Sivut

lauantai 31. joulukuuta 2022

Joulukuun lumilenkit

Joulukuu onnistui olemaan poikkeuksellisen luminen kuukausi täällä lounaisessa Suomessa. Täällä on kovin harvoin tähän aikaan vuodesta pysyvämpää lumipeitettä, mutta nyt meni lähes koko joulukuu lumi maassa! 

Lumi on pitävä juoksualusta, mutta harmi kyllä välillä käytiin plussan puolella, jolloin lumen sijaan joutui juoksemaan jäisellä alustalla. En tykkää liukkaista keleistä sitten yhtään, joten onneksi niitä ei kovin paljoa sentään ollut. Silti kuun juoksut jäivät melko vähäisiksi. Minulla ei ollut joulukuulle oikein enää juoksutavoitteita, paitsi saada 1000 kilometriä juoksua täyteen tänä vuonna. Kun se täyttyi, en jaksanut enää keräillä kilometrejä pitkillä lenkeillä, vaan kävin vain lyhyillä happihyppelyillä. Nyt ihan kuun loppuun tuli vielä flunssaoireita, joten päätin vuoden pieneen juoksutaukoon. Joulukuussa kilometrejä kertyi yhteensä 69, eli aika vaatimattomat kilometrit tähän vuoden loppuun.

Nyt täällä sataa vettä ja lumi on sulanut ihan kuun viime päivinä kokonaan pois. Laitetaan siis mieluummin kuvitukseksi alkukuun lumisia maisemia! Pirskahtelevaa vuodenvaihdetta!





tiistai 20. joulukuuta 2022

Tekoäly kirjoitti postauksen juoksublogiini

Kuinka moni on jo kuullut ChatGPT -tekoälystä, joka osaa vastata chatissa esitettyihin kysymyksiin hämmästyttävän hyvin ja osaa mm. koodata? Tekoäly toimii myös suomeksi, ja sitä voi pyytää kirjoittamaan vaikka Twitter- tai blogipostauksen. Mediassa on kaavailtu tekoälyn mullistavan verkkokirjoittamisen, sillä jo nyt ChatGPT:tä voi pyytää kirjoittamaan esimerkiksi esseen tietystä aiheesta. Aika villiä! 

Kokeilin palvelua ja pyysin sitä kirjoittamaan blogipostauksen talvijuoksusta siten, että postauksessa puhutaan kerrospukeutumisesta ja nastalenkkareista. Alla oleva on täysin muokkaamaton vastaus pyyntööni:

Juokseminen talvella voi olla hauskaa ja palkitsevaa, mutta se vaatii myös hieman enemmän valmisteluja ja varovaisuutta kuin juokseminen keväällä tai kesällä. Talvikeleissä on tärkeää pukeutua sopivasti kerrospukeutumalla, jotta pysyt lämpimänä ja mukavana ulkona liikkuessasi. Lisäksi nastalenkkarit ovat tarpeen, jos liukkaus on ongelma.

Kun valmistaudut juoksemaan talvella, varmista, että sinulla on tarpeeksi kerrospukeutumista päällesi. Aloita aluskerroksesta, joka pitää ihosi kuivana ja lämpimänä. Pidä huoli, että valitset myös sopivan päällyskerroksen, joka suojaa tuulelta ja kylmältä ilmalta. On myös tärkeää huolehtia hanskat ja kasvosuojuksen kanssa, jotta pysyt lämpimänä ja suojattuna kylmältä ilmalta.

Nastalenkat ovat myös välttämättömiä talvella, jos liukkaus on ongelma. Ne antavat lisätukea ja pidon liukkailla alustoilla, mikä tekee juoksemisesta turvallisempaa. Muista kuitenkin tarkistaa, että nastalenkkasi ovat hyvässä kunnossa ennen kuin lähdet ulos juoksemaan, ja vaihda ne tarvittaessa uusiin, jos ne ovat kuluneet tai vahingoittuneet.

Juokseminen talvella voi olla mukavaa ja palkitsevaa, kunhan varmistat, että olet valmistautunut sopivasti. Muista pukeutua kerrospukeutumiseen, ja varmista, että sinulla on tarvittavat varusteet, kuten nastalenkat, mikäli liukkaus on ongelma. Näin voit nauttia talvijuoksusta turvallisesti ja mukavasti.


Mitä mieltä olette, kannattaako jatkossa jättää bloggaushommat tekoälylle?

Luulen, että paremman tekstin saisi vielä spesifimmällä määrittelyllä siitä, mitä toivoisi lopputuloksen olevan, ja pitäisihän tuotosta muokata, nyt siinä on esimerkiksi paljon toistoa. 

Itse olen kirjoittanut talvijuoksusta aiemmin mm. tässä postauksessa.

tiistai 13. joulukuuta 2022

Patikointia Madeiralla: Levada do Alecrim ja kiertoreitti Rabacalin laaksossa

Madeiran matkoilla olen patikoinut paljon saaren suosituimpia reittejä. Ne ovat suosittuja syystä, sillä ne tarjoavat hienoimmat maisemat ja erikoisimmat luonnonnähtävyydet. Yksi Madeiran suosituimmista patikointireiteistä on 25 Fontes Rabacalin laaksossa. Tuo reitti oli vielä käymättä, mutta sitä varoiteltiin opaskirjoissakin erityisen ruuhkaiseksi. Meitä houkutti mieluummin mennä patikoinnille, jossa ei joutuisi koko ajan väistämään muita. Tällainen reitti löytyikin ihan suositun levadareitin naapurista. 25 lähteen sijaan suuntasimme pienemmälle Alecrimin levadalle ja siitä kiertoreitille pienen järven ja Riscon putouksen kautta takaisin. 

Reitti oli nappivalinta. Sateisesta päivästä huolimatta parkkipaikka oli iltapäivästä tupaten täynnä autoja, mutta meidän reitillämme kohtasimme vain kourallisen ihmisiä. Muutama pariskunta ja yksi isompi opastettu ryhmä oli reitillä samaan aikaan. Meillä kävi hyvä tuuri, kun ryhmä oli juuri lähdössä taukopaikalta meidän sinne saapuessa. Saimme nauttia luonnon hiljaisuudesta ihastuttavan pienen lammen ja sinne laskevan putouksen vierellä. Taukopaikalla paistoi vieläpä aurinko sopivasti evästauon ajan. 


Paúl da Serran ylänkö

Olimme ajaneet Porto Monizin reissulla Paul da Serran ylängön kautta, ja paikka teki silloin jo vaikutuksen. Madeiran saari tuntuu olevan pelkkää vuoren- ja mäennyppylää täynnä, mutta ylänkö tekee siihen poikkeuksen. Siinä missä tiet ovat muualla pelkkää serpentiiniä, löytyy ylängöltä useita kilometrejä pitkä viivasuora tie. Tie tekee noin 135 asteen kulman ja jatkuu sitten taas suorana, eli joku on ilmeisesti vain piirtänyt kaksi viivaa viivoittimella karttaan ja siihen on tehty aluetta halkova tie!

Suorallakaan tiellä ei kuitenkaan kannata kaahailla, sillä melkein koko alueella on lehmävaara. Milloin tahansa sumun seasta voi ilmestyä karjalauma tielle talsimaan, ja elikot eivät juuri edes autoja väistä. Hiljaa kannattaa ajaa myös, jotta voi bongailla maisemia, jotka ovat aivan erilaisia kuin muualla Madeiralla. Paul da Serran ylängön näköalapaikoilta voi hyvällä säällä nähdä pitkälle ja mm. Madeiran korkeimmille huipuille. Ylängöllä on myös paljon tuulivoimaloita, jotka puolestaan näkyvät Madeiran korkeimmilta huipuilta. Paúl da Serran tasangon korkeus merenpinnasta on noin 1300-1500 metriä. Korkeimmat huiput sijaitsevat pilvien yläpuolella, mutta usein ylänkö on lähes kokonaan pilvessä. 

Ylängöltä lähtee useita suosittuja vaellusreittejä. Erityisen suosittuja ovat Rabacalin laaksoon suuntautuvat patikointireitit, joihin meidänkin päivän retkemme suuntautui.



Levada do Alecrim PR 6.2

Levada do Alecrimille lähdetään samalta parkkipaikalta kuin mm. 25 fontes -reitille. Parkkipaikka on iso, mutta usein iltapäivästä täynnä. Kannattaa siis olla paikalla jo aamupäivän puolella. Alecrimin lavadareitin lähtö on helppo löytää aivan parkkipaikan kulmalta, ison päätien ja portilla suljetun pienen alamäkeen johtavan paikallistien välistä. Kuulemma joskus levadan alun voi tukkia lehmä, joten jos sitä ei meinaa löytää, katso seisooko reitillä joku nelijalkainen. :D

Levadassa virtasi ihan reippaasti vettä marraskuun alussa, kun olimme sitä patikoimassa. Reitillä pensasmaiset puut kurkottelevat oksiaan levadan päälle ja polku muodostaa paikoin lähes ympyränmuotoisen tunnelin vihreään rinteeseen. Levadareitti on tasainen ja enimmäkseen mukavan leveäkin. Muutamassa kohdassa kuljetaan hiukan kapeammalla levadamuurilla ja parissa paikassa voi olla korkeanpaikankammoisella hiukan jännää, kun levadalta on näkymät Rabacalin laaksoon ja sitä reunustaville vuorenrinteille. Meidän reissullamme oli hyvin pilvistä, joten kauempia maisemia ei juuri päässyt ihailemaan, mutta itse levadapolku oli onneksi tosi kaunis.

Levadalla on yksi pikkuinen nousu, jossa noustaan portaita vieressä virtaavan kanavan reunalla. Noin kolmen kilometrin kohdalla on risteys, josta sitten paluumatkalla käännytään alarinteeseen, mikäli ei halua kävellä Alecrim-levadaan edestakaisin. Reitti päättyy noin 4 kilometrin kohdalla levadan alkulähteille Lagoa Dona Beja -järvelle ja aivan ihastuttavalle pienelle vesiputoukselle. Kääntöpaikalla kannattaa istahtaa evästauolle ihastelemaan putousta ja koskea.


Riscon putous ja Lagoa do Vento PR 6.3

Kun taukopaikalta lähdetään takaisinpäin, käännytään noin kilometrin jälkeen alarinteeseen vievälle polulle, josta alkaakin sitten reippaasti portaita sisältävä kiertoreitti takaisinpäin. Reitiltä kannattaa tehdä pisto vielä alemmas Riscon putoukselle, vaikka se tarkoittaakin koko patikoinnin jyrkintä laskua ja nousua. Riscon putouksella mittarissa on noin kuusi kilometriä patikointia. 

Putous laskee Lagoa do Ventoon ja sijaitsee itse asiassa siellä, mistä 25 fontes -reitille näkyvän Riscon putouksen yläosa sijaitsee. Sama vesiputous siis kulkee porrastetusti rinteessä ja tällä reitillä ollaan putouksen yläosassa. Putouksen jälkeen vuorossa on tiukka nousu takaisin kiertoreitille, ja sen jälkeenkin polku polveilee ylös alas, joskaan ei niin jyrkkänä. Tällä osuudella polun varrella rinteessä solisee useita pieniä vesiputouksia, jotka tekevät polusta varsin viehättävän. 

Reitti vie metsäistä porrastettua polkua tielle ja Rabacalin metsänvartijan talolle, josta puolestaan lähtee moni suosittu vaellusreitti kuten tuo 25 fontes. Metsänvartijan talolta voi ostaa kuljetuksen parkkipaikalle, jos ei halua kävellä tietä ylämäkeen loppumatkaa. Loppumatkan 1,5 kilometrin nousua tietä pitkin varoiteltiin tylsäksi ja raskaaksi, mutta ei se sitä kyllä ollut! Lukemattomien portaiden ja mutaisen polun jälkeen oli suorastaan rentouttavaa talsia tasaista tietä, jossa ei tarvinnut koko ajan miettiä askeleen paikkaa, vaan saattoi huoletta katsella maisemia. Vaihdoin vähän vaatteitakin tuossa nousun alkuosalla kävely lomassa. Nousua toki tuli reippaasti, mutta tasainen tienpinta oli kuitenkin porrasaskelmia helpompi kävellä ja tien viereltä näkyi paikoin metsän peittämille rinteille. Takaisin parkkipaikalla oltiin lähes 9 kilometrin kävelyn jälkeen. 

Tämä kävely oli viimeinen patikointimme Madeiralla ja yllätti positiivisesti! Kunnon kävelylenkki poluilla ilman ihmismassoja. Reitti oli kaunis ja taas kovin erilainen kuin muut Madeiran retkikohteemme. Tähän loppuvat myös matkakertomukset tältä reissulta. :)

torstai 8. joulukuuta 2022

Tonni täynnä - tänäkin vuonna

Jonkinlaisena juoksusaavutuksena voi pitää tuhannen kilometrin juoksua kalenterivuoden aikana. Tonni oli mulla juoksu-urani alkuun tavoitteena ja se oli mainio pitkän aikavälin tavoite. Sittemmin olen useimpina vuosina nostanut vuositavoitetta 1200 kilometriin ja samalla jokaiseen kuukauteen olen ladannut 100 kilometrin kuukausitavoitteen. Noin juoksut jakautuvat tasaisesti vuoden mittaan. Talvikuukausina 100 kilometriä voi olla haastava, kesällä se yleensä ylittyykin reippaasti.

Tälle vuodelle en laittanut satasen kuukausitavoitteita ja heti alkuvuonna tuli sairastelujen vuoksi juostuakin tosi vähän. Loppukeväästä pääsin taas hyvään kuntoon, mutta sitten sairastuminen koronaan vei taas juoksukunnon pohjille kesällä. Syksy menikin hölkkäillessä ilman mitään kummempia tavoitteita. 

Tonni täyttyi 7.12., kun parhaimpina juoksuvuosina se on täyttynyt jo syyskuun alussa. Täytyy kuitenkin olla kilometrilukemaan tyytyväinen, sillä näillä juoksumäärillä kunto pysyy yllä ja toivottavasti ensi vuosi mahdollistaa taas kovemmat tavoitteet ja kilometrit.



Nyt täällä Lounais-Suomessa on ollut vähän haastavat kelit, sillä paikoin on ollut tosi liukasta ja olen juossut lähes kaikki lenkit nastakengillä. Ne eivät ole mun suosikit, eivätkä sovi jaloilleni kovin hyvin, siksi juoksen nastoilla vain lyhyitä lenkkejä. Fun fact: mun nastalenkkarit ovat vuodelta 2014, mutta olen juossut niillä vain noin 250 kilometriä. Aika harvoin nastoja siis tarvitsee, mutta silloin kun tarvitsee, ovat ne ihanat olemassa. 

Kun tonni täyttyi, aloin miettiä, miten aiempina vuosina on mennyt. Blogi on kiva olemassa, kun täältä löytyy juoksuhistoriaa. Aiempien vuosien tonnit löytyvät näistä postauksista:
2016: ei täyttynyt selkävaivaisena


maanantai 5. joulukuuta 2022

Korkeanpaikankammo vei voiton: Madeiran korkeimpien huippujen patikointi jäi kokematta

Kun edellisen kerran, kuusi vuotta sitten, olin matkalla Madeiralla, kirjoitin blogiin reissun patikoinneista aloittaen tarinan sanoilla "Miten löytää huimien korkeuserojen saarelta patikointireittejä, joille korkeanpaikankammoinenkin uskaltautuu?". Tuon matkan jälkeen korkeanpaikankammoni on jossain määrin lieventynyt, mutta ei kokonaan poistunut. Tällä kertaa tuli vastaan patikointireitti, jota en yksinkertaisesti pystynyt kävelemään.

Madeiran hienoimpien vaellusreittien lista on melko pitkä, koska saarella vaan on niin upeita maisemia ja mukavia kävelyjä. Kaikilla listoilla kärkijoukoissa on Madeiran korkeimpien huippujen patikointireitti, joka kulkee kolmanneksi korkeimmalta huipulta (Pico do Arieiro) korkeimmalle huipulle (Pico Ruivo) ja takaisin. Reitti kulkee pilvien yläpuolella 1800 metrin korkeudessa. Noin 12 kilometrin edestakaista patikointia varoitellaan rankaksi, sillä matkalla ei juuri ole tasaista paikkaa vaan kallioon tehtyjä portaita mennään reippaasti ylös alas. Reitistä varoitellaan myös, ettei se sovi korkeanpaikankammosta tai huimauksesta kärsivälle.

No, ehkä hiukan epärealistisesti kuvittelin, että saattaisin pystyä kävelemään reitin. Selvisin hienosti Ponta de Sao Lourencon patikoinnista, jossa varoiteltiin olevan muutama jännä paikka. Sao Lourencon niemellä pudotukset olivat kuitenkin selvästi matalampia kuin vuorilla ja vaikka muutama kapea kannas ylitettiin, oli niissä kuitenkin useampi metri leveyttä. Muutama vuosi sitten onnistuin voittamaan pelkoni huikealla Dolomiittien vaelluksella Sorapis-järvelle, mutta tuolla patikoinnilla tiesi pelottavien paikkojen olevan vain muutamien satojen metrien kävelyn jälkeen ohi. Madeiran korkeimmilla huipuilla koko reitti olisi kulkenut kapeilla harjanteilla, pystysuorilla rinteillä ja älytön pudotus vieressä. 

Saavuimme Madeiran kolmanneksi korkeimman huipun alapuolelle parkkipaikalle aamupäivällä. Olimme kytänneet säitä, koska huippujen reitille ei missään nimessä suositella menemistä huonolla säällä. Nyt olikin upean aurinkoinen päivä ja Pico do Arieirolla lämpötila kohosi viiteentoista asteeseen, vaikka sääennusteet olivat luvanneet vain plus kymmentä. Reitillä tuulessa ja varjossa olisikin ollut paikoin viileää, mutta kun kipusimme pitkähihaisissa vaellusvaatteissa parkkipaikalta kilometrin verran Arieiron huipulle, ehti siinä tulla kuuma. 

Hyvän sään ja suositun vaellusreitin varjopuolena olivat isot ihmismassat. Kun lähdimme patikoimaan tuota PR1-vaellusreittiä, edessä ja takana meni jatkuvasti ihmisiä. Jos korkeanpaikankammo vaivaa, ei auta yhtään, ettei saa mennä omaa tahtia, joka oli helpottanut menoa aiemmilla jännillä patikoinneilla. 

Vain muutaman sadan metrin jälkeen tultiin ensimmäiseen kapeaa harjannetta kulkevaan osioon, jossa myös ylitettiin portaita pitkin pieni vuorennyppylä. Koska olin kuvitellut pystyväni reittiin, ja koska samaan suuntaan meni ihmisiä solkenaan, puskin jonkin aikaa eteenpäin samalla kun pelko hiipi selkärankaani pitkin. Yhtäkkiä oltiin tilanteessa, jossa minusta tuntui, etten pysty kävelemään enää eteenpäin, mutta vielä vähemmän lähtemään taaksepäin, sillä ylittämämme vuorennyppylä näytti todella pelottavalta. Sentään pääsin vielä joitain kymmeniä metrejä eteenpäin tasaiseen kohtaan, jossa saatoimme istahtaa polun viereen.

Korkeanpaikankammoa ja korkeiden paikkojen aiheuttamaan huimausta on vaikea kuvailla ihmisille, joilla sitä ei ole. Tuollakin reitillä ohitse meni kymmeniä ihmisiä, joille vieressä kulkeva pudotus ei näyttänyt tuottavan minkäänlaisia vaikeuksia. Reitillä on vaijerikaiteet, mutta nekään eivät auttaneet, koska eiväthän ne mitään todellista suojaa putoamiselta juurikaan tarjoa.

Korkeanpaikankammo vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin. Kaikilla lienee pelko putoamisesta, mutta se ei ole jokaisella yhtä konkreettinen. Jotkut pelkäävät autossa ja bussissa, toisilla kammo pysyy aisoissa silloin, kun itse ei joudu tekemään mitään. Minua pelottaa lievästi kulkuneuvoissa, mutta esimerkiksi köysiradoilla pystyn siedättämään kammoani, kun toiset eivät suostu astumaan niihin lainkaan. Jos joudun olemaan pelkässä matkustajan roolissa esim. bussissa, kestän sen paljon paremmin kuin jos minun täytyy olla aktiivinen toimija. Olen hypännyt tandem-laskuvarjohypyn, eikä korkeanpaikankammo vaivannut siinä yhtään. :D Mutta laita minut kävelemään kapeaa kaiteetonta polkua, josta on vaikka vain muutaman metrin pudotus, niin jalkani ovat jäykät. Ihan erityisesti minua hirvittävät metalliverkkoportaat ja tasanteet, joista näkyy läpi. Esimerkiksi Turun Kupittaan asemalla nuo portaat ovat joka kerta yhtä kammottavat. 

Yksi erikoisimmista korkeanpaikankammon ilmentymistä minulla on myös järjenvastainen pelko siitä, että korkealla tiputan tavaroita kädestäni/laukustani/taskustani. Esimerkiksi asuessani Turun Nummessa lenkkeilin usein korkealla Aurajoen yllä menevää rautatiesiltaa pitkin. Silta oli alkuun todella jännittävä, mutta kun olin siitä joitain kertoja mennyt, uskalsin paremmin. Silti joka kerta minulla oli kumma pelko siitä, että pudotan sillalta esimerkiksi kännykän taskusta tai (vielä oudompaa), että juoksukello yhtäkkiä putoaa ranteestani alla virtaavaan jokeen! 

No mutta, takaisin Pico do Arieirolle. Suklaapatukan ja hengittelyn jälkeen miesystäväni saattoi minut kammottavimman kipuamisen ohi paluumatkalle. Tuo paluu oli minulle vaikeampi kuin menomatka, vaikka olisi voinut kuvitella, että reitin osuus, jonka olin jo onnistuneesti kulkenut, ei pelottaisi samalla lailla paluumatkalla. Mutta kammon kanssa ei ole juuri logiikalle tilaa... Raahustin siis takaisin päin rystyset valkoisena kaidetta puristaen ja jalat jäykkinä, kunnes harjanne vihdoin leveni ja loiveni.

Hengittelin tovin jos toisenkin auringonpaisteessa Arieiron huipulla, ennen kuin oloni oli jotakuinkin normaali. Miesystäväni palasi reitille ja patikoi sitä noin 1/3 ennen palaamistaan takaisin. Nuo huikeimmat kuvat ovatkin hänen ottamiaan, itse en noin pitkälle päässyt!

Miksi nyt kirjoitin tästä, ainakin jollain tasolla epäonnistuneesta patikoinnista? Olen pyrkinyt kaikkien reittikuvausten yhteydessä kertomaan, soveltuuko reitti korkeanpaikankammoiselle. No, tämä ei ainakaan sovellu! Mielestäni on tärkeä kertoa myös niistä ei ihan putkeen menneistä reissujutuista ja on tärkeä muistuttaa, että hieno matka ei mene pilalle yhden kuprun takia. Ja on tärkeä muistuttaa välillä itselleenkin, että aina voi - syystä tai toisesta - kääntyä takaisin, ja suunnitelmia täytyy pystyä muuttamaan lennosta.