Yritin juosta Pico Viejolle, Teneriffan toiseksi korkeimmalle huipulle

Kun olin edellisen kerran Teneriffalla, nousimme kaverin kanssa Teiden huipulle. Teide on Espanjan korkein vuori ja nousee 3718 metriin. Tuolla reissulla tosin nousimme köysiradalla huipun tuntumaan ja kävelimme vain viimeiset sadat metrit. Se oli osin käytännön sanelema juttu, sillä Teiden huipulle tarvitaan lupa, joita on jaossa vain 200 per päivä. Lupa pitää varata joko kuukausia etukäteen tai osallistua Volcano Teiden järjestämälle retkelle, kuten me teimme. 

Helmikuisella Teneriffan matkalla meillä oli varattuna luvat Teiden huipulle ja rohkea aikomus patikoida n. 10 kilometrin raskas reitti huipulle Teiden ylätasangolta. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, koska sääolosuhteet estivät kiipeämisen ja köysiratakaan ei ollut toiminnassa, jolloin olisimme joutuneet kävelemään reitin myös alas. Teidellä tuulee usein talvikuukausina niin, että köysirata on suljettu, ja kova tuuli myös vaikeuttaa tai tekee patikoinnista jopa vaarallaista. Niinpä teimmekin suunniteltuna Teiden retkipäivänä Paisaje Lunarin patikoinnin reitillä, joka oli kovallakin pohjoistuulella erittäin suojaisa ja tyyni. 

Minua jäi kuitenkin hiukan kismittämään huiputuksen jääminen väliin ja aloin suunnitella vaihtoehtoista huippua, nimittäin Teneriffan toiseksi korkeinta vuorta Pico Viejoa. Pico Viejo on 3135 metriä korkea, eli kuitenkin päälle kolmetonninen, mutta reitti olisi huomattavasti loivempi kuin Teiden kipuaminen. Luin, että reitti olisi myös ihan juostava, joten ei kun tuumasta toimeen.

Polkujuoksu kohti Pico Viejoa

Aikataulusyistä pääsin lähtemään reitille vasta puoliltapäivin. Oikullinen sää oli kääntynyt todella aurinkoiseksi ja lämpimäksi, ja Teiden kansallispuistossakin lämpötila kipusi 20 asteeseen. 

Pico Viejon huippukraaterille menee useampi vaihtoehtoinen reitti Teiden kansallispuistossa. Valitsin niistä suoraviivaisimman, joka lähtee liikkeelle Roques de Garcian kivimuodostelmilta. Roques de Garciassa on kiva lyhyt (n. 2 km) patikointireitti joka kiertää kivimuodostelmat. Lisäksi siellä oli iso parkkipaikka, opastuskeskus ja Paradorin kahvila-ravintola. Roques de Garcian reitti on alkuosalta turistilaumojen ruuhkauttama, mutta reittiä ei tarvitse mennä kuin parisataa metriä, niin ihmislaumat jäävät jo taakse. 

Pico Viejon patikointireitti eroaa Roques de Garcian polusta sen luoteiskulmalta. Samalla hiekkapohjainen helppo polku vaihtuu jähmettyneeseen laavavirtaan, johon polku on merkitty reunuskivetyksillä. Kivistä polkua mennään jonkin matkaa loivasti ylöspäin, kunnes se alkaa kohota jyrkemmin. Reitti on merkitty Sendero 23 -kylteillä eikä eksymisvaaraa juuri ole. 

Reitti kulkee Teiden huipun eteläpuolella laavakentän reunaa mukaillen. Taakse päin aukeaa näkymä kivimuodostelmille ja Teiden kalderan reunavuorille. Oikella kohoaa Teiden huippu. Välillä noustaan loivasti, välillä niin jyrkästi, että piti ottaa kädet avuksi kipuamisessa. Välillä polku kulkee tasaisenakin, mutta ylöspäin mennessä kyllä mietin, että onko nyt ihan reilua kellottaa tätä meininkiä polkujuoksuna, kun könyäminen kivikkoisella polulla muistutti välillä huomattavasti enemmän konttausta kuin juoksua. Varmaan ohuella ilmallakin oli jotain tekemistä sen kanssa, että tuntui varsin raskaalta ylösmeno. 

Pidin ensimmäisen tauon n. tunnin kuluttua lähdöstä. Siinä kohtaa takana oli vasta 3 kilometriä matkaa, kun reitti Pico Viejon huipulle olisi yhteen suuntaan n. 7,5 km. Kesti tovin, että löysin tarpeeksi ison kiven, että saatoin päästä edes osittaiseen varjoon. Aurinko porotti siniseltä taivaalta todella kuumasti. Reitillä ei ollut tullut vastaan vielä ketään, mutta tuon jälkeen alkoi tulla muutamia patikoijia ja myös juoksijoita vastaan.

Neljän kilometrin täyttymisen jälkeen reitillä oli pidempi tasaisempi kohta, jossa pääsi ihastelemaan isoja "Teiden munia". Suuret pyöreät laavakuulat erottuvat selvästi muusta maastosta. Tuossa kohtaa katselin kelloa ja laskeskelin mukanani olevan veden riittävyyttä. Minulla oli juomarakossa 1,5 litraa vettä, mutta kuumassa kelissä vesi oli huvennut nopeammin kuin matka oli edistynyt. Koko reitillä olisi nousua noin 1000 metriä, joista olin tullut ylöspäin vasta alle puolet. Totesin, että olisi varmaan fiksuinta kääntyä takaisin, sillä vesi alkoi käydä vähiin, syötävääkään ei kauheasti ollut, aika loppuisi kesken ja aurinkorasvankin riittävyys epäilytti.

Kun kellossani oli kuljettua matkaa 5 km ja nousumetrejä 600, totesin kääntyväni takaisin evästauon jälkeen. Pidin ihan kunnon tauon, kun ei ollut enää kiire, ja löysin rinteestä sopivasti isomman kiven, jotta pääsin myös varjoon. Alaspäin avautui upea maisema, jossa maaperän eri värit ja vähäinen kasvillisuus hehkuivat auringossa.

Tauon aikana ylhäältä tuli useampi polkujuoksija alas päin. Mietin, että olin lähtenyt turhan myöhään liikkeelle ja yliarvioinut oman vauhtini hankalassa maastossa. Hiukan kismitti kääntyä takaisin, kun olin tullut jo 2/3 matkasta, mutta yritin tihrustaa korkeuskäyriä kartasta ja näytti siltä, että viimeinen kolmannes ylöspäin olisi vielä jyrkempää. Olin tauon jälkeen tullut ylös parin tunnin ajan ja viimeinen kolmannes olisi vienyt varmaankin vielä tunnin, ja sen jälkeen olisi tietysti pitänyt jaksaa vielä alaskin. 

Alaspäin juoksinkin sitten lähes koko matkan lukuun ottamatta niitä jyrkkiä ja kivikkoisia kohtia, joissa piti myös alaspäin mennessä ottaa kädet avuksi. Juomaleilistäni loppui vesi noin 2 kilometriä ennen paluumääränpäätä. Veden loppuminen oli suurin syy kääntyä takaisin, ja laskeskelin, että jos olisin jatkanut huipulle, olisin joutunut tulemaan viimeiset 5 km alas ilman vettä. Se olisi ollut kuumassa kelissä aika pitkä aika.

Kääntyminen takaisin ennen huippua jäi kuitenkin vähän harmittamaan, sillä polku oli runsaasta noususta huolimatta varsin juostava ja tosi kiva. Vaikka polku oli kivikkoinen, hyvillä energioilla jaksoi askeltaa huolellisesti ja irtonaista kivikkoa joutui menemään vain muutamassa kohtaa. Korkeanpaikankammoiselle tällaiset hissukseen tulivuorta nousevat polut ovat helppoja, kun ei joudu missään kohtaa menemään jyrkänteen reunaa. Pico Viejo olisi ollut saavutettavissa, jos aikaa ja vettä olisi ollut enemmän. Itselle tämä 10 km ja 600 nousumetrin lenkki tarkoitti onneksi sellaisenaankin tosi hyvää treeniä.