Kuvittelin kirjoittavani viikonloppuna kisaraporttia kesän toisesta juoksukisasta, mutta toisin kävi. Ensimmäistä kertaa juoksu-urallani jätin kisan kesken.
Lauantaina piti herätä aikaisin ja lähteä Paraisille juoksemaan Saaristo Trailiin. Viikko oli osaltani mennyt vähän heikosti, sillä töissä oli kiire enkä ollut päässyt oikein palautumaan. Torstai-perjantai olin työmatkalla järjestämässä isoa koulutustapahtumaa ja stressitasot olivat aika lailla tapissa. Lauantai-aamuna ei ollutkaan mitenkään levännyt olo, vaan mietin kotona, lähdenkö ollenkaan kisaamaan. Sairastamani kilpirauhasen liikatoiminta aiheutti minulle alkuvuodesta rytmihäiriöitä, jotka eivät ole hetkeen kiusanneet. Lauantaina sydän kuitenkin muljahteli ikävästi pitkästä aikaa.
Lähdin kuitenkin kisapaikalle ja olo oli automatkalla ja pelipaikalla ihan hyvä. Ajattelin, että 12 kilometrin matka on minulle ihan sopiva enkä uskonut, että ongelmia ilmenisi. Toisin kävi. Heti lähdössä ei tuntunut mitään, mutta jo toisella kilometrillä tuli taas rytmihäiriöitä. Kuulostaa varmastikin dramaattisemmalta kuin olikaan. Käytännössä lisälyönnit tuntuivat sykkeen poukkoiluna ja pienenä huimauksena, ei sen kummempaa. Noin kolmen kilometrin juoksun jälkeen totesin, ettei tästä nyt vain tule mitään, ja juoksusta puuttuu kokonaan ilo, joten päätin, että jätän kisan kesken. Kun reitti kaartoi maalialueelle 5 kilometrin kohdalla, en jatkanut enää matkaa.
 |
| Ennen kisaa vielä hymyilytti. Kisan jälkeen ei tullut otettua kuvia... |
Tämä oli ensimmäinen keskeytykseni ikinä. Heti kisan jälkeen olin aika huolissani terveydentilastani, mutta olo tasaantui aika nopeaan. Soitin päivystykseen, mutta siellä oli jo takaisinsoitossa lähes kahden tunnin jono. Sinä aikana rauhoituin ja totesin, että kyse oli varmastikin jo vaarattomiksi todetuista lisälyönneistä. Niitä ei vain aiemmin ole ilmaantunut rasituksessa, mutta nyt lähdinkin juoksemaan kovaa, enkä ollut kunnolla palautunut. Kilpirauhasarvot pitää kuitenkin käydä taas mittaamassa, että nähdään, onko siellä kaikki kunnossa...
Jotenkin keskeytyksestä jäi vähän hölmö olo. Olen aina kuvitellut, että jos joudun keskeyttämään jonkin juoksukisan, se johtuu rasitusvammasta tai kaatumisesta tai jostain konkreettisesta fyysisestä kivusta. Nyt minua ei sattunut, mutta kropassa oli selkeästi jotain pielessä. Siitä jäi epävarma olo takaraivoon, enkä ole ottanut yhtään juoksuaskelta kisan jälkeen. Huomenna pitäisi kokeilla taas hölkkää.
Vaikka tuo 12 km kisa kutistuikin 5 kilometrin hölkäksi, tuli elokuussa kuitenkin juostua yhteensä 122 kilometriä. Jos tätä loppukuun huonoa jaksoa ei oteta lukuun, niin elokuun juoksut kulkivat muuten mallikkaasti. Kuun alussa, kun olin vielä lomalla, ehdin juosta pari 12 kilometrin lenkkiä ja kuun puolivälissä meni 16 kilometriä poluilla. Tuo polkupitkis oli todella rohkaiseva lenkki erityisesti siksi, että se meni varsin helposti eikä tullut samanlaista seinää vastaan kuin aiemmilla pitkillä lenkeillä. Siksikin oli yllätys, että kisassa kävi niin kuin kävi.
No, ei tässä nyt muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tai siis toivottavasti hyviä juoksuja. Jos elokuusta otan jotain mukaan, niin mieluummin alkukuun hyvät juoksut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti