Syyskuun satanen

Takaisin kuntoon 2022, vol. 2 etenee. Keväällä sain itseni jo ihan hyvään juoksukuntoon, kunnes pitkittynyt koronatauti sotki suunnitelmat. Nyt olen vihdoin päässyt syksyn osalta ns. normaaliin treeniin käsiksi ja on kiva, kun juoksukunto onkin nyt nousussa.

Syyskuulle uskalsin asettaa jo kilometritavoitteen, sata kilometriä juoksua. Se täyttyi ja vähän ylittyikin, juoksin syyskuussa yhteensä 110 kilometriä!

Kuun alkuun tuli retkeiltyä Nuuksiossa. Miesystäväni juoksi Nuuksio Classicilla toisen maratoninsa ja paransi aikaa hienosti yli vartin! Reititin itseni maratonreitin varrelle 24 kilometrin huoltoon ja patikoin menon ja paluun eri reittiä, niin näin vähän enemmän kansallispuiston maisemia. Tietysti kannustin myös kaikkia ohi kirmanneita polkujuoksijoita. Kävelyä tuli yhteensä 15 kilometriä, joka oli aika hyvä matalasykkeinen treeni tuohon kohtaan. 

Koska tavoitteenani oli satasen kuukausi, pyrin juoksemaan noin 25 kilometriä viikossa. Koska en ollut juossut kunnon pitkiksiä sitten kesäkuun alun, kalenteroin pitkikset kuun juoksuohjelmaan jokaiselle juoksuviikolle. 12 km, 14 km, 12 km ja 16 km, siinä tämän kuun pitkät lenkit. Pitkisten lisäksi juoksin hitaita ja lyhyitä palauttavia lenkkejä. Ja tietysti kaksi lyhyttä polkukisaa! Suikkilan suttauksessa lähdin liikkeelle vähän liian kovaa ja väsähdin loppua kohti. Mälikkälän mätkäys meni nousujohteisesti ja sain hyvän päätöksen tuolle polkujuoksusarjalle. Polkujuoksukisoja silmällä pitäen juoksin kuun alkupuolella yhden mäkitreenin poluilla, mutta muuten vauhtitreeniä tarjosivat vain nuo kisat. Sain kisasarjasta mielestäni hyvän boostin syksyn treeneihin, kun lappu rinnassa sitä pystyy ottamaan aina itsestään paremmin irti. Lyhyet kisat eivät kuitenkaan olleet erityisen rasittavia, joten pitkien lenkkien pidentäminen onnistui siinä samalla.

Olen tyytyväinen syyskuun juoksuihin, oli nousujohteinen kuukausi juoksukunnon suhteen. Toivottavasti sama trendi jatkuu lokakuussa!

Millä kengillä juoksen nyt?

Minulta kysyttiin (ihan livenä), millä kengillä juoksen polkukisoja ja käytänkö erikseen jotain harjoituskenkää. Päätinkin kirjoittaa pienen postauksen siitä, millä kengillä juoksen nyt ja mitkä kengät juuri hankin itselleni. 

Postauksen verkkokauppalinkit ovat mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen prosentin komissiota (n. 5-10% ostosten loppusummasta). Pelkästä linkin klikkaamisesta en hyödy rahallisesti, ainoastaan linkin kautta tehdyistä ostoksista. Asicsin kengät olen saanut testiin blogin kautta.

Polkujuoksukengät

Polkujuoksuilla olen jo parin vuoden ajan juossut Hoka One One -merkin Torrent-kengillä (mainoslinkki Partioaittaan). Olen tykännyt tosi paljon Torrenteista, joista mulla on ykkösversion tossut. Juoksin niillä esimerkiksi ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan polkumaratonini. Ekat kengät olivat niin hyvät, että niillä puoli vuotta juostuani tilasin toiset eriväriset. Olen sittemmin käyttänyt kenkiä jonkun verran ristiin niin, että molemmille on kertynyt kilometrejä. Ekoilla Torrenteilla on mittarissa jo lähes 950 kilometriä ja toisilla lähes 650 kilsaa.

Luottotossut, Hokan Torrentit, ovat jo vähän reissussa rähjääntyneet.

Torrentit ovat vaimennetuista kengistä tunnetun Hokan kevyimmästä päästä ja tarkoitettu enemmän lyhyempiin kisoihin ja kevyemmille juoksijoille. Mulle on tullut jonkin verran lisää painoa ja tänä vuonna olenkin joutunut toteamaan, että polkulenkkien kasvaessa päälle kahdenkympin, ei kenkien vaimennus enää riitä, vaan juoksun jälkeen kärsin kipeistä polvista ja sääristä. Onhan kengillä jo kilometrejäkin, joten vaimennuskaan ei ole ihan uudenveroinen. Totesin jo keväällä, kun treenasin pitkään polkukisaan (DNS koronan vuoksi), että tarvitsisin uudet vaimennetummat kengät.

Uusien juoksukenkien hankinta on aina vähän arpapeliä ja tein harmikseni hutiostoksen loppukeväästä. Tilasin netistä itselleni aiemmin tuntemattoman merkin kengät, jotka vaikuttivat vaimennuksen puolesta hyviltä, mutta jouduin toteamaan ensimmäisen lenkin jälkeen, että ne eivät sopineetkaan omille jaloilleni. Jalkani on päkiästä melko leveä ja tarvitsen kengän, jossa on kunnon varvastila. Päätinkin nyt palata Hokan tossuihin, joissa on yleensä ollut minulle tarpeeksi leveä lesti. 

Tilasin seuraaviksi polkujuoksukengikseni Hokan Speedgoat 5 - mallin kengät (mainoslinkki Scandinavian Outdoorille). Keväällä Speedgoatit olivat koossani loppu, mutta nyt oli ilokseni tullut uusia tossuja vielä itselleni sopivammassa värissä! Olen päässyt testaamaan tossuja vasta kahdella lenkillä. Yllätyin vähän siitä, että malli on kapeampi kuin mihin olen tottunut. Hokan tossut vaativat mulla aina vähän sisäänajoa, sillä kenkä muotoutuu jalan mukaan ja muuttuu mielestäni mukavammaksi vasta muutaman kymmenen kilometrin juoksun myötä. Olenkin ihan luottavainen, että tossut tulevat olemaan hyvät. Valitsin Speedgoatit, koska niitä kehuttiin pitkien lenkkien kengiksi hyvällä vaimennuksella. Lisäksi kenkien pitäisi olla pitävät myös talvikeleillä ja hyvä vaihtoehto, jos ei halua käyttää nastalenkkareita.

Hokan Speedgoatit testissä polkulenkillä.

Sileän juoksukengät

Vaikka tykkään polkujuoksusta ja nyt syksyllä on tullut kisattuakin poluilla, suurimman osan lenkeistä juoksen kuitenkin sileällä. Lähistöltä ei löydy kovin pitkiä luontopolkuja, joten pyöräteillä juoksu on käytännöllisempää. Lenkit vievät vähemmän aikaa ja kotiovelta pääsee heti juoksemaan, joten enimmäkseen juoksen asfaltilla tai sorateillä. 

Suurimman osan asfalttilenkeistäni, varsinkin pitkistä, juoksen Asicsin Novablast 2 - mallin kengillä. Novablast on mainiosti vaimennettu kenkä ja viimeksi 16 kilometrin juoksun jälkeen suorastaan hämmästelin sitä, miten jalat eivät tuntuneet kipeytyneen tai rasittuneen, vaikka kyseessä oli syksyn pisin lenkki ja vielä kokonaan asfaltilla. Jos on taipumusta polvivaivoihin kuten mulla, on kiva, kun löytyy kengät, joilla pystyy juoksemaan pitkiä lenkkejä ilman kipua.

Kutsun Asicseja toisinaan pomppukengiksi, sillä niiden kimmoisuus on ihan eri levelillä muihin kenkiini verrattuna. Varsinkin, kun ne vetää tauon jälkeen jalkaan, huomaa, miten joustavat pohjat ovat. Novablast on ollut myös tarpeeksi leveälestinen, mutta varvastila saisi olla korkeussuunnassa tilavampi. Olin juossut kengillä vasta parisataa kilometriä, kun päällisessä oli jo reikä isovarpaan kynnen kohdalla. No, paikkasin kengät ja juoksut jatkuu, mutta kengät näyttävät nyt huomattavasti rönttöisemmiltä kuin tuossa kuvassa uutuuttaan hohtavina. 

Polkujuoksucupin päätös

Elokuussa alkanut Turku Trail Challenge -polkujuoksusarja juostiin päätökseen eilen. Mälikkälän mätkäys -nimellä kulkenut viimeinen kisa juostiin Turun Länsikeskuksen takamaastoissa ja tarjolla oli aiempien osakilpailujen tapaan lyhyempi, n. 7 km reitti sekä pidempi matka, jossa juostiin sama reitti kahdesti. Lähdin taas tuolle lyhyemmälle matkalle aiempien kisojen tapaan.

Kisakeskuksessa puolikesyltä vaikuttanut kettu hengaili juoksijoiden porukassa. Ilta oli pilvinen ja aika vilpoinen. Kisapaikalla vähän kohmeisena mietin, että olisi ehkä pitänyt laittaa vähän enemmän vaatetta, kun olin kodin lämmössä valinnut t-paidan kisa-asuksi. Ensimmäiset pari kilometriä olikin vähän kylmä, mutta kyllähän sitä polkujuostessa väkisinkin lämpenee. Polut olivat onneksi erinomaisessa kunnossa eikä märkiä tai mutaisia paikkoja ollut yhtään toisin kuin viime viikon kisassa.

Juoksin taas vuorovedolla aiemmista kisoista tutun juoksukaverin kanssa. Ennen kisaa joku varoitteli, että ensimmäinen kilometri on tosi haastava ja sitä se todella oli. Isoja juurakoita, joiden väliin sai tosissaan asetella jalkansa ja koikkelehtia erirytmisellä askeleella. Juostiin myös välillä hyvin pehmeällä alustalla, kivikkoakin oli ja taidettiin siinä ekalla kilometrillä puskea joku mäkikin ylös. Vähän kohmeisena ei ollut helpoin aloitus kisaan. 

Onneksi reitti hiukan helpottui aloituksen jälkeen, mutta kyllä kisan edetessäkin sai olla tarkkana. Vähän pirullinen oli reittisuunnittelu tällä kertaa; aina kun edessä näkyi pidempi pätkä nättiä lasketeltavaa neulasbaanaa, niin reitti kurvasikin jollekin kiemuraiselle ja kivikkoiselle pikkupolulle. Pari jyrkkää laskuakin kisareitillä oli, ja tietysti mäkiä. Onneksi oli kuivaa, vaikka alkukilometreillä laskut menivätkin jäykin jaloin jännittäen. Loppumatkasta uskalsin jo paremmin luottaa pysyväni pystyssä.

Parin kilometrin jälkeen tehtiin kai kisan ainoa ohitus. Tällä kertaa yritin olla lähtemättä liian lujaa ja voimia jäikin ihan hyvin viimeisille kilometreille. Meno oli paikoin aika hidasta, kun maasto vaihtui pikkupolusta ryteikköiseen hakkuuaukeaan, jossa ei ollut edes polkua vaan reittimerkit vaan lätkitty sinne tänne. Reitti oli onneksi taas hyvin merkitty, ja kiemuraisella polullakin näki aina seuraavan merkin eikä tarvinnut arpoa, mitä polkua mennään. 

Haastavampi reitti näkyi siinä, että 14 kilometrin kärki paineli ohi vasta parin viimeisen kilometrin aikana. Pystyin itse nostamaan vauhtia siinä nelosen täyttymisen jälkeen ja juoksukaveri jäi. Viimeisellä kilometrillä näin edellä menijän selän koko ajan, mutta en saanut kiinni. Hyvään aikaan juossut miesystäväni oli kirittämässä reitin varrella ja nappasi muutamat lennokkaat kuvat, ennen kuin polulta siirryttiin loppupätkälle kuntoreitille.

Sain nousujohteisen kisan ja siihen täytyy olla tyytyväinen. Kuntoon en kyllä ole, juoksuvauhti on hidastunut parin vuoden takaisesta kunnosta ihan huomattavasti. Haastava ennakoida, millaista vauhtia sitä pystyy juoksemaan. Tämäkin kisa meni käytännössä parin ensimmäisen kilometrin jälkeen maksimisykkeillä. Reitti oli hauskan vaihteleva, vähän kinkkinenkin ja sellainen, että piti koko ajan keskittyä.

Oli tosi kiva päästä juoksemaan kaikissa polkujuoksucupin kisoissa, toivottavasti tapahtumasarja saa jatkoa ja löytyy myös uusia kisapaikkoja. Polkujuoksumaastoja löytyisi lisääkin paljon Turun seudulta, nyt liikuttiin aika samanlaisissa maastoissa, kun taas muutama vuosi sitten Turku Trail Cupissa oli hyvin erilaisia polkujuoksupaikkoja tarjolla. Turku Trail Challenge oli kiva ja hyvin järjestetty polkujuoksucup ja oli hauska tauon jälkeen nähdä uusia ja vanhoja juoksututtuja. Toivottavasti järjestävät kisasarjan toistekin!

Suikkilan Suttauksessa sutimassa

Järkyttävä kaatosade piiskasi Turun seutua tuntikausien ajan Turku Trail Challengen kolmantena kisapäivänä. Tuijottelin päivällä huolestuneena ulkona näkyvän sateen muurin läpi maisemaa ja mietin, missäköhän kunnossa kisapolut olisivat sateen jäljiltä. Olisiko luvassa vain vähän vettynyttä metsäpohjaa vai vedettäisiinkö kisa kuralammikoissa liukastellen?

Suikkilan kisassa matkat ovat samat kuin syksyn aiemmissa TTC:n kisoissa, mutta nyt juostaisiin lyhyempää lenkkiä. 3,5 kilometrin lenkki kierrettäisiin seiskan kisassa kahdesti, ja pidemmällä matkalla sitten neljä kertaa. Tämä lisäsi entisestään epävarmuutta polkujen kunnosta. Aiemmissa kisoissa oli ollut porukkaa sadan osallistujan yli, joten kun niin moni jalkapari kuluttaa maastoa, voisi vettyneillä poluilla olla viimeisellä kierroksella vieläkin liukkaampaa. Olen ollut aina liukkaalla kelillä epävarma juoksija, joten siksikin asia mietitytti kovasti etukäteen.

Kisan starttiin mennessä sade oli jo loppunut ja aurinkokin pilkisteli. Kisapaikalla oli nyt selvästi vähemmän porukkaa kuin aiemmissa juoksuissa ja pidemmälle matkalle lähti vain kourallinen juoksijoita. Polut olivat onneksi myös hyvässä kunnossa pienestä märkyydestä huolimatta!

Lyhyemmälle matkalle lähti mukaan ihan kunnon joukko juoksijoita. Heti noin sadan metrin jälkeen reitti siirtyi pienelle polulle, joka oli mutainen, liukas, juurakkoinen ja kivikkoinen. Vauhti pysähtyi tuohon aivan täysin ja jälkijoukoissa lähteneenä joutui odottelemaan hyvän tovin, ennen kuin pääsi varsinaisesti juoksemaan. 

Reitti kulki Suikkilan metsässä pieniä mutkittelevia polkuja pitkin. Juurakkoa ja kivikkoa riitti, mutta metsänpohja ei ollut sateesta vettynyt oikeastaan ollenkaan, joten pahasti liukkaita paikkoja olivat vain muutamat kalliot sekä mutaiset ja ruohikkoiset pätkät. Juoksin samassa porukassa viime kisasta tutun samantasoisen juoksijan kanssa. Reittimerkinnät olivat hyvät, mutta aina helpompi juosta porukassa. Yksi isompi pummi kisaan osui, mutta onneksi juoksukaveri huuteli takaisin reitille. 

Täysin tapojeni vastaisesti aloitin kisan liian kovaa! Alkupätkä oli jotenkin hankala ja kun siitä selvittiin, tuntuivat jalat raskailta. Pidemmän matkan kärki meni ohi jo alle kilometrin juoksun jälkeen, mutta onneksi ohituksia ei ihan mahdottomasti ollut vaan kisassa sai kyllä keskittyä omaan juoksuun. Kovasta alkuvauhdista johtuen ohitimme edellä menneen kaksikon parin kilometrin kohdalla, mutta he kuittasivat sitten noin kilometriä myöhemmin.

Liian kova alku kostautui toiselle lenkille lähdettäessä. Jalat tuntuivat raskailta ja vaikka reitillä ei ollut isompia ylämäkiä, piti pienet tömpäreet ottaa kävellen. Pieni polku oli sen verran teknistä, että juoksuun piti koko ajan keskittyä ja sellaisia huilipätkiä ei oikeastaan ollut. Yksi kierros oli vain noin 3 kilometrin mittainen, mutta lyhyempi kisamatkakaan ei auttanut nostamaan vauhtia. Maaliin tultiin mutarallipätkän jälkeen, jossa piti vielä ottaa varovasti, eli mitään loppuvetoakaan ei oikein lähtenyt.

Reitti oli varmaan kisasarjan haastavin, mutta silti vähän harmitti, että keskivauhti painui aikaisempia kisoja hitaammaksi. Liian kova alkuvauhti kostautui. Onneksi on vielä yksi kisa jäljellä, siihen lähdetään parantamaan!

Aurinkoinen alkusyksy kutsuu polkujuoksemaan

Syksy on mitä parasta juoksuaikaa ja erityisen hyvä vuodenaika juosta poluilla. Polkujuoksuilla pääsee seuraamaan vuodenaikojen vaihtumista ja näin syksyllä ruskan etenemistä. Välillä voi pysähtyä katsomaan syysauringon säteiden kimmellystä harvenevan lehtipuun oksien läpi. Ruska alkaa syyskuussa pohjoisimmassa Suomessa, mutta täällä lounaisrannikolla ruska on kauneimmillaan yleensä vasta lokakuun alussa. Alkusyksyssäkin on silti väriä! Maisema on vielä kirkkaan vihreä, mutta väriläiskiä tuovat keltaiset koivunlehdet ja kielot, punaiset ruusun- ja pihlajanmarjat sekä kärpässienet.

Polkujuoksu on kropalle lempeämpää kuin asfaltilla meno. Juoksu ei ole niin staattista kuin maantiellä ja epätasaisella alustalla myös jalkojen pienet lihakset ja keskivartalo pääsevät töihin. Alusta on pehmeä ja siten lempeä mm. polville. Itse hurahdin polkujuoksuun, kun kuntoutin itseäni polvi- ja selkävaivan jälkeen. Polkujuoksu tekee myös hyvää aivoille. On ihan eri asia juosta luonnossa ja epätasaisella alustalla, jossa joutuu miettimään mihin jalkansa laittaa. Pää askartelee yksinkertaisten päätösten kanssa. Kierränkö kiven oikealta vai vasemmalta? Astunko juuren päälle vai sipsutanko juurien välissä? Mihin polku jatkuu? Tuollainen toiminta on hyväksi mielelle. Hetkeen on pakko keskittyä. 

Alkusyksystä polut ovat yleensä kesän jälkeen kuivassa ja muutenkin hyvässä kunnossa. Sulamisvedet liukastavat polkuja keväisin ja loppusyksystä sataa useammin, mutta nyt kannattaa hyödyntää hyväkuntoiset polut ja aurinkoiset syyspäivät suuntaamalla metsään! Valoa riittää vielä hyvin myös alkuillan lenkeillä, mutta jos kesän lämpö on ollut liikaa, on keli jo selvästi viilennyt. Kuitenkaan ei tarvitse vielä ihmeemmin vaatetta.

Syksyn viilentyessä voi olla välillä haastavaa valita keliin sopivat juoksuvaatteet. Hyvä nyrkkisääntö juoksuvaatteiden valintaan on miettiä, mitä laittaisi päälle, jos lämmintä olisi kymmenen astetta enemmän ja aikoisi vain hengailla ulkona. Liikaa ei kannata pukea päälle, koska silloin olo muuttuu tukalaksi ja juoksusta tulee raskaampaa. Mielestäni parhaat juoksuvaatteet syksyyn ovat pitkät, ohuet trikoot sekä pitkähihainen ohut juoksupaita. Kun lämpötila laskee, sataa ja/tai tuulee, niin päälle voi heittää tuulenpitävän juoksutakin. 

Heitän tähän pari linkkiä syyssäihin sopiviin juoksuvermeisiin. Innostuin Scandinavian Outdoorin Outdoor-päivillä tekemään ostoksia, kun polkujuoksukengät olivat alessa. Olen juossut viime vuosina poluilla Hokan kengillä ja nyt Speedgoat 5 -mallissa oli tullut myyntiin uusi väri, joten klikkasin tossut ostoskoriin ja nyt odotan niitä saapuvaksi! Samalla katselin muitakin juoksuromppeita. Nämä New Balancen mainiot perustrikoot ovat nyt Oudoor-päivillä tarjoushintaan alle viisikymppiä (mainoslinkki Scandinavian Outdoorille). 

Paras juoksupaita syksyyn on tekninen ja toimiva, kangas on ohutta ja hengittävää ja mukana voi olla vielä hengittävämpää verkkomateriaalia. Paidan pitää myös olla istuva, muttei täysin ihonmyötäinen, jolloin se on mukava päällä muttei myötäile ihan jokaista muhkuraa ja kuoppaa. Tämä Patagonian paita on kevyt ja ilmava ja sitä on saatavilla kivoissa pirteissä syysväreissä (mainoslinkki Weekendbeelle). 

Viikonloppuna oli lähes kesäinen keli ja hyvin tarkeni hihattomassakin polkulenkillä. Juoksin eilen 12 kilometrin lenkin Ruissalossa, postauksen kuvat ovat tuolta lenkiltä. Lenkki oli ensimmäinen yli kympin juoksu sitten kesäkuun alun. Tämä vuosi tuntuu olleen juoksutaukoa toisensa perään ja nyt olen taas yrittämässä takaisin kuntoon. Juoksu ei anna mitään ilmaiseksi, kuntoon ei pääse ilman säännöllistä ja nousujohteista harjoittelua ja jokainen metri on itse juostava. Kunnon kohoaminen antaa kuitenkin virtaa jatkaa harjoittelua ja nyt on kiva juosta, kun voi nauttia aurinkoisista syyssäistä!

Polkujuoksukisassa: Runosmäen revittely

Turku Trail Challenge jatkui elokuun viimeisenä päivänä Turun Runosmäen maisemissa. Olin menossa seitsemän kilometrin matkalle, kuten kisasarjan ensimmäisessäkin kisassa Luolavuoressa.

Lämmin elokuu kääntyi aivan viimeisinä päivinä hyytävän pohjoistuulen ansiosta syksyiseksi. Ennen kisaa keli tuntuikin ihan jäätävältä. Vaihdoin hihattoman topin pitkähihaiseen ja katselin huolestuneena taivaalle kertyviä tummia pilviä. 

Kisa alkoikin vähän jähmeästi, kun kohmeiset jalat eivät meinanneet nousta polulla. Juoksijoita oli yhteensä noin satakunta, joista pienempi porukka lähti tuplamatkalle ja suurin osa oli juoksemassa lyhyempää kisaa. Jäin aivan porukan häntäpäähän, mutta heti ensimmäisten satojen polkumetrien aikana piti kuitenkin ohittaa, mutta sitten saikin määrätä oman vauhdin koko loppukisaksi.

Olin kuullut etukäteen, että reitillä olisi paljon kalliota. Laitoin jalkaan vanhemmat polkujuoksukengät, jotka pitävät hyvin avokalliolla. Jalka kuitenkin luisti heti alkumatkasta pari kertaa märän juuren päällä ja se toi juoksuun vähän lisäjännitystä. Vähitellen juoksun rytmi alkoi onneksi löytyi. Tuntui kuitenkin aika raskaalta, eikä ihme, sillä edellinen nopeustreeni oli ollut kolme viikkoa aiemmin juostu kisa enkä tässä välissä ole kovin paljoa kilometrejä kerännyt. Juoksu tuntui jopa tahmeammalta kuin elokuun alussa. Yllätyksekseni alkoi myös hiukan yskittää. Ei kai tuo yskä nyt enää voi koronasta johtua?!? Näköjään sitä tulee edelleen kun on tarpeeksi kovatehoinen harjoitus.

Vaikka tuntuikin raskaalta, ei vauhti ollut erityisen kova. Siitä huolimatta meinasin pari kertaa juosta harhaan, kun reitillä oli tiukkoja käännöksiä. Onneksi noissa kohdissa oli muitakin juoksijoita porukassa, niin kukaan ei harhautunut pahasti reitiltä. 

Siinä missä Luolavuoren kisassa oli pidempiä raskaita nousuja, ei Runosmäessä ollut erityisen tiukkoja nousuja kuin yksi. Silti mentiin vähän koko ajan pientä tömpärettä ylös alas. Reitti kulki paljon pienillä poluilla, kivikkoisessa ja kallioisessa maastossa. Alun liukastelun jälkeen aloin matkan edetessä luottaa kenkään paremmin ja vaikka paikoin oli märkää, oli onneksi enimmäkseen pitävä alusta.

Juoksin sopivasti vuorovedolla kanssakisaajan matkassa jonnekin yli neljään kilometriin asti. Siinä tuli laskuvoittoinen osuus, jossa oma juoksu alkoi tuntua pikkaisen helpommalta ja vähitellen juoksukaveri jäi. Samaan aikaan kuitenkin pidemmän matkan kärki pyyhälsi ohitse. Kisan ainoa iso nousu oli viiden kilometrin täyttymisen jälkeen ja katselin epäuskoisena, miten minut ohittanut kisan kolmonen katosi rinteen päälle hurjaa vauhtia. Itse punnersin mäkeä ylös jalat hapoilla. Tuon mäen jälkeen loppu olikin onneksi aika helppoa. Kauan edelläni maaliin tullut miesystävä oli kannustamassa viimeisellä kilometrillä ja onnistui nappaamaan pari kuvaakin. Loppukiri jäi tekemättä, kun en tajunnut maalin jo häämöttävän ja siinä kohtaa olisi ollut vielä voimia kiristää vauhtia.

Juoksin aavistuksen hitaammin kuin ensimmäisessä kisassa, vaikka loppuaikani olikin alle 55 minuutin, sillä kellossa oli vain 6,4 kilometriä maalin jo koittaessa. Tuntuma oli myös, että nyt oli raskaampi juoksu. Kuumakin tuli, vaikka ennen kisaa oli ihan jäässä. Vaikea pukeutua oikein, kun lämpötila laski parissa päivässä niin reippaasti.

Reitti oli tosiaan aika kiemurainen ja pientä sekä teknistä polkua. Aika kiva reitti, jossa täytyi koko ajan keskittyä. Oli kiva juosta kisaa porukassa ja muutenkin tuli tavattua juoksututtuja pitkästä aikaa. Toivottavasti nähdään parin viikon päästä seuraavassa kisassa!