Juoksuharrastus päälle nelikymppisenä

Kun aloitin juoksuharrastuksen, olin siinä kolmenkympin kieppeillä. Viime vuonna täytin 41 ja juoksin sinä vuonna enemmän kuin koskaan. Juoksin myös pisimmän yhtäjaksoisen juoksuni Nuuksion polkumaratonilla. Olenko siis nyt, päälle nelikymppisenä, elämäni juoksukunnossa? Kysymykseen on vaikea vastata, mutta kokosin tähän postaukseen muutamia omia kokemuksiani juoksuharrastuksesta näin neljänkympin hujakoilla.

34-vuotiaana

Juoksunopeus

Olen aina ollut hidas juoksija. En ole nuorempana ollut lainkaan liikunnallinen eikä minulla ole synnynnäistä lahjakkuutta liikuntaan. Juoksuharrastusta aloittaessani aikatavoitteet olivat minulle paljon tärkeämpiä kuin nyt. Nykyään keräilen vain kilometrejä, eikä sillä ole juurikaan väliä, millaisella vauhdilla ne tulevat.

Ensimmäisen puolimaratonini juoksin 34-vuotiaana ja puolimaratonenkkani seuraavana vuonna 35-vuotiaana. Tuon jälkeen puolimaratonaikani on asettunut sinne noin 10 minuuttia huonompaan aikaan kuin ennätykseni. Suurin syy tähän on ollut se, etten ole löytänyt motivaatiota tehdä kovavauhtisia harjoituksia, kun kisan loppuaika ei vain enää nykyään ole niin tärkeä asia mulle.

Juoksin aikuisikäni ainoan Cooperin testin alkusyksystä täytettyäni kesällä neljäkymmentä. Sain juuri ja juuri, viimeiset metrit hoiperrellen, kasaan 2500 metriä, joka on ikäsarjassani erinomainen tulos. Talvikaudella harjoitteluni on niin matalatehoista, etten todellakaan pystyisi toistamaan tuota tulosta esimerkiksi nyt, vaan saman lukeman saaminen toistamiseen Cooperissa vaatisi jonkinverran nopeustreenejä alle.

Juoksen nykyään niin vähän nopeustreenejä, etten osaa sanoa, onko juoksunopeuteni hidastunut merkittävästi tässä kymmenen vuoden aikana. Kesällä 2018 juoksin kympin testilenkin aikaan 55:10, joka on epävirallinen kympin enkkani. Tuo tulos kertoisi, ettei juoksunopeus ole hidastunut yhtään edellisestä, vuoden 2014 kympin testilenkistä. Mutta harjoitteluni on nykyään erilaista. Juoksen enemmän poluilla  ja retkeilen juosten. Silloin vauhdit ovat luonnostaan hitaampia. Enkä jaksa oikein motivoida itseäni tavallaan turhaan mihinkään ennätystavoitteluun, ei sillä juoksuajalla ole niin väliä.

Ensimmäisellä maratonilla 37-vuotiaana

Kestävyys

Veikkaisin, että kestävyysominaisuuteni ovat vuosien varrella kehittyneet, ja niitä on edelleen varaa kehittää. Varsinkin viime vuonna juoksin ajallisesti todella pitkiä lenkkejä, kun treenasin polkumaratonille. Harjoituslenkit ja Nuuksion maraton opettivat, että pystyn juoksemaan tuntikausia putkeen.

Myös henkiset kestävyysominaisuudet ovat mielestäni vain kehittyneet, kun ikää on tullut lisää. Ennen ensimmäistä maratoniani pelkäsi kipua ja mietin kauhulla, mitä jos haluaisin keskeyttää maratonjuoksun. Myös juoksu-urani alkupuolella puolimaratoneilla keskeytys oli usein mielessä. Nykyään olen henkisesti sitkeämpi ja osaan valmistautua pitkään juoksuun niin, ettei fyysinen epämukavuus vaikuta henkiseen kestävyyteen. Tiedän, että jaksan ja pystyn.

38-vuotiaana.

Palautuminen

Ikä on tuonut hidastumista erityisesti lihaskuntotreeneistä palautumiseen. Kun käyn tauon jälkeen salilla (ja niitä taukojahan tässä on ollut), kärsin viivästyneestä lihaskivusta, joka on yleensä pahimmillaan noin 48 tuntia treenin jälkeen. Välillä lihakset tuntuvat todella kipeiltä ja tulehtuneilta. Saman ikävän ominaisuuden olen toisinaan huomannut myös rankan juoksun jälkeen. Lihakset kipuilevat useamman päivän ja vaikkapa portaiden laskeutuminen on ihan tuskaa.

Tavallisesta juoksuharjoittelusta palaudun mielestäni edelleen hyvin, eikä ikä ole tuonut tähän muutoksia. Vanhemmiten olen kuitenkin oppinut kuuntelemaan kroppaani paremmin. Juoksun iskutus tuntuu nykyään ehkä kropassa enemmän ja rankan lenkin jälkeen paikkoja särkee. Hengitys- ja verenkiertoelimistö toimii ja palautuu nopeasti, mutta lihaksissa tuntuu eri tavalla kuin kolmikymppisenä.

40 vuotta ja muutama päivä päälle.

Painonhallinta

Olen ainakin viisi kiloa painavampi kuin juostessani puolimaratonenkkani. En ole merkittävästi muuttanut syömistäni viime vuosina, mutta kiloja kertyy vähän kuin varkain. Se ärsyttää. Tiedän syöväni paljon ja tykkään herkutella, enkä olisi valmis luopumaan siitä. Kuitenkin alkaa näyttää vähän siltä, että edes lisääntyneet juoksumäärät eivät pidä painoa kurissa. Ikääntyminen selvästi vaikeuttaa painonhallintaa.

Juoksun kannalta lisäpaino on huono asia, sillä se rasittaa niveliä, jänteitä ja lihaksia entisestään. En silti haluaisi laihduttaa, mutta voi olla, että elämäntapoja pitäisi rukata, jotta painoa ei kertyisi.

41-vuotiaana

Nelikymppisenä on hyvä olla

Kaiken kaikkiaan olen nykyiseen ikääni ja elämääni aika tyytyväinen. Mulla ei ollut minkäänlaista ikäkriisiä täyttäessäni neljäkymmentä, vaan pikemminkin pidin tasalukua kivana juttuna. Vuosi nelikymppisenä oli erinomainen, eikä vuosi 41-vuotiaana vaikuta sekään hullummalta, mitä nyt tämä koronakriisi on aika hullua...

Olen varma, että minulla on edessä vielä upeita juoksuvuosia, eikä ikä ainakaan vielä vaikuta harjoitteluun mitenkään. Juoksussa uuteen ikäsarjaan siirtymisen koin mahdollisuutena: jos juoksukunto pysyy samana, voi samalla tuloksella saavuttaa paremman sijoituksen omassa sarjassaan!