Heinäkuussa paljon ulkoilua, vähän liikuntaa

Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa, vai miten se meni... Viimeiset kaksi viikkoa olen nauttinut lomailusta, vielä on viikko jäljellä. Arkipäivät ovat menneet lapsuudenkodin maisemissa aurinkoa ottaen, uiden sekä grilliherkuista ja marjoista nauttien, ihanan rentoa! Viikonloput olen ollut Turussa, hengaillut kotosalla, pessyt pyykkiä ja hippaloinut peräti kaksilla eri festareilla, joka on kaltaiselleni kotihiirelle ihan hurjaa. Nyt kun on ollut lomaa, olen nauttinut ulkoilusta hyvässä säässä, mutta liikuntaa ei ole tullut juurikaan harrastettua.

Juoksin heinäkuussa noin 43 km, eli vuoden lyhyimmät kuukausikilometrit. Garmin Connect on tänään taas bugittanut, joten en näe tarkkoja kilometrejä, mutta suunnilleen maratonin verran tuli juoksua koko kuussa, josta puolet heti kuun alkuun Paavo Nurmen puolikkaalla. Puolimaratonin jälkeen olen juossut epäsäännöllisesti ja lyhyitä lenkkejä. Olen yrittänyt tietysti huilata polven takia, eikä juoksufiiliskään ole ollut tapissa, kun polvi on kipuillut. Ulkokuntolaitteilla kävin muutaman kerran alkukuusta, salilla kerran ja uimassa lukuisia kertoja. Uintikerrat ovat tosin olleet enimmäkseen sellaista polskimista kunnon kuntouinnin sijaan, mutta sain silti käsilihakset kipeäksi, kun uin useampana päivänä peräkkäin selkää. Kyse ei tosin tuossakaan ollut selkäuinnin rankkuudesta vaan lähinnä siitä, että kyseisiä lihaksia ei muuten tule kauheasti käytettyä.

Paavo Nurmi Marathonin puolikkaalle pukeuduin helteeseen mahdollisimman sopivasti, eli laitoin päälle niin pienet vaatteet kuin kehtasin ja oli tarkoituksenmukaista. Päällä oli tuo sama toppi kuin kesäkuun vaatepostauksessa, joten enpä sitä enää tarkemmin esittele. Nyt olen pessyt topin jo useaan kertaan, ja se on pysynyt ihan hyvänä, joten sanoisin, että hyvä ostos. Jalassa oli kisassa Stadiumin oman merkin, Socin, shortsit. Tässä mallissa on tuollaiset alustrikoot ja niiden päälläshortseiksi naamioituneet kangasosat, jotka ovat kuitenkin sivuilta täysin auki. Malli on todella toimiva, vielä kun molemmilla sivuilla on taskut ja isomman taskun kohdalla päälliskankaassa vielä kuulokevienti. Näistä juoksuvaatepostauksista saa kyllä kuvan, että mulla on joku pakkomielle taskuihin, mutta kun ne ovat oikeasti tärkeät! Näissä shortseissa älypuhelin mahtuu hyvin tuohon isompaan taskuun, tosin hellelenkillä hiki tulee kyllä kankaasta läpi, joten pidemmillä lenkeillä ei taskuun kannata puhelinta laittaa. Puolimaratonilla mulla oli kummassakin taskussa energiageelejä, joten taas oli käyttöä taskuille. Shortsien vyötärönauhassa on vielä kiristysnauha ja kun sisähousujen lahkeetkaan eivät hilaudu ärsyttävästi ylöspäin juostessa, nämä ovat lähestulkoon täydelliset shortsit kesäjuoksuihin!

Polvi ei valitettavasti ole heinäkuun aikana mennyt yhtään parempaan suuntaan, vaikka olen juossut todella vähän. Tuntuu, että vamman syntymisen jälkeen mentiin parempaan suuntaan parin viikon ajan, ja sen jälkeen mitään edistymistä ei ole tapahtunut. Polvi kipuilee yleensä juoksulenkin jälkeen, mutta toimii myös epäloogisesti vihloen välillä ilman mitään edeltävää rasitusta. Salikäynnin jälkeen polvi oli myös kipeä, vaikka kuvittelin lihaskuntotreenin olevan sille hyväksi. Olen suhtautunut yllättävänkin lungisti polvivammaan nyt heinäkuussa. Loma-ajalla on varmaan suuri vaikutus siihen, ettei juoksemattomuus niin paljoa haittaa, kun arjen rutiinit ovat muutenkin väistyneet löhöilyn tieltä. Huomaan silti olevani ehkä hiukan tavanomaista ärtyisämpi ja kun olen käynyt lenkillä olo on ollut parempi.

Koska polven kanssa ei tunnu tapahtuvan edistystä löhöilyn seurauksena, yritän elokuussa päästä taas jonkinlaiseen lenkkirytmiin. Ajattelin aloittaa hissukseen, kolmen lenkin viikkotahtia, mutta niin, että lenkit ovat todella lyhyitä. Arkena pari lenkkiä 1-5 km ja viikonloppuna "pitkis" 5-8 km. Katsotaan, miten polvi reagoi, ja jos ei mene säännöllisestä lenkkeilystä pahemmaksi, niin kuun loppupuolella yritän pidentää lenkkejä.

Yöjuoksulla

Joskus sitä saa ideoita, jotka jäävät mieleen kytemään ja muuttuvat vähitellen tavoitteiksi tai toteutettaviksi asioiksi, vaikka idean synnystä olisi reippaamminkin aikaa. Kaksi vuotta sitten kärvistelin H2Ö-festareilla epämukavissa ballerinoissa, jotka eivät sopineet ollenkaan keikkojen katseluun ja tuntien seisoskeluun. Lisäksi stressasin kotimatkasta, joka piti taittaa kahdella bussilla, joko viimeiseen tavalliseen bussiin kiirehtien tai sitten kalliin festaribussin ja yhtä lailla kalliin yöbussin yhdistelmällä. Näin parinkin miehen festarikenkinä lenkkarit, joten siitä se ajatus sitten lähti.

Ensimmäistä kertaa viime vuonna ja toistamiseen viime viikonloppuna juoksin siis festareilta kotiin. Molemmilla kerroilla sää oli lämmin ja selkeä, erinomainen juoksemiseen. Festarieleganssiin kuuluivat siis lenkkarit ja lyhyen hameen alle juoksutrikoot. Mukaan reppu, johon ylimääräiset vaatteet saisi yöllä tungettua ja joka kulkisi mukavasti juostessakin mukana.

Yksi syy siihen, että ostin pari vuotta sitten Nike Freet, oli juurikin päässä kytevä idea juosta kotiin erinäisistä tapahtumista. Yleensä käytän tossuja ihan työmatkojen kävelykenkinä ja matkoilla shoppailu- ja nähtävyyskierroksilla, sillä ne ovat todella hyvät jalassa ja kävellessä. Matkoilla yritän aina pakata kevyesti, joten Freet ovat silloin myös juoksukäytössä. Kengät ostettuani innostuin juoksemaan niillä normilenkkejäkin jonkun verran, testasin niitä jopa yhdellä pitkiksellä, mutta totesin, että vaimennus riittää mulle maksimissaan kympin lenkille.

Nyt viikonlopun H2Ö-festareilla nautin alkuillasta yhden drinksun, muuten pysyin alkoholittomissa juomissa. En normaalistikaan kauheasti juo, joten juoksua voi pitää ihan varteenotettavana kotimatkavaihtoehtona iltariennoista. Nyt otin eväsjuomaksi muumilimpparia, joka tosin oli niin sokerista, että vatsa ei siitä oikein tykännyt. Energiaa riitti kuitenkin hyvin 7 kilometrin kotimatkan juoksuun.

Kaupunki ei todellakaan nukkunut, vaikka juoksuni kulkikin Ruissalosta rautatieaseman ohi keskustan liepeillä. Reitti oli turvallinen, sillä jatkuvasti ohi meni liikennettä. Sää oli todella tyyni ja ilma oli hurjan kostea, olin kotiin päästyäni aivan hiessä! Polvi alkoi vihoitella viiden kilometrin kohdalla, ja tuntui ikävältä kotosalla hengaillessa ennen nukkumaanmenoa. Seuraavana päivänä jalka oli kuitenkin lähes normaali, eikä kipua tuntunut. Muuten en sitten viime viikolla juossutkaan, joten tuo 7 kilometrin yöjuoksu toi kaivattua endorfiinihuumaa polven lepuutuksen jälkeen. Jos en kärsisi unihäiriöstä ja pyrkisi niin säännölliseen rytmiin, jossa menen aikaisin nukkumaan, olisi kivaa juosta useamminkin yöllä. Nyt kesäöiden lenkit jäävät harvinaisiksi kotimatkajuoksuiksi, mutta niissä on aivan omanlainen, kiva fiiliksensä!

Lisäravinteista apua?

Tuossa kun googlettelin, mikä polvessa voisi olla ja mikä siihen auttaisi, törmäsin ainakin muutaman polvikipuisen ja polven kondromalasiasta kärsivän saaneen apua glukosamiinista. Olen aineeseen ennenkin jossain törmännyt, jotkut pitävät sitä ihan ihmeaineena, mutta luotettua tutkimustietoa aineen vaikutuksista ei taida olla. Glukosamiinin pitäisi auttaa nivel- ja rustokipuihin ja jopa rakentaa uutta rustoa. Ajattelin, että voisi sitä ainakin kokeilla.

Toinen aine, mitä ajattelin kokeilla, on magnesiumsuihke. Heti kun polveni ekan kerran kipeytyi, työkaveri suositteli sitä, mutta apteekin hinnat olivat niin suolaiset, etten raaskinut ostaa. Magnesiumia syön jo nyt epäsäännöllisesti estääkseni pohjekramppeja, jotka vaivasivat mua juoksuharrastuksen alkuaikoina jatkuvasti. Magnesiumin avulla pohjekrampit (aka suonenvedot) ovat pysyneet poissa. Tsekkailin jo magnesiumsuihkeen hintoja rapakon takaa iHerbistä, ja hinnat ovat noin kolmasosan apteekin hinnoista, joten laitan tilauksen menemään piakkoin.

Samalla kun tilaan glukosamiinia ja magnesiumia, ajattelin täydentää taas muutenkin lisäravinnevarastoja. Syön talvisin aina D-vitamiinia sekä toisinaan sen kaverina omega-3:sta. Flunssan yllättäessä saatan ottaa C-vitamiinia ja imeskeltävää sinkkiä. 2012 anemian jälkeen olen myös napsinut rautakuurin aina muutaman kerran vuodessa. Näitä kun kirjoittaa, niin tuntuu, että käyn jatkuvasti pilleripurkilla... Todellisuudessa olen aika laiska napsimaan vitamiineja sun muita lisäravinteita, vaikka monet tulevat ihan selkeään tarpeeseen, kuten vaikkapa juuri nuo rautakuurit ja D-vitamiini, jota Suomessa ei vaan talviaikaan saa millään tarpeeksi.

Kuvan sorsat eivät liity lisäravinteisiin.

Jos joku lukijoista on halukas kokeilemaan iHerbiä, niin koodilla CNM919 saa alennusta ensimmäisestä ostoksesta. Kannattaa myös tsekata ilmaiset tarjoukset ensimmäistä kertaa tilaaville tästä sekä spesiaalitarjoukset tästä. Jos et halua käyttää mun koodia (saan koodin käytöstä itse myös jotain alennusta), niin netistä löytyy muiden asiakashankintakoodeja pilvin pimein. Omaan ekaan tilaukseen nappasin koodin aikoinaan Heidin Innostuksiani-blogista. Jos tilaa iHerbistä, niin kannattaa tsekata tilauksen tullirajat ja alv-raja, näihinkin löytyy hyvät ohjeistukset netistä esim. ihan vaan googlaamalla iHerb alv. Karkeana yleistyksenä voi sanoa, että jos tilaa vain lisäravinteita (supplements), näiden alv menisi ruoan 14% mukaan, eli arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa, jos tilaus (postikuluineen) jää alle 35,70€. Tuolla summalla saa jo todella paljon lisäravinteita, ja isommassa tilauksessa myös postikulut kasvavat, joten itse tilaan aina alle tuon summan, vaikka sitten pari kertaa vuodessa yhden isomman tilauksen sijaan.

Diagnooseja ja hajatelmia

Ensin ajattelin, että polvivaiva menisi ohi muutamassa päivässä, sitten muutamassa viikossa. Kohta on kaksi kuukautta kulunut, ja en edes halua ääneen lausua tuota seuraavaa aikamäärettä. Enkä halua enää turhaan toivoa polvikivun ihmeparantumumista... Olo on ollut tässä aika alakuloinen. Puolimaraton sujui polven kannalta mielestäni yllättävän hyvin, mutta toipuminen siitä on ollut hidasta, enkä ole kauheasti uskaltanut juosta. Lääkärissä olen käynyt polven kanssa nyt kahdesti, eikä siltäkään suunnalta ole odotettavissa mitään ihmelääkettä.

