Huolien siivittämä maaliskuu

Hiukan on ollut hiljaista täällä blogin puolella, kun tähän kuukauteen tuli sen verran huolenaiheita, ettei juoksuista kirjoittelu ole ollut päällimmäisenä mielessä. Omista rytmihäiriöistäni jo kirjoittelinkin, mutta nyt loppukuussa tuntemukset ovat tasaantuneet ja oma stressi asian suhteen ehti jo laskea ennen kuin edes sain lisätutkimusten tuloksia. Sopivasti tänään tulikin sitten viestiä lääkäriltä, että syytä huoleen ei ole, vaan lisälyöntisyys on kohdallani hyvälaatuista ja hoidontarvetta ei ole. 

Lisämurhetta tuohon samaan syssyyn tuli, kun sekä iäkäs isäni että toinen siskoistani joutuivat yllättäen sairaalaan. Sen enempää läheisten terveysasioita avaamatta voin kertoa, ettei kyse ollut kummallakaan koronasta tai mistään tarttuvasta. Oli puhdas sattuma, että perheessä sairastuttiin samalla viikolla. Nyt kumpikin on jo päässyt kotiin toipumaan, joten on itselläkin helpompi hengittää. Varsinkin muistisairaan isäni kohdalla sairaalan vierailukielto lisäsi huolta, kun isä ei osaa enää edes käyttää kännykkää.

Liikunta ja itsestään huolen pitäminen ei ole ihan ensimmäisenä mielessä, kun elämässä on huolta. Mutta ainakin itsellä juoksu toimii myös terapiana, ja varsinkin pienemmät murheet jäävät kyllä juoksupoluille. Onneksi en myöskään saanut liikuntakieltoa sydänoireiden vuoksi, ja rasituksessa ei mitään tuntunutkaan, joten pystyin käymään juoksemassa myös tänä aikana, kun rytmihäiriöitä selviteltiin. Juoksulenkit eivät ole vieneet huolia mennessään, mutta ainakin päätä on päässyt tuulettamaan raikkaassa kevätsäässä.

Maaliskuulle kertyikin juoksua 120 kilometrin verran, eli alkuvuoden ennätyskilometrit! Vaikka olen valitellut, etten ole kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen lääkityksen myötä päässyt oikein juoksukuntoon, niin kivastihan homma ainakin kilometrien puolesta sujuu. Kuukauteen mahtui kyllä poikkeuksellisen paljon nihkeitä juoksuja, mutta myös sellaisia hyvänmielenlenkkejä, joista jää positiivinen fiilis pidemmäksikin aikaa. 

Koronan hiljentämä arki on nyt mahdollistanut sen, että lyhyille lenkeille ehtii useastikin, ja vaikka en juossut kuussa juurikaan pitkiksiä, tiheiden juoksujen myötä kilometrit kertyivät. Juoksin maaliskuussa pari 12 km lenkkiä, mutta en yhtään sen pidempää juoksua. 

Alkukuun huoliajatusten enimmäkseen väistyttyä ja keväisen sään myötä nyt loppukuusta mieli on ollut positiivisempi ja juoksukin kulkenut. Toivottavasti kevät nyt etenee vauhdilla ja tossu on syönnillään jatkossakin!

Polkuja ja pitsihuviloita

Kevät! Polkujuoksukausi käynnistyy toden teolla siinä kohtaa, kun metsäpolut paljastuvat lumen alta ja polkulenkille uskaltaa lähteä kesätossuilla.

Saaristossa kevät on jo edennyt ja viikonloppuna päästiin Ruissalon poluille. Paikoin oli vielä jäistä, mutta lämpimänä päivänä jää oli pehmennyt niin, että liukasta oli vain paikoin. Hyvän reittisuunnittelun, tai no, oikeastaan sattuman ansiosta kaikki jäiset rinteet juostiin ylämäkeen. Hiukan oli myös märkää ja mutaa, mutta vain paikoin. Pääosin polkujen kunto yllätti positiivisesti. 

Oli kevään toistaiseksi lämpimin päivä ja kevätpoluilla hyvä juoksufiilis. Juoksimme Ruissalon sillan pielestä Honkapirtille ja sitten etelärannan kävelyteitä takaisin. Mainio keväinen juoksulenkki! 

Sydämentykytyksiä

En haluaisi olla "se juoksubloggaaja, jolla on jatkuvasti terveysongelmia", mutta toisaalta en nyt oikein halua jatkaa yhtään blogin luonnoksissa olevaa hyvänmielentekstiäkään, ennen kuin tämä homma on käsitelty. Joten tässä uusimmat terveys(sairaus)kuulumiset.

Mulla alkoi suunnilleen vuodenvaihteen tienoilla olla silloin tällöin outoja sydänoireita, muljahduksia ja tykytyksiä. Ei mitään, mikä olisi tuntunut juostessa, mutta esimerkiksi nukkumaan mennessä ja sängyssä maatessa sydän tuntui muljahtelevan ja jättävän lyöntejä väliin. Koska sairastamani kilpirauhasen liikatoiminta altistaa sydänongelmille, eivätkä oireet vähentyneet itsekseen vaan ovat koko ajan hiukan lisääntyneet, hakeuduin oireiden kanssa tutkimuksiin. Sain lähetteen ekg:hen ja jo ensimmäisessä mittauksessa näkyi poikkeamaa. Kontrollikäynnin jälkeen sain sitten rytmihäiriödiagnoosin. 

Mietin, olenko jotenkin tietämätön, mutta aiemmin kuvittelin, että rytmihäiriöön liittyisi aina rintakipua. Muhun ei kuitenkaan ole missään vaiheessa sattunut, vaan rytmihäiriöt ovat tuntuneet lähinnä muljahteluina ja tykytyksenä. Toinen virhekäsitys mulla oli, että rytmihäiriöt näkyisivät sykemittarissa, mutta näin ei suinkaan aina ole. Kilpirauhasen liikatoiminta kiihdyttää sykettä, ja tuon huomasi tietysti selvästi silloin, kun sairaus oli päässyt jo pahaksi. Mun leposyke huiteli liikatoiminnassa 90 päällä ja kevyessä rasituksessa pk-vauhdeilla syke keikkuikin vk-alueen yläpäässä. Mutta nyt leposyke on ollut koko ajan mulle aika normaali 50-60 lyöntiä, jopa noiden rytmihäiriökohtausten aikana. Sykemittari ei pystykään kertomaan noista lisälyönneistä, tai muuten epäsäännöllisestä sykkeestä. Itse asiassa sykkeen tunnustelu käsin voi kertoa enemmän kuin sykemittari. Mulla nuo lisälyönnit ovat tuntuneet sykettä tunnustellessa siten, että tuntuu, kuin lyönti jäisi välistä.

Tietenkään ei ole mahdollista tietää varmasti, onko kilpirauhasen liikatoiminta sydänoireiden taustalla, mutta se tosiaan altistaa sydänsairauksille jopa vuosikymmeniä liikatoiminnan toteamisen ja hoidon jälkeen. Ekg:ssa mulla näkyi sekä kammiolisälyöntejä että sydämen vasemman etuhaarakkeen katkos. Lisälyönnit ovat juurikin niitä, jotka aiheuttavat oireita. Haarakatkoksen pitäisi olla oireeton, mutta se tarkoittaa sitä, että sydämen sähköimpulssit eivät kulje normaalisti. Kumpikin noista voi olla vaaraton löydös, mutta voi myös viitata johonkin (alkavaan) sydänsairauteen. Siksi minuakin tutkitaan nyt vielä lisää. 

Stressi voi pahentaa rytmihäiriöitä ja lisäksi myös pahentaa kilpirauhasen liikatoimintaa. Mutta yritäpä tässä nyt sitten olla stressaamatta. Mun olo ei ole tuon liikatoimintadiagnoosin jälkeen ollut vielä kertaakaan täysin normaali, ja nyt sain kaupan päälle vielä sydänoireita. Huoh. Mulla liikatoiminnan aiheuttaa Basedown tauti. Syön nyt liikatoimintaan pitkää lääkitystä, joka ei kuitenkaan paranna sairautta, mutta lääkitys sammuttaa liikatoiminnan ja jos hyvin käy, liikatoiminta pysyy poissa, kun lääkitys lopetetaan. Jos liikatoiminta uusii, niin sen lopullisina hoitovaihtoehtoina on kilpirauhasen tuhoaminen radioaktiivisella jodilla tai poisto leikkauksella. Lääkitys on noiden rinnalla kevyin vaihtoehto, mutta koska se sammuttaa kehon omaa kilpirauhashormonituotantoa, se vaikuttaa aineenvaihduntaan ja kaikkeen, mihin kilpirauhashormonitkin. Esim. mulla on koko lääkityksen ajan lihakset kipeytyneet juoksusta ja kroppa ei toimi normaalisti. 

Olen yrittänyt tuon liikatoiminnan ja sen lääkityksen tuomien ongelmien kanssa pysyä positiivisena, mikä on kamalan vaikeaa tällaiselle perusnegatiiviselle ihmiselle. Olen kuitenkin pystynyt palaamaan juoksupoluille, ja vaikka en pysty juoksemaan niin paljon tai kovaa kuin ennen sairautta, niin olen kuitenkin päässyt jo ihan ok tasolle. Siihen on vain vaikea tyytyä, kun haluaisi olla täysin kunnossa. On vaikea hyväksyä sitä, että kun tässä samalla vanheneekin, niin en ehkä enää ikinä pääse siihen kuntoon, missä olin joitain vuosia sitten. 

Onneksi sydänoireiden vuoksi ei tullut juoksukieltoa. Mun stressinhallinnassa juoksulla on myös iso osuus, ja osittain siksi nämä terveysongelmatkin ovat syöneet naista, kun jouduin liikatoiminnan myötä toviksi juoksukieltoon ja senkään jälkeen juoksu ei ole ollut niin huoletonta kuin ennen kilpirauhassairautta. Siitä tulee ihan turhaa lisästressiä. 

Tämmöinen avautumispostaus tällä kertaa. Tutkimukset jatkuu ja kirjoittelen aiheesta varmaan lisää, jos jotain selviää. Onneksi juoksutkin jatkuvat, joten niistä ainakin kirjoittelen taas pian lisää. 

Ennätyksellinen helmikuu

Helmikuu on juoksukuukausista julmin, olen tällaisena kilometrien kerääjänä aina ajatellut. Kilometritavoitteen saavuttamiseen on ensinnäkin käytössä vähemmän päiviä kuin muissa kuukausissa. Tammikuussa alkuvuoden innostus siivittää juoksemaan ja maaliskuussa ilmassa on jo lupaus keväästä. Mutta helmikuussa eletään useimmiten kylmintä ja liukkainta talvikautta, jolloin olot voivat olla juoksulle hyvinkin haasteelliset.

Lähdinkin helmikuuhun sillä asenteella, että juokse aina kun voit. Erityisesti kuun alussa pyrin saamaan kasaan kilometrejä. Turun seudulle tyypilliset jäiset talvikelit loistivat alkukuusta poissaolollaan ja saimme täällä lounaassakin nauttia hienoista lumikeleistä. Välillä pakkasasteita oli hiukan liikaa pidempää lenkkiä ajatellen, mutta enimmäkseen pakkasetkin olivat maltillisia.

Olen iloinen siitä, että helmikuun kahteen ekaan viikonloppuun osui mainiot ulkoilusäät. Pääsin juoksemaan aurinkoisessa pakkassäässä pari kunnon pitkistä, poikkeamaan lumisille metsäpoluille ja kirmaamaan meren jäällä. Kuun puolivälissä mulla olikin kasassa jo 62 kilometriä juoksua ja ajattelin, että voin hyvin ottaa loppukuun rennosti vain noin 20 kilometrin viikkotavoittein.

Fiksusti toimittu, sillä nyt loppukuusta oli jääkelejä ja tulikin juostua vähemmän. Tässä juoksuharrastuksen myötä lumen ja jään eri muodot ovat tulleet talvisin tutuksi ja onkin jännä, miten talvijuoksu on ihan erilaista eri keleillä. Nyt helmikuulle osui mainiota keliä siksi, että saatiin tasaisesti uutta lunta, mutta kerrallaan maltillisesti. Näin juoksubaanat pysyivät lumisina, mutta eivät missään kohtaa tamppaantuneet liukkaiksi. Kun lumi sitten suli, se tapahtui täällä käytännössä viikossa, jolloin liukas kausikin jäi lyhyeksi. Nyt viikonloppuna pyörätiet olivat jo ihan sulat!

Hyvät kelit siivittivätkin juoksemaan helmikuun kilometriennätyksen, 108 kilometriä! Olen jo kolmena vuonna peräkkäin juossut helmikuussa vähintään satasen, ja vaikka edelleen pidän tätä hankalana juoksukuuna, niin hyvältähän nuo kilometrit näyttävät. Juoksin helmikuussa kolme pitkistä; 14, 12 ja 12 kilometrin lenkit, ja paljon arkena lyhyitä lenkkejä etätyön lounastauolla tai työpäivän jälkeen. Kirjoitin tammikuun koosteen loppuun näin: "Täytyy toivoa, että pitkikset palaavat juoksuohjelmaan ongelmitta ja helmikuun kelitkin ovat juoksulle suosiollisia." Ai että, olisipa kiva, jos kaikki toiveet toteutuisivat yhtä helposti!

2020: kolmen koon koonti

Vuosikooste on mulla perinteisesti ilmestynyt aina vasta vuodevaihteen jälkeen ja toisinaan uutta vuotta on eletty jo useampi kuukausi ennen kuin olen perannut vanhaa vuotta täällä blogissa. Se on oman laiskuuden ohella ihan harkittukin lähestymistapa. Voi olla, että menneet jutut näkee selvemmin, kun niihin ottaa hiukan etäisyyttä. 

Lähdetäänpä siis kertaamaan ja perkaamaan viime vuotta. Tällä kertaa ei kronologisesti vaan teemoittain. Mitkä kolme asiaa jäi mieleen viime vuodesta?

Tietysti korona

Välillä tuntuu, että koronaan on jo lopen kyllästynyt, ja viime kuukausina se on valitettavasti näkynyt kasvavina tartuntamäärinä ja välinpitämättömyytenä tautia kohtaan. Olihan se kuitenkin vuoden 2020 näkyvin ja mieleenjäävin asia, mutta pliis, eikö voitaisi sopia, että viime vuosi oli se koronavuosi ja sen jälkeen vuodet taas lähempänä sitä normaalia ajanlaskua?

Omassa elämässä koronan vaikutukset tuntuivat tietysti eniten maaliskuussa, kun koko maailma meni mullinmallin tosi lyhyessä ajassa. On jopa vaikea uskoa, että ehdin kaverin kanssa Teneriffan matkalle alle vuosi sitten, juuri ennen koronakriisiä. Blogiin tuli kirjoiteltua reissusta tosi vähän, koska kotiinpalua seuraava kuukausi oli niin ennenkokemattoman kummallinen. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen, että matka tuli tehtyä vielä vanhan normaalin aikaan. Pääsin patikoimaan ja juoksemaan sulalla alustalla ja sain pikkuriikkisen aurinkoa.

Matkat ovat aina olleet minulle mieleenpainuvia juttuja ja usein vuoden kohokohtia. Onneksi viime vuonnakin pääsi hiukan reissaamaan. Ennen koronakaaosta Teneriffalla ja kesällä minilomalla Tallinnassa. Lisäksi kotimaassa tuli tehtyä pieniä reissuja. Siskon kanssa olin patikoimassa Teijon kansallispuistossa loppukesästä, mutta tuostakin reissusta jäi tuoreeltaan kirjoittamatta blogiin, koska suunnilleen heti reissun jälkeen kesäloma loppui ja töissä oli ensimmäisenä edessä syyskauden perumisia ja koronarajoituksia. Kesä oli huolettomampaa, mutta syksyllä pudotus takaisin koronaeristykseen tuntui ikävältä.

Maaliskuun puolestavälistä olin sitten pääosin etätöissä ja se oli todella iso muutos. Alkuun etätyö toi omat hankaluutensa. Tein aivan liikaa duunia enkä osannut pitää taukoja. Lisäksi meillä oli alkuun todella tiukat säännöt etätyöskentelylle ja mm. normityöhön kuuluva liukuva työaika saatiin etähommissa käyttöön vasta marraskuussa. Etätyöhyvinvointia lisäsi ihan huomattavasti, kun pystyi joustavasti pitämään vihdoin vaikka vähän pidemmän lounastauon ja käymään pikku juoksulenkillä kesken päivän.

Viime kevään jälkeen huoli omasta ja läheisten sairastumisesta koronaan ei enää loppuvuonna onneksi aiheuttanut kamalasti huolta, vaikka edelleen pyrin olemaan tosi varovainen ja välttelen kaikkia ylimääräisiä kontakteja. Oman eristäytymisen ansiosta säästyinkin 2020 kokonaan flunssilta yms. tarttuvilta taudeilta, mikä oli ihan kiva juttu. Tosin terveenä en saanut vuotta viettää, mistä päästäänkin sitten toiseen koohon...

Kilpirauhasen liikatoiminta

Minulle viime vuosi oli yllättävä ja kummallinen myös siksi, että loppukeväästä sain diagnoosin Basedown taudista, joka aiheutti mulle rajun kilpirauhasen liikatoiminnan. Sairauden laukaisee usein stressi, ja niin kävi mullakin. Vuodenvaihde oli töissä tosi stressaavaa aikaa ja alkuvuonna kärsin tietämättäni alati pahenevista kilpirauhasen liikatoiminnan oireista. En tajunnut, että minussa oli jotain fyysisesti vialla, vaan kuvittelin oireiden johtuvan henkisestä stressistä, jota korona tietysti pahensi. Vasta kun olin käytännössä kykenemätön käymään lenkillä, älysin hakeutua tutkimuksiin ja labroissa olikin kilpirauhasarvot reippaasti pielessä.

Kesä alkoikin kohdallani liikuntakiellolla ja lääkityksellä, joka sai minut toviksi voimaan entistä huonommin. Hetkeksi olo koheni keskikesällä, mutta sitten kilpirauhasarvoni humpsahtivatkin jo vajaatoiminnan puolelle ja olo oli taas surkea. Samaan syssyyn sain Basedowiin liittyviä silmäoireita, jotka onneksi rauhoittuivat kohdallani melko nopsaan.

Mutta ennen kuin lääkitys alkoi syksyllä olla tasapainossa, oli takana melkoista vuoristorataa kilpirauhasarvojen ja terveydentilan kanssa. Loppuvuodesta arvot pysyivät viitteissa ja oloni oli sen verran tasainen, että pystyin taas jatkamaan myös juoksua, mistä päästäänkin kolmanteen koohon...

Kirmailut tai köpöttelyt, miten nyt asian haluaa ilmaista

Juoksu on viime vuoden teemoissa vasta kolmantena, ja täytyy sanoa, että olisikin ollut hankalaa tehdä pelkkää juoksuvuosikoostetta, siitä olisi tullut lyhyt postaus. Mitä saavutin juoksun saralla vuonna 2020? En ainakaan mitään uutta, ja siksi aihe onkin vähän hankala. Ensin oli ihan tiltissä kilpirauhasen liikatoiminnan takia, sen jälkeen jouduin liikuntakieltoon ja koko syyskausikin meni sairauden vuoksi epävarmoissa merkeissä. En juossut viime vuonna puolimaratonia, enkä edes yhtään 20 kilometrin lenkkiä. Kokonaisuudessaan juoksuvuosi oli vähän blaah.

Sain täyteen 1000 kilometriä juoksuja, mutta kun lukema jäi yli 400 kilometriä edellisen vuoden saldosta, niin en vain osaa olla siihen tyytyväinen. Toki 2019 oli sellainen huippuvuosi, että vaikea sitä olisi ollut ylittää ilman sairastumistakin. Mitä jos juoksubloggaajan kumppani juokseekin enemmän kuin itse bloggaaja?

Juoksuvuoden 2020 suurin kohokohta kohdallani olikin oikeastaan se, että miesystäväni innostui juoksusta ja minulla oli ensimmäistä kertaa elämässäni kunnon juoksukaveri. Keväällä ehdimme tehdä yhdessä joitain hienoja polkupitkiksiä, ennen kuin kilpirauhaseni sotki liikuntasuunnitelmat. Kesällä en pystynyt itse juoksemaan, mutta valmensin miehen puolimaratonille ja kisassa alle kahden tunnin. Syksyllä pääsimme onneksi taas yhdessä juoksemaan ja kartoittamaan yhdessä uusia polkujuoksumaastoja, mikä on ollut tosi kivaa.

Juoksu jäi viime vuonna hiukan isompien asioiden jalkoihin. Kun nyt reflektoin viime vuotta, olen kuitenkin kiitollinen monestakin elämysjuoksusta, kyllä niitäkin kertyi. Teneriffalla juoksin taas jännillä vuoristopoluilla ja iltalenkillä hienoa rantareittiä. Etätöissä pystyi käymään lounastaukolenkeillä. Loppukesästä pääsin muutamaan kertaan juoksemaan lyhyen matkan uimarannalle. Pistesuunnistuksen syyssarjassa pääsin jo juoksemaan jokaisessa osakilpailussa ja vieläpä ihan hyviä matkoja. Ja loppuvuodesta tuli vielä hienoja polkupitkiksiä. 2020 oli kummallinen vuosi, mutta onneksi kummallisuuksien kanssa pystyi elämään ja juoksutelakka ei lopulta kestänyt muutamaa kuukautta kauempaa.