Huhtikuu on mennyt etätöissä ja koronatilanteeseen vähitellen sopeutuessa. Pääsiäinen mökillä toi kivan breikin korona-arkeen, mutta kyllä tämäkin on ollut omituinen kuukausi. Maaliskuussa kaikki tuntui olevan aika lailla sekaisin, mutta huhtikuussa poikkeustilaan osasi jo sopeutua. Ja vähän kyllästyäkin. Vaikka paluu normaaliin on vielä kaukana tulevaisuudessa, ja tulevaisuuden normaali taatusti erilainen kuin aiemmin, mieli välillä harhailee matkahaaveisiin ja huolettomampaan kesään...
Etukäteen ajattelin, että pyrin juoksemaan huhtikuussa 120 kilometriä, niin juoksumäärä nousisi maltillisesti alkuvuodesta. Tällä viikolla sitten vähän himmailinkin, kun tavoite täyttyi jo hyvissä ajoin ja viikonlopun pitkiksen jälkeen totesin parin lepopäivän tulevan tarpeeseen.
Olen usein juossut kevään ensimmäiset parinkympin lenkit huhtikuussa. Nyt juoksin kyllä pitkiksiä, mutta pisimmillään 16 kilometriä. Pitkien lenkkien jälkeen mulla on ollut lihakset aika jumissa. Luulen, että osasyyllinen tuohon on etätyö ja arkiliikunnan puute. Liikun etäduunissa selvästi vähemmän kuin normaalissa arjessa, jossa työkoneen ääressä istuminen tauottuu luonnostaan ja työmatkoista tulee joka arkipäivä neljän kilometrin kävely. Olen muutenkin vähän jumissa ja hieronnan tarpeessa.
Korona-arjen myötä elämästä on tullut yksinkertaisempaa, mikä on tavallaan hyvä juttu, koska se vähentää sitä kuormitusta, joka epävarmasta tilanteesta tulee. Töissä, lenkillä, ruoanlaittoa, pelaamista, pyykin pesua. Tuntuu, että tässä kuussa elämä oli paremmin tasapainossa, eivätkä huoliajatukset ole vaivanneet ihan niin pahasti kuin koronatilanteen alussa. On syntynyt uusia, toimivia rutiineja. Vaikka rajoitukset ja poikkeustila jo kyllästyttävät, perusarjesta on tullut ihan mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti