Mihin elokuu hävisi?

Kaiken järjen mukaan elokuussa oli 31 päivää. Näin kuun lopussa tuntuu kuitenkin, että aika hurahti aivan huomattavalla vauhdilla, suunnilleen eilenhän elettiin vielä heinäkuuta.

Juoksin kuun alkupäivinä pisimmän lenkin vuosiin. 32 km poluilla ja aikaa meni päälle viisi tuntia. Samalla kyseessä oli toisiksi pisin juoksuni koskaan. Kun mittarissa oli kilometrejä 30+, yritin kuulostella, että vieläkö menisi kymppi. Mietin, että vielä pari tuntia tähän päälle saattaisi hyvinkin mennä Nuuksiossa. Ei se hyvältä tuntunut, mutta silti siltä, että pystyisin siihen.

Tuosta pitkästä lenkistä sain jonkin pienen lihaksen, jänteen tai limapussin ärtymään siten, että oli pidettävä muutama päivä taukoa juoksusta. Sitten kun taas palasin lenkkipoluille, olikin enää tovi Paavo Nurmeen ja seitsemänteen puolimaratoniini.

Juoksin puolikkaan tasaisella vauhdilla alusta loppuun. Sain kisasta juuri sen, mitä lähdin hakemaan. Hyvän valmistavan treenin ja itseluottamusta Nuuksiota kohti. Ja herätteen käydä hierojalla, sillä jalat olivat hyvinkin tukkoiset juoksussa.

Elokuun juoksuista nousevat nuo pari piikkiä, mutta muuten kuun kirmailut eivät ole jääneet erityisesti mieleen. Yhteensä kilometrejä kertyi 140. Palailin kesäloman jälkeen arkeen ja treenailin Nuuksion polkumaratonia varten. Ja humps, kuukausi vain vilahti ohi, ja nyt Nuuksioon on enää viikko aikaa. Jännää!

2 viikkoa maratoniin: kaikki voi vielä mennä pieleen

Otsikko on kieli poskessa kirjoitettu, mutta siinä on totuuden siemen. Kaksi viikkoa ennen maratonia ei harjoittelulla pysty enää tekemään varsinaisesti mitään suorituksen parantamiseksi. Kisan voi kuitenkin sössiä juoksemalla liian kovia treenejä tai valmistautuminen voi muuten mennä pieleen viimeisten viikkojen aikana.

Viimeiset 2 viikkoa ennen pitkää juoksukisaa kannattaa levätä ja pitää juoksukuntoa yllä kevyin treenein. Viimeisen pitkän lenkin voi juosta kaksi viikkoa ennen, mutta siinä vaiheessa ei enää juosta niitä pisimpiä pitkiksiä. Jos on aloitteleva juoksija, kannattaa mieluummin juosta viimeinen pitkis 3 viikkoa ennen ja lyhentää sen jälkeen lenkkejä selvästi.

Tässä blogipostauksessa on hyvä listaus viimeisten viikkojen treenisuosituksista. Juoksufoorumin ohjeet neuvovat myös luottamaan omaan tekemiseen ja välttämään viimeisten viikkojen sekoilua. FRM:n sivuilla taasen on neuvoja kisaan valmistautumiseen.

Juoksin tänään, tasan kaksi viikkoa ennen Nuuksio Classicia, 20 kilometrin lenkin, ja nyt aloitan keventelyn kohti polkumaratonia. Ensi viikolla juoksen kyllä 3-4 lenkkiä, mutta matkat ovat maltillisia. Maratonviikolla pari kevyttä ja lyhyttä lenkkiä pitää juoksutuntumaa yllä, mutta pääpaino tuolla viikolla on levossa ja syömisessä. Ja taatusti hermoilussa, vaikka sitä ei olekaan suunniteltu.

Yritän parhaani mukaan vältellä tautisia ihmisiä ja pesen käsiäni tiuhaan. Suurin pelkoni nyt onkin, että flunssa yllättää. Sormet ristissä ja käsidesissä siis mennään.

Toinen huolenaiheeni on sää ja sen vaikutus polkujen kuntoon. Viime viikkoina on satanut reippaasti ja pelkään märkää ja liukasta keliä. Sileän juoksuissa vain kisapäivän säätilalla on merkitystä, mutta polkujuoksuun vaikuttaa pidemmän ajan sää ja erityisesti sademäärä. Jos kisapäivänä sataa, voi se tuoda hiukan lisää huolta, sillä märkänä hiertymiä tulee helpommin ja toki romppeet myös painavat märkinä. On keli mikä tahansa, otan mukaan vaihtosukat ja sisko roudaa 26 kilometrin huoltoon myös vaihtopaidan.

Paavon puolikkaalla jalkani tuntuivat tukkoisilta ja totesin, että hieronnassa olisi hyvä käydä ennen polkumaratonia. Kävin jo kertaalleen ja se selvästi auttoi, sillä tänään jalat olivat jo vetreämmät. Käyn vielä ainakin kerran hierotuttamassa jalkoja ennen Nuuksiota. Kysyin hierojaltani, miten lähellä juoksukisaa vielä uskaltaa käydä hieronnassa. Hän oli sitä mieltä, että jos kisa on lauantaina, niin varman päälle pelatessa maanantai ja tiistai ovat turvallisia hierontapäiviä, ainakin jos jalkoja hierotaan kunnolla auki, kuten minun tapauksessani.

Oloni on nyt ihan luottavainen. Tiedän, että treenit ovat menneet hyvin ja työ on nyt pääosin tehty. Yritän olla itse sössimättä mitään, mutta toki olosuhteet mietityttävät. Olen varmaan ihan hermona kisan alla, mutta sekin on aika luonnollista ja pitää vain hyväksyä. Nyt on tärkeää pystyä kuitenkin luottamaan omaan kuntoon ja valmistautumiseen.

PNM 2019: Maratonille valmistava puolimaraton

Lauantaiaamuna mulla oli edessä seitsemäs perättäinen puolimaraton Paavo Nurmi Marathonilla. Vuosien varrella olen lähtenyt jokaiselle puolikkaalle hiukan eri lähtökohdista ja erilaisin tavoittein. Tällä kertaa puolimaratonin oli tarkoitus palvella valmistautumista polkumaratonille, jolle olisi aikaa kolme viikkoa puolikkaasta.

Koska en tavoitellut mitään aikaennätyksiä ja oletuksena oli, että olen melko hyvässä kestävyyskunnossa, ei puolimaraton juurikaan stressannut etukäteen. Toki aivan juoksutapahtuman alla jännitti ja mietitytti. Helposti sitä kerää kierroksia, ja numerolapun kanssa juoksu jännittää kyllä ihan joka kerta.

Vaikka fokus on mulla ollut koko ajan vain Nuuksion polkumaratonissa, tarkoitukseni oli juosta puolikas kuitenkin ihan reippaasti läpi. Kaikki pidemmät harjoituslenkkini ovat olleet hidasvauhtisia enkä ole juuri juossut nopeustreenejä, joten olihan siinä pieniä kysymysmerkkejä ilmassa. Suunnittelin juoksevani noin 2:10-loppuaikaan, mutta en vaivautunut edes tarkastamaan, millaisia kilometrejä se tarkoittaisi. Laskin päässäni, että himppaisen yli 6 minuutin kilometrivauhtia pitäisi mennä ja lähdin tuolla ajatuksella matkaan.

Paavo Nurmi Marathonilla tehtiin tänä vuonna osallistujaennätys ja maratonia, puolimaratonia ja kymppiä lähti juoksemaan noin 3500 ihmistä. Tapahtuma-alue oli ennen lähtöä ruuhkainen ja lähtöalue melkoisen tukossa. Asetuimme juoksukaverin kanssa lähdössä jonnekin 2:20 – jäniksen tienoille ja lähtölaukauksesta kului puolitoista minuuttia siihen, että pääsimme lähtöportille asti.

Ensimmäiset kilometrit kaupunkialueella olivat ruuhkaisia ja juoksijamassan läpi joutui puikkelehtimaan varoen. Ensimmäisellä kilometrillä oli käytännössä mahdoton päästä omaan vauhtiin ruuhkassa, mutta jo toisella kilometrillä oman vauhdin pito alkoi onnistua, kun ei tarvinnut ohitella niin paljoa. Bongasin heti alkumatkasta työkaverit kannustamassa ja muutenkin kannustajia oli paljon jokirannassa ensimmäisten kilometrien matkalla.

Jalat tuntuivat heti alusta asti varsin tukkoisilta, mutta juoksu kulki siitä huolimatta. Ensimmäinen juomapiste 3,5 kilometrin kohdalla meni sutjakkaasti ja kohta oltiinkin jo Turun linnan liepeillä. Vitosen kohdalla niskaan ryöpsähti sadekuuro, joka kasteli hetkessä aivan litimäräksi. Onneksi kyseessä oli vain kuuro, sillä olisi ollut hankala juosta ryhmässä, kun silmälasit olivat täynnä pisaroita.

Juuri kun ukkoskuuron alta oli päästy pois, tuli vastaan juoksun erikoisin tilanne. Liikenteenohjaaja oli pysäyttänyt auton, josta juuri sopivasti ohi juostessani astui ulos nainen, jolla oli asiaa juoksijoille. Hän olisi ilmeisesti tahtonut, että juoksijat pysähtyvät ja päästävät hänet autoineen läpi, koska hänellä oli pöytävaraus (hän ei tarkentanut, että missä). Liikenteenohjaajan kanssa asiasta keskustelu ei selvästikään ollut johtanut toivottuun lopputulokseen, koska hän puhutteli suoraan juoksijoita. En tiedä, miten tilanne jatkui, kun juoksin äänenkantamattomiin, mutta melko spontaanin repeämisen tuo aiheutti. Olettikohan ko. autoilija, että kymmenpäinen juoksijamassa olisi yhtäkkiä pysähtynyt, pysäyttänyt takanaan kirmaavan satapäisen juoksijamassan ja yksissätuumin todennut, että tottakai hänen pitäisi päästä kulkemaan, koska hänellä oli PÖYTÄVARAUS.

Absurdi tilanne jaksoi huvittaa seuraavat pari kilometriä eivätkä litimärät juoksukengätkään juuri haitanneet kun ymmärsin, miten paljon huonommin asiat joillain ovat. :P Seitsemän kilometrin kohdalla saavuttiin Ruissaloon ja alkoi mäkinen osuus. Annoin vauhdin hidastua sen verran, että mäet menivät ylös mukavasti, mutta silti ylämäissä tuli tehtyä myös muutamia ohituksia. Ensimmäisen energiageelin imutin 8,5 kilometrin juomapisteellä ja sen jälkeen aloinkin jo odottaa puolimatkaa ja kääntöpistettä, josta lähdettäisiin takaisin keskustaan päin.

Katsoin kellostani ensimmäisen kerran kokonaisaikaa kympin kohdalla ja kello näytti noin aikaa 1:01. En ollut alkumatkasta juurikaan painanut mieleeni kilometriaikoja, mutta siinä kuuden minuutin molemmin puolin ne olivat pyörineet. Juoksu tuntui kulkevan aivan suunnitelman mukaan, mutta jalat olivat myös jäykän ja tukkoisen tuntuiset. Totesin, että kymmenen päivää sitten juostu 32 kilometrin polkujuoksu taisi vielä painaa, ja että hierojalle olisi tarvetta.

Kääntöpaikan jälkeen oli tovi, jolloin huomasin, että mua ohiteltiin, vaikka pidin itse edelleen ihan saman vauhdin. Toki olin itsekin ohitellut jatkuvasti, massatapahtumissa se on väistämätöntä. Useampi sama juoksija oli kuitenkin milloin pari askelta edellä milloin jäljessä. Joskus nelosen jälkeen etuoikealle kadonneen juoksukaverin selkä alkoi näkyä edessäpäin ja suunnilleen neljäntoista kilometrin kohdalla saavutin kaverin. Pari kilometriä menikin seurassa jutustellen, mutta sitten jouduin jättämään kaverin taakse, koska oma juoksu kulki pikkaisen nopeammin.

Aikaisempina vuosina viimeiset neljä kilometriä ovat usein tuntuneet pisimmiltä ja vaikeimmilta. Nyt niin ei ollut. En kokenut mitään tarvetta kiristää, vaan jatkoin samaa vauhtia kuin siihenkin asti. Jalkojen tukkoisuuskin alkoi helpottaa jossain 16 kilometrin hujakoilla. Kahdenkympin kohdalla katsoin koko kisan aikana toistamiseen kellostani kokonaisaikaa, joka oli hiukan päälle 2:02. Kannustusjoukot olivat reitin varrella viimeisellä kilometrillä, ja heille femmat heitettyäni kiristin hiukan vauhtia loppumatkalle. Jatkoin samaa tasaista vauhtia maaliviivalle asti ja ylitin sen noin nettoajassa 2:08.

Juoksin todella tasaista vauhtia, vaikken erityisesti edes seurannut vauhtia kellosta. Ensimmäisen kilometrin ruuhkaa ja Ruissalon mäkistä kilometriä lukuun ottamatta kaikki kilometrit menivät aikaan 5:55 – 6:05. Jalat olivat aika tukkoiset, mutta mihinkään ei sattunut eikä missään vaiheessa ollut vaikeaa. Totesin, että hierojalle olisi ollut tarvetta jo ennen puolikasta, mutta selvisin silti, ja kisan jälkeen varasin ajan, jotta jalat ovat paremmassa kunnossa Nuuksiossa.

Järjestelyt toimivat hyvin jo seitsemättä perättäistä vuotta Paavolla. Ainoa kritiikin aihe tällä kertaa oli se, että lähtökarsinoita oli kaksi, toinen maratonin ja toinen puolikkaan juoksijoille. Koska puolimaratoonareita oli huomattavasti enemmän, oli lähtö todella ruuhkainen ja ensimmäisillä kilometreillä joutui ohittelemaan paljon maratoonareita, jotka olivat päässet lähtöportista paljon nopeammin läpi. Reitin varrella oli, ehkä epävakaisesta säästä johtuen, aikaisempaa vähemmän kannustajia, mutta joka kerta kannustus lämmitti mieltä. Spesiaalikiitos menee liikenteenohjaajille, joiden työ ei varmastikaan ole helppo, kun autoista nousee ihmisiä, joilla on PÖYTÄVARAUS. :D

Juoksu oli sen verran helppo, että sain kosolti itsevarmuutta polkumaratonia ajatellen. Näin jälkikäteen voin tunnustaa, että suunnittelemani puolikkaan vauhdin keksin aivan päästäni, enkä turvautunut ollenkaan esimerkiksi valmiisiin juoksuohjelmiin. Ajattelin, että tuo vauhti olisi sopiva, selvästi maksimivauhtiani hitaampi, mutta kuitenkin tuntuvasti reippaampi kuin yleensä pitkiksilläni. Suunnitelma tuntuu nyt toimineen hyvin, ja olen parissa päivässä myös palautunut puolimaratonista jo varsin hyvin. Juoksusta jäi hyvä mieli. :)

Aikaisempina vuosina juoksemieni Paavon puolikkaiden kisarapsat löytyvät näistä linkeistä:
PNM 2013: Ensimmäinen puolimaratonini
PNM 2014: Puolimaratonin ennätysjuoksu
PNM 2015: Huonosti valmistautuneena nihkeä puolikas
PNM 2016: Helteessä juostu puolimaraton
PNM 2017: Paluu puolikkaalle vaivojen jälkeen
PNM 2018: Puolivaloinen puolimaraton  

Paluu Örön saarelle

Viime kesänä ihastuin Örön saareen niin, että tiesin heti haluavani vierailla saarella toistekin. Onneksi tänäkin kesänä lomasäät olivat suotuisat ja pääsin vierailemaan uudestaan saarella ihanassa auringonpaisteessa ja lämpimässä kelissä. Örön saaren yhteyksistä, palveluista, historiasta ja luonnosta voi lukea tarkemmin osoitteessa https://www.visitoro.fi/

Öröön pääsee Kemiönsaarelta Kasnäsin satamasta, jossa hyppäsimme Wilson Charterin Sissel-laivan kyytiin. Edestakainen merimatka kustansi 28 euroa henkilöltä. Paikan laivaan sai varattua ja maksettua kätevästi netissä osoitteessa https://www.wilsoncharter.fi/

Örö on siitä jännä paikka, että se oli sata vuotta suljettuna ja puolustusvoimien käytössä ennen avautumista matkailijoille vuonna 2015. Saarella onkin jos jonkinmoista tykkipatteria ja edelleen joitain armeijan hallussa olevia alueita, joihin ei saa patikoida.

Örö on minun silmissäni ensisijaisesti luontokohde, johon paras tapa tutustua on jalkaisin. Saaren pohjoinen ja eteläinen luontopolku tarjoavat lyhyellä matkalla todella upeita maisemia ja hämmästyttävän paljon erilaista luontoa. Rantaniityillä kasvaa harvinaisia kasveja ja ne tarjoavat myös kukkaloistoa keskikesällä.

Saari on sen verran iso, että keskiosissa kasvaa ihan kunnon metsää. Merenrannat taas ovat kivikkoa, silokalliota tai luonnonhiekkarantaa. Pohjoinen luontopolku halkoo laidunaluetta ja polulla joutuu väistelemään lehmänläjiä. Ennemmin tai myöhemmin jossain puiden seassa näkyykin sarvet ja kävelijä kohtaa saarella laiduntavan ylämaankarjan.

Korkeuseroja ei juuri saarelta löydy. Örön eteläkärki taitaa kohota kaikkein korkeimmalle, ja siellä tulee luontopolullekin hiukan nousuja ja laskuja. Eteläiseltä näköalakalliolta voi bongata Bengtskärin majakan horisontissa. Eteläisen luontopolun varrella pääsee myös ylittämään riippusillan.

Saavuttuamme noin tunnin merimatkan jälkeen saarelle suuntasimme Örön satamasta kasarmialueelle ja sieltä ensin pohjoiselle luontopolulle, joka kulki pohjoiskärkeen saaren itärantaa. Tällä pätkällä polun varrella kasvoi niittykasveja ja polku kulki laidunalueen halki.

Takaisin kohti etelää jatkoimme saaren länsirantaa. Länsirannalla oli useampikin hieno hiekka- ja kivikkoranta. Rantaan oli kasautunut myös kunnon kerros simpukankuoria, todella erikoinen näky! Rantakivikossa kasvoi merikaalia ja värikkäitä kukkakasveja ja merinäkymät olivat hienot.

Sopivassa kohtaa pulahdimme mereen uimaan ja jatkoimme sitten kohti etelää. Luontopolku kulkee pienen matkaa pitkin saarta halkovaa vanhaa mukulakivitietä. Tiet on osuvasti nimetty: Pitkä ikävä tie ja Lyhyt ikävä tie. Tosin jalan kulkiessa mukulakivet eivät tuntuneet mitenkään erityisen ikäviltä ja maisemat olivat tälläkin pätkällä hienot. Eteläkärjestä matka jatkui eteläistä luontopolkua seuraten takaisin kasarmialueelle.

Molemmat luontopolut yhteensä kävelemällä saa matkamittariin noin 10 – 12 kilometriä patikointia riippuen siitä, kuinka paljon löytää ihmeteltävää suorimman reitin ulkopuolelta. Viime vuoden Mennään metsään - polkujuoksukiertueen yhteislenkillä kiersimme myös luontopolut ja juoksua kertyi kymmenisen kilometriä. 

Bongasimme patikoinnin lomassa ympäristötaidetta ympäri saaren. Pohjoisrannalla hiekan seasta pilkisti kultaisia palleroita, jotka olivat saaneet muotonsa korallien ja siementen inspiroimana. Otin jäkikäteen hiukan selvää saaren taideprojektista, ja siitä voi lukea lisää täältä.

Saarella on satamakahvila sekä kasarmialueella ravintola. Satamasta sai kahvin lisäksi pizzaa ja burgereita. Ravintolassa oli buffetlounaan lisäksi ala carte lista, jonka sapuskat kyllä maistuivat patikoinnin päätteeksi.

Päivä Örössä oli mulle yksi kesäloman kohokohtia. Luonto tarjosi hienoja maisemia ja ihmeteltävää koko patikoinnin matkalta. Saaren historiasta kertovat tykit ja puolustusrakennelmat olivat nekin vaikuttavia. Örö on loistava päiväretkikohde. Molemmat luontopolut ehtii kulkea, kunhan kävelytahti on sopivan reipas, ja sen lisäksi ehtii kyllä uimaan, syömään ja pullakahvillekin. Olen selvästikin ihastunut Öröön, sillä mietin jo, että voisikohan sitä ensi kesänä vaikka yöpyäkin saarella. :)

Kuukausi Nuuksio Classiciin – sekalaista höpinää

Onkohan päässäni jotain vikaa, kun ensisijainen syyni osallistua polkumaratoniin on päästä kokeilemaan, miten pahalta voi tuntua tuntikausien raasto polkujuostessa? Ilmoittauduin Nuuksion polkumaratonille maaliskuussa, lähes puoli vuotta ennen tapahtumaa. Jo tuota ennen olin tietysti puntaroinut osallistumista ja miettinyt, millaiselta tuntuisi juosta tuntikausia poluilla. Ja ajatus osallistumisesta lähti tosiaan siitä, että mietin, millaiselta tuntuisi jatkaa juoksua siinä vaiheessa, kun on jo ihan naatti ja maaliin on vielä pari tuntia.

En normaalisti tietenkään nauti kivusta ja tässäkin on varmaan pohjimmiltaan kyse itsensä ylittämisestä. Juoksen ensisijaisesti mukavuusalueella. Itse asiassa mulle on todella harvinaista, että juostessa olisi jotenkin vaikeaa tai huono olo. Minun on myös todella vaikeaa motivoida itseäni rankkoihin treeneihin. Ehkä siksi vaaditaankin joku tällainen juttu, jossa pääsen kunnolla kokeilemaan omia rajojani.

Treenit ovat monin tavoin menneet hyvin ja kilometrejä on kertynyt. Olen juossut kaikki pitkät lenkit suunnitelmien mukaan, mutta mäkitreenejä ja vetotreenejä en. Lomalla en halunnut stressata liikoja siitä, että löydän sopivan mäen tai pääsen urheilukentälle vetotreeniin, joten kovemmat harjoitukset muuttuivat pk- tai vk-lenkeiksi. Se on ihan ok, mutta mäkitreenin vähäisyys toki hiukan mietityttää.

Olen juossut nyt kesällä kaksi kolmenkympin lenkkiä poluilla. Siinä mielessä olen ollut tosi tyytyväinen juoksuihin, että ne olivat harjoitusohjelmani olennaisimmat treenit, ja kumpikin meni ilman suurempia ongelmia. Raskasta kyllä oli, ja kumpaankin lenkkiin meni selvästi enemmän aikaa kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Tämän viikon maanantaina juoksin 32 kilometrin lenkin poluilla, ja iso osa reitistä oli vielä melko mäkistä tai teknistä polkua. Postauksen kuvat ovat tuolta maanantain lenkiltä. Aikaa meni yli viisi tuntia. Jos joku olisi vaikka kymmenen vuotta sitten kertonut, että ihan vapaaehtoisesti juoksen viisi tuntia jossain puskassa, niin olisin kyllä pitänyt tulevaisuuden itseäni hiukan hulluna. 

Viime vuoden syksyn polkujuoksukisoissa olin hyvässä kunnossa ja kympin kisoissa keskivauhti painui alle 7 minuutin per kilometri. Se vauhti, mitä pystyn pitämään yllä kymmenen kilometriä ei valitettavasti kerro mitään siitä, millaista vauhti on silloin, kun kilometrejä on alla jo 20+ ja repussa täysi juomarakko muiden varusteiden lisäksi. Keväällä arvioin polkujuoksuvauhtiani turhan optimistisesti, mutta kesän pitkät lenkit ovat tuoneet realismia aika-arvioihin. Ja samalla myös hieman lisäjännitystä, sillä itse kisassa on maksimisuoritusaika sekä cut-off –pisteet, joihin tulee selvitä tietyssä ajassa, jotta voi jatkaa maaliin asti. En aio asettaa Nuuksioon mitään aikatavoitetta, vaan tavoitteenani on vain päästä maaliin.

Ennen Nuuksiota juoksen vielä Paavo Nurmi Marathonilla puolikkaan. Olen miettinyt tuota kisaa harvinaisen vähän. Osallistun lähinnä, koska se on perinne, ja haluan juosta kisan sellaisella vauhdilla, joka ei ainakaan häiritse polkumaralle treenaamista. En ole viime vuosina pystynyt enää motivoimaan itseäni puolimaratonin ennätyksen tavoitteluun, joten loppuaika on jälleen kerran sivuseikka. Jännää, miten juoksuharrastus vuosien myötä muuttaa muotoaan ja tavoittelemisen arvoiset asiat elävät.

Juoksin toistaiseksi ainoan maratonini syksyllä 2015. Siitä vuoden päästä olin pitkään telakalla sitkeän selkävaivan vuoksi. Tuolloin mietin, etten ehkä koskaan enää juokse toista maratonia. Kesän pitkiksillä olen tuntenut suurta kiitollisuutta siitä, että vaivat ovat jääneen taakse ja pystyn juoksemaan kolmenkympin harjoituslenkkejä ilman, että mihinkään sattuu. 

Tätä tekstiä naputellessa alkoi jo vähän jännittää. Kuukaudessa voin vielä mokata polkumaratoniin valmistautumisen tai voi käydä jotain yllättävää. Toivottavasti viimeiset viikotkin menevät hyvin ja pääsen Nuuksion starttiviivalle hyvillä mielin.