PNM 2019: Maratonille valmistava puolimaraton

Lauantaiaamuna mulla oli edessä seitsemäs perättäinen puolimaraton Paavo Nurmi Marathonilla. Vuosien varrella olen lähtenyt jokaiselle puolikkaalle hiukan eri lähtökohdista ja erilaisin tavoittein. Tällä kertaa puolimaratonin oli tarkoitus palvella valmistautumista polkumaratonille, jolle olisi aikaa kolme viikkoa puolikkaasta.

Koska en tavoitellut mitään aikaennätyksiä ja oletuksena oli, että olen melko hyvässä kestävyyskunnossa, ei puolimaraton juurikaan stressannut etukäteen. Toki aivan juoksutapahtuman alla jännitti ja mietitytti. Helposti sitä kerää kierroksia, ja numerolapun kanssa juoksu jännittää kyllä ihan joka kerta.

Vaikka fokus on mulla ollut koko ajan vain Nuuksion polkumaratonissa, tarkoitukseni oli juosta puolikas kuitenkin ihan reippaasti läpi. Kaikki pidemmät harjoituslenkkini ovat olleet hidasvauhtisia enkä ole juuri juossut nopeustreenejä, joten olihan siinä pieniä kysymysmerkkejä ilmassa. Suunnittelin juoksevani noin 2:10-loppuaikaan, mutta en vaivautunut edes tarkastamaan, millaisia kilometrejä se tarkoittaisi. Laskin päässäni, että himppaisen yli 6 minuutin kilometrivauhtia pitäisi mennä ja lähdin tuolla ajatuksella matkaan.

Paavo Nurmi Marathonilla tehtiin tänä vuonna osallistujaennätys ja maratonia, puolimaratonia ja kymppiä lähti juoksemaan noin 3500 ihmistä. Tapahtuma-alue oli ennen lähtöä ruuhkainen ja lähtöalue melkoisen tukossa. Asetuimme juoksukaverin kanssa lähdössä jonnekin 2:20 – jäniksen tienoille ja lähtölaukauksesta kului puolitoista minuuttia siihen, että pääsimme lähtöportille asti.

Ensimmäiset kilometrit kaupunkialueella olivat ruuhkaisia ja juoksijamassan läpi joutui puikkelehtimaan varoen. Ensimmäisellä kilometrillä oli käytännössä mahdoton päästä omaan vauhtiin ruuhkassa, mutta jo toisella kilometrillä oman vauhdin pito alkoi onnistua, kun ei tarvinnut ohitella niin paljoa. Bongasin heti alkumatkasta työkaverit kannustamassa ja muutenkin kannustajia oli paljon jokirannassa ensimmäisten kilometrien matkalla.

Jalat tuntuivat heti alusta asti varsin tukkoisilta, mutta juoksu kulki siitä huolimatta. Ensimmäinen juomapiste 3,5 kilometrin kohdalla meni sutjakkaasti ja kohta oltiinkin jo Turun linnan liepeillä. Vitosen kohdalla niskaan ryöpsähti sadekuuro, joka kasteli hetkessä aivan litimäräksi. Onneksi kyseessä oli vain kuuro, sillä olisi ollut hankala juosta ryhmässä, kun silmälasit olivat täynnä pisaroita.

Juuri kun ukkoskuuron alta oli päästy pois, tuli vastaan juoksun erikoisin tilanne. Liikenteenohjaaja oli pysäyttänyt auton, josta juuri sopivasti ohi juostessani astui ulos nainen, jolla oli asiaa juoksijoille. Hän olisi ilmeisesti tahtonut, että juoksijat pysähtyvät ja päästävät hänet autoineen läpi, koska hänellä oli pöytävaraus (hän ei tarkentanut, että missä). Liikenteenohjaajan kanssa asiasta keskustelu ei selvästikään ollut johtanut toivottuun lopputulokseen, koska hän puhutteli suoraan juoksijoita. En tiedä, miten tilanne jatkui, kun juoksin äänenkantamattomiin, mutta melko spontaanin repeämisen tuo aiheutti. Olettikohan ko. autoilija, että kymmenpäinen juoksijamassa olisi yhtäkkiä pysähtynyt, pysäyttänyt takanaan kirmaavan satapäisen juoksijamassan ja yksissätuumin todennut, että tottakai hänen pitäisi päästä kulkemaan, koska hänellä oli PÖYTÄVARAUS.

Absurdi tilanne jaksoi huvittaa seuraavat pari kilometriä eivätkä litimärät juoksukengätkään juuri haitanneet kun ymmärsin, miten paljon huonommin asiat joillain ovat. :P Seitsemän kilometrin kohdalla saavuttiin Ruissaloon ja alkoi mäkinen osuus. Annoin vauhdin hidastua sen verran, että mäet menivät ylös mukavasti, mutta silti ylämäissä tuli tehtyä myös muutamia ohituksia. Ensimmäisen energiageelin imutin 8,5 kilometrin juomapisteellä ja sen jälkeen aloinkin jo odottaa puolimatkaa ja kääntöpistettä, josta lähdettäisiin takaisin keskustaan päin.

Katsoin kellostani ensimmäisen kerran kokonaisaikaa kympin kohdalla ja kello näytti noin aikaa 1:01. En ollut alkumatkasta juurikaan painanut mieleeni kilometriaikoja, mutta siinä kuuden minuutin molemmin puolin ne olivat pyörineet. Juoksu tuntui kulkevan aivan suunnitelman mukaan, mutta jalat olivat myös jäykän ja tukkoisen tuntuiset. Totesin, että kymmenen päivää sitten juostu 32 kilometrin polkujuoksu taisi vielä painaa, ja että hierojalle olisi tarvetta.

Kääntöpaikan jälkeen oli tovi, jolloin huomasin, että mua ohiteltiin, vaikka pidin itse edelleen ihan saman vauhdin. Toki olin itsekin ohitellut jatkuvasti, massatapahtumissa se on väistämätöntä. Useampi sama juoksija oli kuitenkin milloin pari askelta edellä milloin jäljessä. Joskus nelosen jälkeen etuoikealle kadonneen juoksukaverin selkä alkoi näkyä edessäpäin ja suunnilleen neljäntoista kilometrin kohdalla saavutin kaverin. Pari kilometriä menikin seurassa jutustellen, mutta sitten jouduin jättämään kaverin taakse, koska oma juoksu kulki pikkaisen nopeammin.

Aikaisempina vuosina viimeiset neljä kilometriä ovat usein tuntuneet pisimmiltä ja vaikeimmilta. Nyt niin ei ollut. En kokenut mitään tarvetta kiristää, vaan jatkoin samaa vauhtia kuin siihenkin asti. Jalkojen tukkoisuuskin alkoi helpottaa jossain 16 kilometrin hujakoilla. Kahdenkympin kohdalla katsoin koko kisan aikana toistamiseen kellostani kokonaisaikaa, joka oli hiukan päälle 2:02. Kannustusjoukot olivat reitin varrella viimeisellä kilometrillä, ja heille femmat heitettyäni kiristin hiukan vauhtia loppumatkalle. Jatkoin samaa tasaista vauhtia maaliviivalle asti ja ylitin sen noin nettoajassa 2:08.

Juoksin todella tasaista vauhtia, vaikken erityisesti edes seurannut vauhtia kellosta. Ensimmäisen kilometrin ruuhkaa ja Ruissalon mäkistä kilometriä lukuun ottamatta kaikki kilometrit menivät aikaan 5:55 – 6:05. Jalat olivat aika tukkoiset, mutta mihinkään ei sattunut eikä missään vaiheessa ollut vaikeaa. Totesin, että hierojalle olisi ollut tarvetta jo ennen puolikasta, mutta selvisin silti, ja kisan jälkeen varasin ajan, jotta jalat ovat paremmassa kunnossa Nuuksiossa.

Järjestelyt toimivat hyvin jo seitsemättä perättäistä vuotta Paavolla. Ainoa kritiikin aihe tällä kertaa oli se, että lähtökarsinoita oli kaksi, toinen maratonin ja toinen puolikkaan juoksijoille. Koska puolimaratoonareita oli huomattavasti enemmän, oli lähtö todella ruuhkainen ja ensimmäisillä kilometreillä joutui ohittelemaan paljon maratoonareita, jotka olivat päässet lähtöportista paljon nopeammin läpi. Reitin varrella oli, ehkä epävakaisesta säästä johtuen, aikaisempaa vähemmän kannustajia, mutta joka kerta kannustus lämmitti mieltä. Spesiaalikiitos menee liikenteenohjaajille, joiden työ ei varmastikaan ole helppo, kun autoista nousee ihmisiä, joilla on PÖYTÄVARAUS. :D

Juoksu oli sen verran helppo, että sain kosolti itsevarmuutta polkumaratonia ajatellen. Näin jälkikäteen voin tunnustaa, että suunnittelemani puolikkaan vauhdin keksin aivan päästäni, enkä turvautunut ollenkaan esimerkiksi valmiisiin juoksuohjelmiin. Ajattelin, että tuo vauhti olisi sopiva, selvästi maksimivauhtiani hitaampi, mutta kuitenkin tuntuvasti reippaampi kuin yleensä pitkiksilläni. Suunnitelma tuntuu nyt toimineen hyvin, ja olen parissa päivässä myös palautunut puolimaratonista jo varsin hyvin. Juoksusta jäi hyvä mieli. :)

Aikaisempina vuosina juoksemieni Paavon puolikkaiden kisarapsat löytyvät näistä linkeistä:
PNM 2013: Ensimmäinen puolimaratonini
PNM 2014: Puolimaratonin ennätysjuoksu
PNM 2015: Huonosti valmistautuneena nihkeä puolikas
PNM 2016: Helteessä juostu puolimaraton
PNM 2017: Paluu puolikkaalle vaivojen jälkeen
PNM 2018: Puolivaloinen puolimaraton