Yöjuoksulla

Joskus sitä saa ideoita, jotka jäävät mieleen kytemään ja muuttuvat vähitellen tavoitteiksi tai toteutettaviksi asioiksi, vaikka idean synnystä olisi reippaamminkin aikaa. Kaksi vuotta sitten kärvistelin H2Ö-festareilla epämukavissa ballerinoissa, jotka eivät sopineet ollenkaan keikkojen katseluun ja tuntien seisoskeluun. Lisäksi stressasin kotimatkasta, joka piti taittaa kahdella bussilla, joko viimeiseen tavalliseen bussiin kiirehtien tai sitten kalliin festaribussin ja yhtä lailla kalliin yöbussin yhdistelmällä. Näin parinkin miehen festarikenkinä lenkkarit, joten siitä se ajatus sitten lähti.

Ensimmäistä kertaa viime vuonna ja toistamiseen viime viikonloppuna juoksin siis festareilta kotiin. Molemmilla kerroilla sää oli lämmin ja selkeä, erinomainen juoksemiseen. Festarieleganssiin kuuluivat siis lenkkarit ja lyhyen hameen alle juoksutrikoot. Mukaan reppu, johon ylimääräiset vaatteet saisi yöllä tungettua ja joka kulkisi mukavasti juostessakin mukana.

Yksi syy siihen, että ostin pari vuotta sitten Nike Freet, oli juurikin päässä kytevä idea juosta kotiin erinäisistä tapahtumista. Yleensä käytän tossuja ihan työmatkojen kävelykenkinä ja matkoilla shoppailu- ja nähtävyyskierroksilla, sillä ne ovat todella hyvät jalassa ja kävellessä. Matkoilla yritän aina pakata kevyesti, joten Freet ovat silloin myös juoksukäytössä. Kengät ostettuani innostuin juoksemaan niillä normilenkkejäkin jonkun verran, testasin niitä jopa yhdellä pitkiksellä, mutta totesin, että vaimennus riittää mulle maksimissaan kympin lenkille.

Nyt viikonlopun H2Ö-festareilla nautin alkuillasta yhden drinksun, muuten pysyin alkoholittomissa juomissa. En normaalistikaan kauheasti juo, joten juoksua voi pitää ihan varteenotettavana kotimatkavaihtoehtona iltariennoista. Nyt otin eväsjuomaksi muumilimpparia, joka tosin oli niin sokerista, että vatsa ei siitä oikein tykännyt. Energiaa riitti kuitenkin hyvin 7 kilometrin kotimatkan juoksuun.

Kaupunki ei todellakaan nukkunut, vaikka juoksuni kulkikin Ruissalosta rautatieaseman ohi keskustan liepeillä. Reitti oli turvallinen, sillä jatkuvasti ohi meni liikennettä. Sää oli todella tyyni ja ilma oli hurjan kostea, olin kotiin päästyäni aivan hiessä! Polvi alkoi vihoitella viiden kilometrin kohdalla, ja tuntui ikävältä kotosalla hengaillessa ennen nukkumaanmenoa. Seuraavana päivänä jalka oli kuitenkin lähes normaali, eikä kipua tuntunut. Muuten en sitten viime viikolla juossutkaan, joten tuo 7 kilometrin yöjuoksu toi kaivattua endorfiinihuumaa polven lepuutuksen jälkeen. Jos en kärsisi unihäiriöstä ja pyrkisi niin säännölliseen rytmiin, jossa menen aikaisin nukkumaan, olisi kivaa juosta useamminkin yöllä. Nyt kesäöiden lenkit jäävät harvinaisiksi kotimatkajuoksuiksi, mutta niissä on aivan omanlainen, kiva fiiliksensä!