Viikottaiseen liikuntarytmiin totuttelu ei ole ollut helppoa. On laiskottanut, on väsyttänyt, polven kunto on epäilyttänyt. Mutta nyt, kun kuu on jo lähes lopuillaan, huomaankin yllättäen, että nihkeilystä huolimatta olen saanut taas kaivattua rytmiä liikuntaan. Huolimatta siitä, että tällä(kin) viikolla väsymys ja stressi ovat painaneet, olen saanut oikealla hetkellä kaivettua sen verran energiaa itsestäni, että olen saanut itseni ulos ja juoksemaan. Se helpottaa, kun joka lenkki on lyhyt, mutta kaipaan myös aivan valtavasti pitkiksiä. Haluaisin vain uppoutua juoksuun, pistää tossua toisen eteen kilometri kilometriltä ja tulla parin tunnin päästä kotiin mieli virkistyneenä. Ehkä parilla viikonlopun lenkillä olen hiukan tavoittanut sitä fiilistä, jonka pidemmästä juoksusta saa. Hyvää fiilistä on edesauttanut se, että polvi ei tunnu ottavan pahakseen kolmesta viikottaisesta juoksulenkistä. Ehkä tunnelin päässä siintää vähän valoa. :)
Tänään kaivoin puhelimen repusta voidakseni varta vasten jakaa kanssanne nämä kuvat eräältä Turun tienpätkältä. Palapelit ei ollu Reiskan vahvin laji:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti