Tämän kesän kansallispuistoreissu suuntautui Päijänteen kansallispuistoon. Kansallispuisto sijaitsee Suomen toiseksi suurimman järven, Päijänteen eteläosissa ja on parhaiten saavutettavissa vesiteitse. Puisto on erityinen hienojen harjusaartensa ansiosta, jotka ovat syntyneet viimeisimmän jääkauden lopulla noin 11000 vuotta sitten. Alue kuuluu Salpausselkä Geoparkiin, joka sai tänä vuonna Unesco-kohteen statuksen. Meillä oli jo viime vuodelta alla kiva suppailuretki Liesjärven kansallispuistoon, joten tälläkin kertaa pakkasimme sup-laudat auton takakonttiin. Ensimmäinen retkipäivä kuluikin suppaillen Kelventeen harjusaaren upeita rantavesiä pitkin. Toisena päivänä tutustuimme Pulkkilanharjuun patikoiden.
Kelvenne sup-lautaillen
Kelvenne on Suomen suurimpia harjusaaria. Harjusaaret, kuten Kelvenne, syntyivät viimeisimmän jääkauden jäätikkövirtojen kasaamasta ja lajittelemasta sorasta mannerjään vetäytyessä hitaasti luoteeseen. Saaren korkein kohta on noin 40 metriä järven pinnasta, ja saarella on lukuisia luonnonhiekkarantaisia poukamia.
Lyhyin ja suojaisin reitti Kelventeen saareen on Höyssalmen yli saaren pohjoispuolelta. Höysniemen itärannalla on kansallispuiston alueella pieni parkkipaikka aivan veden rajassa. Tie sinne on kyllä viimeisillä kilometreillä hyvin kapea ja kuoppainen, mutta muualta matka saareen olisi monikertaistunut. Nyt saatiin auto niin lähelle Kelvennettä kuin mahdollista, ja paikalla oli vielä pieni laituri, jossa sup-lautojen pumppaaminen sujui tuossa tuokiossa.
Kelventeen saaren isoin yhtenäinen hiekkaranta on Isohieta, jossa on tulipaikka, käymälä ja laavu. Sinne mekin suuntasimme, mutta poikkesimme mennen tullen pienemmälle hiekkarannalle, jossa ei muita kulkijoita näkynyt. Matkaa Isohietan rannalle tuli yhteensuuntaan noin 2,5 kilometriä, ja kun kelikin oli lähes tyyni, oli se hyvin leppoisa melontamatka.
Kelvenne on noin 8 kilometriä pitkä ja sen päästä päähän kulkee polku. Täytyy tunnustaa, että vaikka meilläkin oli aikomus hiukan kävellä, vei hieno aurinkoinen keli patikointihalut. Rantauduimmekin retkellä vain syömään eväitä, uimaan ja paistattelemaan päivää hietikoille, emmekä pukeneet edes kenkiä jalkaan saaren kamaralla. Kirkasvetiset luonnonhiekkarannat olivat lumoavia!
Päijänteen vesi oli todella kirkasta, ja hiekkapohjaa jatkui kymmeniä ellei satoja metrejä rannasta. Mainio uimapaikka siis. Paikoin veden alla näkyi myös isoja siirtolohkareita ja lähellä Höysniemen rantaa oli veneen hylky. Sup-laudalta näki syvälle pinnan alle ja bongasin myös yhden aivan jättimäisen kalan! Harmi kyllä siitä ei ole kuvatodisteita ja lajintunnistuskin jäi siinä suu auki hämmästellessä vajaaksi. Sup-lautailuun ja leppoisaan ranta-oleiluun Kelvenne oli loistovalinta!
Pulkkilanharju
Päijänteen kansallispuiston toinen merkittävä ja tunnettu maisemanähtävyys on harjusaarten jono Pulkkilanharju. Harjun päällä kulkee tie, ja saaret yhdistyvät toisiinsa siltoja pitkin. Pelkästään autonkin ikkunasta näkymät ovat hienot, mutta alueella kulkee myös kävelemisen arvoinen luontopolku. Kelventeeseen verrattuna Pulkkilanharjun maaperä koostui selvästi raekooltaan isommasta aineksesta. Polku oli paikoin hyvin kivikkoinen ja rannat pikkukivirantoja.
Luontopolku Pulkkilanharjulla on noin 2,5 kilometrin ympyräreitti, johon saa vielä lisää pituutta parin kilometrin lisälenkillä. Luontopolulla on hyvät opastaulut harjualueen syntyhistoriasta ja tietysti hienot maisemat sekä järvenrannassa että harjun päällä kulkiessa. Luontopolun varrella on myös suppakuoppaan syntynyt pieni suo. Me olimme taas innokkaampia uimaan kuin kävelemään, joten patikoimme vain tuon pienen luontopolun ja sen jälkeen suuntasimme järven rantaan suojan puolelle polskimaan. Kirkkaassa vedessä oli kiva uida, vaikka pikkukiviranta olikin hieman haastavampi paikka kahlata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti