Paisaje Lunar: Patikointi Teneriffan kuumaisemiin

Teiden kansallispuiston etelälaita oli jäänyt edellisillä Teneriffan reissuilla koluamatta, mutta tällä matkalla otin vahingon takaisin ja useampi retki suuntautui tällä kertaa Teiden ylätasangon eteläpuolelle. Tähän on parikin syytä. Ensinnäkin, pohjoispuolen hienoista vaellusreiteistä iso osa oli suljettu viime syksyn maastopalojen vuoksi. Ja toiseksi, nyt käytössä oli myös vuokra-auto, jolla pääsi helposti myös sellaisille patikoinneille, joihin bussi ei vie. 

Miten kuumaisemiin pääsee?

Paisaje Lunar on kuumaisemaksi kutsuttu alue, johon on syntynyt jänniä kivimuodostelmia rapautumisen seurauksena. Netistä löytyy alueelle useampi vaihtoehtoinen reitti. Jos on liikkeellä bussilla, alueelle pääsee ensinnäkin vain etelän suunnasta Playa de las Americasista lähtevällä bussilla, ja toisekseen, patikointi pitää aloittaa Vilaflorin kylästä. Vuokra-auto tarjoaa mahdollisuuden aloittaa patikointi halutessaan lähempää kivimuodostelmia. Muodostelmat sijaitsevat kuitenkin varsin pienellä alueella, eikä niitä ole kovin paljoa, joten tämä patikointi kannattaa tehdä mieluummin matkan kuin määränpään vuoksi. Yleisimmin käytetty patikointireitti kipua ylöspäin Vilaflorista kohti Teiden kalderan etelälaitaa ja tarjoaa kuumaisemien lisäksi harvaa kanarianmäntymetsää ja paikoin myös näköaloja Teneriffan etelärannikolle. 

Vilaflorista patikointi on noin 13,5 km ja liikkeelle kannattaa lähteä heti aamusta. Jos on liikkeellä vuokra-autolla, voi saapua paikalle hiukan myöhemminkin ja lähteä reitille kohdasta, jossa vaellusreitti ylittää pikkutien. Pikkutie on kuoppainen ja kapea, mutta patikointireittiä lähestyttäessä tiessä on paljon levennyksiä ja tilaa useammalle autolle. Tämä on siis kätevä vinkki, jos haluaa hieman lyhyemmän patikoinnin ja käytössä on auto. Pikkutie erkanee TF-21 -päätiestä n. 66 km kohdalla, Google maps -linkki tässä. 

Patikointireitti Paisaje Lunarille

Lähdimme tosiaan liikkeelle tuolta pikkutien varresta, jossa oli saapuessamme jo useampi auto. Reitti polveilee kanarinamäntymetsässä nousten välillä loivemmin ja välillä jyrkemmin ylemmäs. Kokonaisnousua tulee noin 400 metriä, mutta siitä huolimatta kyseessä on varsin leppoisa kävely. Horisontissa näkyy Teiden kalderan eteläreuna ja siellä joitain hauskan näköisiä huippuja. Yhdelle näistä tekisimme vielä myöhemmin reissulla patikoinnin. 

Ennen varsinaista Paisaje Lurarin rotkolaaksoa reitillä näkyy joitain kohtia, joissa kivet ovat rapautuneet jännästi. Reitillä on myös mahdollisuus käväistä toista vaellusreittiä jonkin matkaa ylärinteeseen, jossa on näköalapaikka. Me kävimme kurkkaamassa aluetta ylhäältä päin näköalapaikalta ennen laskeutumista reitin puolimatkaan ja määränpäähän. 

Reitti itse kivimuodostelmille ei ole mitenkään selkeä, vaan rinteessä on lukuisia jyrkkiä polkuja, joista voi yrittää siksakata alas. Lienee sanomattakin selvää, että kivimuodostelmia ei mennä käpälöimään, vaan vain katsellaan matkan päästä, jotta luonnonnähtävyys ei ihmisen toiminnan vuoksi rapautuisi lisää.

Patikoinnilla kävi niin, että mennessä tuli pysähdeltyä paljon enemmän kuin paluumatkalla, ja niinpä reissussa tulikin oltua enimmäkseen toinen kylki kohti aurinkoa. Siinä kävi sitten vähän hassusti, kun toinen käsivarsi, toinen pohje ja toinen hartia saivat hiukan kärvähtivät. Suosittelenkin suojautumaan kunnolla auringolta, sillä reitillä puusto on harvaa ja aurinkoisena päivänä varjoa ei juuri ole. 

Me kävelimme reitin myötäpäivään ja se on suositeltu kulkusuunta. Paluu takaisin on varsin samanlaista polkua kuin menokin. Hiukan ennen kuin vaellusreitti risteää paikallisia pikkuteitä, on matkalla vielä yksi nähtävyys, nimittäin todella vanha ja komea kanarianmänty. Kanarianmännyt selviävät hämmästyttävän hyvin jopa metsäpaloista, kun paksu kaarna pitää puun elossa, vaikka tuli tuhoaisikin muun kasvillisuuden. Kulkemamme reitti oli näköalapaikalle piston myötä hiukan yli 9 kilometriä ja varsin mukava kävely pörröisten kanarianmäntyjen, erikoisten kivimuodostelmien ja hienojen näköalojen keskellä.