Mikä polkujuoksussa yllätti?

Kun tänä vuonna aloitin polkujuoksuharrastuksen, mulla oli kokemusta vain muutamasta poluille poikkeamisesta eikä käsitystä siitä, että parhaimmillaan polkujuoksu on ihan oma lajinsa. Sileällä juostessa voi mennä hyvinkin omissa ajatuksissaan tai katsella maisemia, mutta polkujuoksuun pitää keskittyä ihan eri tavalla. Kokosin tähän muutamia juttuja, joita en ollut osannut ennen poluilla juoksentelua ottaa huomioon:

Alamäet ovat pelottavia. Alamäissä näkee varmaan selvimmin eron kokeneiden ja kokemattomien polkujuoksijoiden väillä. Myös kengillä on merkitystä, ja varmaan myös juoksijan rohkeudella. Itse olen ihan nynny, ja otan liukkaat ja jyrkät alamäet aina tosi varovasti.

Juoksu tuntuu kevyeltä, kunnes kilometrejä alkaa kertyä. Sykelukemat voivat epätasaisessa maastossa olla selvästi korkeammat kuin vauhti antaisi ymmärtää. Silti juoksu tuntuu kevyemmältä kuin maantiellä samoilla sykkeillä. Toisaalta matkan kertyessä väsymyksen ja uupumuksen huomaa paljon selvemmin kuin sileällä, sillä kun keskittyminen herpaantuu ja jalka ei nouse samaan malliin, on kompurointi paljon todennäköisempää maastossa kuin tiellä.

Hitaus: vaikka juoksen koko ajan, matka etenee paljon hitaammin kuin sileillä lenkeillä. Jos yritän juosta kovaa, menosta tulee ihan holtitonta, joten vauhti on pakko pitää maltillisena.

Muta haisee. Tai suorastaan löyhkää. Olen tottunut siihen, että kuntoreiteillä kengät kyllä rapaantuvat, mutta puhdistuvat sitten itsekseen eikä kenkiin jäänyt hiekka haittaa muuten kuin varistessaan kengistä eteiseen. Maaria Trailin mutavellien jälkeen huuhtelin pahimmat savet pois jo kisapaikalla, ja luulin sen riittävän… Seuraavana päivänä kuitenkin järkytyin, kun ennen kisaa niin puhtoiset kenkäni löyhkäsivät aivan karmealle! Pesin kenkien pohjalliset erikseen ja annoin niiden vielä lillua etikkavedessä, mutta niihin jäi vielä epämiellyttävä haju. Itse kengät kuurasin pesuaineella ja juuriharjalla, mutta niihin jäi silti paha haju. Byöörgh, jatkossa kirmailen siis poluilla haisu-popoilla.

Piilarit ovat silmälaseja parempi valinta poluilla. Monelle rillipäälle tämä saattaa olla ihan itsestäänselvyys, mutta itse olen juossut suurimman osan lenkeistäni ja sileän kisoista silmälaseilla ilman mitään ongelmia. Epätasaisessa maastossa nenällä pomppivat lasit kuitenkin heikentävät näkyvyyttä. Kosteassa metsässä lasit menevät myös helposti huuruun. Ja jos sattuu vaikka jonkin sortin near death experience hämähäkinverkon kanssa, voi meno tyssätä siihen, että huitoo lasit päästään jonnekin pusikkoon... Ei niin, että mulle nyt niin nolosti olisi käynyt, mutta näin niinkuin esimerkkinä (lasit putosivat vain metrin päähän mättäälle, löysin ne heti kun sain seitit pois tukastani).

Kroppa tykkää poluilla juoksemisesta. Vaivojen vuoksi halusinkin kokeilla polkujuoksua, mutta silti oli yllätys, miten paljon sileällä juoksun iskutus oikein kipeyttääkään kroppaa. Olen juossut nyt syksyllä pitkiksiä sekä poluilla että pyöräteillä, ja ero lenkin jälkeisissä kolotuksissa on huomattava. Vaikka sama matka menee poluilla hitaammin, eli lenkillä tulee oltua pidempään, polvi ja selkä oireilevat huomattavasti vähemmän polkulenkin jälkeen.

Mitäs vielä? Onko muille tullut yllätyksiä polkujuoksua aloitellessa?

Uusi juoksukello! Garmin Forerunner 235 ensikokeilussa.

Päädyin hankkimaan ranteeseen murentuvan vanhan Forerunnerini seuraajaksi Garminin Forerunner 235 -mallin. Totesin, että mallista löytyy kaikki tarvittava, ja kalliimmissa juoksukelloissa maksavat lähinnä multisport-ominaisuudet, joille mulle ei ole käyttöä, kun en ole multisporttaaja. :) Ostin uuden juoksukelloni Sportamorelta, koska sieltä löytyi edullisimmin tämä vaalean turkoosi väri. Paketti tulikin tosi nopsaan ja hankintapäätöksestä meni vain pari päivää siihen, että uusi juoksukello oli ranteessa!

Kello on naurettavan helppokäyttöinen. Toki mulla on ennestäänkin Garmin, mutta tuosta 235:sta tuli jopa fiilis, että pitäisikö vakavasti otettavan urheilukellon olla hiukan monimutkaisempi käyttää. Kelloon voi ladata erilaisia sovelluksia, joten niillä saa lisää ominaisuuksia ja muokattavuutta laitteeseen. Itse latasin kellonäyttöä piristämään Nyan Cat -leiskan. En ole vielä ehtinyt tutustua läheskään kaikkiin ominaisuuksiin, sillä olen toistaiseksi vain pitänyt kelloa töissä ja seurannut päivän askelmäärää laitteesta. Sekä tietysti esitellyt uutta kelloa kaikille työkavereille. Mun vakavasti otettavuutta juoksijana ei toivottavasti hälvennä se, että kellon näkyvin ominaisuus on näytössä lentävä ja sateenkaaria piereskelevä kissa..?

Olen juoksuttanut kelloa vasta kerran, ja Forerunner 235 löysi satelliitit muutamissa sekunneissa vanhan kellon minuutteihin verrattuna. Rannesykemittaus näyttäisi olevan hiukan jäljessä perinteistä sykevyön mittausta, eli syke nousi uudessa kellossa hiukan viiveellä. Sykkeissä oli ajoittain myös muutaman lyönnin eroja, mutta rannesykemittaus on mulle aivan riittävän tarkka. Uusi kello yhdistyi myös vanhaan sykevyöhöni ongelmitta, joten sitäkin voi tarvittaessa käyttää. Kirjoittelen kellon ominaisuuksista enemmän sitten, kun olen päässyt ulkoiluttamaan sitä kunnolla lenkeillä. Nyt olemme vasta ensi-ihastuksen kourissa, mutta uusi juoksukaverini vaikuttaa tosi kivalta!

Jätän tän vaan tähän

"Bloggaajien elämä voi näyttää ulospäin pelkältä juhlalta, ja se saa monet lukijat kateuden valtaan". Tässä jutussa ei ehkä puhuttu (polku)juoksubloggaajista..? Tänään lenkillä: mutaa ja kakkaa.

Kiertelin polkuja ja hiekkateitä noin 2 tunnin ja 16 kilometrin ajan. Lämmintä oli kymmenisen astetta ja koko ajan satoi. Pyyhin räkää juoksutakin hihaan ja yritin olla päätymättä liukkaaseen mutaan selälleni. Otin mukaan lenkkiin vähän porrastreeniäkin, koska viikon päästä juoksen Parmaharju Traililla kauden viimeisen polkukisan, ja siellä noustaan viimeisellä kilometrillä hyppyrimäen 192 porrasta. Porrasjuoksukokemukseni on olematon, koska en tykkää portaista sitten yhtään. Juoksin kuvassa olevat 45 porrasaskelmaa tänään kuudesti. Oli aika huippukiva lenkki (ja tämä ei ole sarkasmia)!

Juoksumessuilla ja Hokan kenkiä testaamassa

Käväisimpä tuossa lauantaina Vauhtisammakon juoksumessuilla. Harmi kyllä oma aikataulu oli sellainen, etten ehtinyt jäädä yhteislenkille, joten väliin jäi muiden bloggaajien moikkaamiset, kun piti jo kiirehtiä muualle.

Mulla olikin messuilla ensisijaisena agendana päästä testaamaan Hoka One Onen juoksutossuja. Poppis on Hokan lähettiläänä onnistunut luomaan tossuista niin unelmanpehmeän kuvan, että halusin päästä testaamaan kenkiä, josko ne sopisivat mullekin. Otin testiin Clifton 4 -mallin miesten tossut, sillä naisten mallissa ei ollut tarpeeksi isoa kokoa tarjolla. Ja kyllä, tossut olivat juuri niin pehmeät kuin oli kehuttukin. Kun leveä päkiä mahtui vaivoitta tossuihin ja varpaillakin tuntui olevan kunnolla tilaa. Harvoin juoksukengät tuntuvat noin mukavilta heti ensikokeilulla.

Kenkien lisäksi testattavana oli Suunnon kelloja, joita olivat esittelemässä bloggaajat Tanja ja Jarkko. Nappasin testilenkille mukaan sitten kellonkin, ja pääsin samalla kokeilemaan ensimmäistä kertaa ranteesta sykkeen mittaavaa laitetta. Kesti hetken oppia Suunnon kellon painikkeet ja logiikka, vaikka kello sinänsä helppokäyttöinen olikin. Testilenkin jälkeen päätin edelleen pysyä Garminin leirissä, mutta oli kiva päästä testaamaan rannesykemittausta tositoimissa ja verrata sitä oman kellon ja sykevyön lukemiin.

Hauskana yksityiskohtana; mulla puuttui kuun juoksutavoitteesta 3 kilsaa ennen testijuoksuja, niin otin sitten tilaisuudesta vaarin ja kirmailin kenkätestejä yhteensä tuon kolmen kilometrin verran. Kengät tekivät sellaisen vaikutuksen, että mun seuraavat pitkiskengät tulevat Hoka One Onelta. Yritän jostain löytää kokeiltavaksi vielä pronaatiotuetun Arahin ennen kuin teen valinnan lopullisesta mallista. Tällaiset testitapahtumat ovat kyllä kivoja, kun kenkiä pystyy havainnoimaan kunnolla niiden luontaisessa elinympäristössä! :)

Syysjuoksut

Syyskuussa tein vuoden kilometrienkat, juoksin 120 kilometriä yhteensä kuun aikana. Mulla olikin salaisena tavoitteena saada kasaan tuo 120 kilsaa, ja kun se onnistui, niin olen tosi tyytyväinen.

Kauan siinä kestikin. Selkävaivan ilmaantumisesta on vuosi, ja vihdoin voin kai sanoa, että olen kuntoutunut vaivasta. En edelleenkään ihan täysin ennalleni, mutta sellaiseen kuntoon, että pystyn jatkamaan juoksuharjoittelua täysipainoisesti eikä vain vaivojen ehdoilla. Edelleen mun on syytä kiinnittää huomiota mm. lihaskuntoon, kehonhuoltoon ja juoksuasentoon. Sekä tärkeänä juttuna on muistaa tauottaa istumista ja tehdä tarpeen mukaan taukojumppaa. Nyt kun töissä on ollut taas tosi kiireistä, tuo on vähän unohtunut, ja olenkin ollut aika jumissa...

Jumissa olen vähän myös siksi, että salitreenit ovat jääneet. Olin tässä kuussa poikkeuksellisen väsynyt, ja päätin jo alkukuusta, että en ota paineita kuntosalista. En sitten käynytkään siellä kertaakaan. Toisaalta juoksuun keskittyminen on tuonut arkeen kaivattua rentoutta, kun liikkumaan on voinut lähteä tasan silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Salitreenejä pitäisi kuitenkin vähitellen alkaa lisätä viikko-ohjelmaan, sillä kroppa olisi lihaskuntoharjoittelun tarpeessa.

Syyskuun juoksuissa parasta ovat olleet pitkät viikonloppulenkit ja niillä aurinkoinen sää. Ruskan väriloisto on päässyt oikeuksiinsa, kun aurinko on paistanut kirkkaan siniseltä taivaalta ja puut ovat oikein hehkuneet kirkkaassa säässä. Tein ensimmäisen kunnon polkupitkiksen juuri tuollaisena aurinkoisena päivänä, ja juoksu oli todella elämyksellinen. Muutenkin kuun juoksuissa on korostunut se, että olen vihdoin päässyt kunnon pitkiksille. 10 km, 14 km, 18 km & 18 km, siinä ovat kuun pitkikset. Ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun alun Paavon puolikkaan juoksin noin pitkiä lenkkejä, ja mikä parasta, (lähes) ilman vaivoja! Pitkikset ovat olleet mulle aina sellaista omiin ajatuksiin ja juoksun rytmiin uppoutumista, lenkkejä joilla pääsee kunnolla tuulettumaan. Kun vaivojen myötä en ole pystynyt juoksemaan näin pitkiä lenkkejä, on tuntunut, että juoksuharjoittelusta on puuttunut jotain olennaista.

Kuun juoksuharjoittelu on tosin ollut hyvin polarisoitunutta. Jossain vaiheessa tuntui, etten millään jaksa lähteä töiden jälkeen lenkille. Jos jaksoin, niin arkisin lenkit olivat hyvin lyhyitä. Niiden vastapainona juoksin sitten viikoppuisin pitkään. Nyt loppukuusta olen onneksi päässyt useamminkin ylös sohvalta lenkkipoluille. Toivottavasti hyvä juoksufiilis jatkuu lokakuussa!