Ekalla lääkärikäynnillä en kummempia odottanut, mutta taisin silti pettyä alhaisiin odotuksiinkin nähden. Mumisemalla kommunikoivan lekurin diagnoosina oli epämääräinen nivelkipu ja sain viikon lääkekuurin. Nyt toisella kertaa eri lääkärillä tutkimus oli pikkaisen perusteellisempi ja sain vähän tarkemman diagnoosin; polven kondromalasia. Sain nyt myös lähetteen fyssarille, mutta vapaa aika oli vasta elokuun puolivälissä, joten fyssarista ei ole nyt saman tien apua.

Googlettelin tuossa tuota polven kondromalasiaa, eli rustonpehmentymää, ja tiedonhaun tulos ei ole järin rohkaiseva. Vaiva voi parantua itsekseenkin, mutta varsinkin paljon urheilevilla se on johtanut mm. juoksuharrastuksen lopettamiseen... :( Koska mun polvesta ei otettu magneettikuvaa, suhtaudun vielä inasen epäillen tuohon diagnoosiin. Koska mun polvikipu alkoi ihan yllätten kesken lenkin, olisin jotenkin taipuvainen uskomaan, että taustalla olisi yksittäinen vamma (esim. juoksijan/hyppääjän polvi) tuollaisen pitkään kehittyvän rasitusvamman sijaan. Tämä on ehkä ihan vain toiveajattelua.

On vaiva mikä tahansa, nyt on selvää, että sen kuntouttaminen vie aikaa. Viikko sitten hölkätty 4,8 km sai polven kipuilemaan loppuillan. Viime viikonlopun kävelyretkellä polvi myös vihlaisi pari kertaa ikävästi alamäessä. Olen yrittänyt hiukan jumppailla reiden lihaksia ja olen myös käynyt noilla ulkokuntolaitteilla, vaikka siellä treeni onkin yläkroppapainotteista. Molemmat lääkärit antoivat luvan käydä lenkillä, mutta jos juostessa kipuilee tai lyhyenkin lenkin seurauksena on loppuillan särky, niin ei se taida kovin järkevää olla. Yritän nyt kovasti toimia järkevästi, mutta juoksuhaluja olisi vaikka muille jakaa. Mutta haluan juosta ilman kipua, rennosti ja tietäen, että jos alan treenata ohjelman mukaan, voin myös noudattaa sitä. En ole kovinkaan hyvä keksimään mitään korvaavaa liikuntaa, koska tykkään vain juosta. Haluan sitä omaa aikaa ja aivojen tuulettumista jo ihan henkisenkin jaksamisen takia.

Mielessä pyörii kauhukuvia siitä, että mitä jos en voikaan juosta enää. Siis ikinä. Mulle viikottainen juoksu on ollut niin tärkeä osa elämää, että en osaa ajatella siitä luopumista. En haluaisi olla liian pessimistinen, mutta en myöskään halua enää turhaan toivoa ja pettyä kerta toisensa jälkeen. Tästä on kovaa vauhtia tulossa juoksublogi, jossa ei juosta :(

Eväsretki Aurajoen rannalla

Polvi on taas kiukunnut, niin en ole juossut koko viikkona. Eilen halusin kuitenkin nähdä erään lenkkireiteistäni kesäasussa, joten pakkasin reppuun eväät ja piknikpeiton ja suuntasin Aurajoen vartta yläjuoksulle päin. Vähän päälle neljän kilometrin patikoinnin jälkeen levitin peittoni rantatörmälle ja nautiskelin retkilounaasta sekä auringonpaisteesta. Paluumatkalla pysähdyin vielä toiseen paikkaan kahvittelemaan ja nuuhkimaan keltaisena loistavia niittykukkia. Vähän päälle 8 kilometrin kävely oli kiva aktiviteetti lauantaipäivän ratoksi.

Viikon treenit

Vaikka viime lauantain hellepuolikas olikin aika koittelemus, ja pidempään juoksuun tottumattomat jalat särkivät puolikkaan jälkeisenä yönä, palauduin juoksusta kuitenkin melko nopsaan. Tiistai-aamuna oli jo fiilistä kuntoilla ennen iltavuoroa ja kun aurinkokin paistoi, suuntasin taas tuonne ulkokuntolaitteille.

Tälle viikolle tuli kaksi samanlaista rentoa treeniä, jossa ensin hölkkäsin noin kilometrin verran tehden muutamia spurtteja. Alkuhölkän jälkeen tein sitten kevyen treenin ulkokuntolaitteilla. 2-3 kierrosta laitteilla on kivan nopea ja helppo treeni, joka uskoakseni kuitenkin parantaa liikkuvuutta ja pitää ainakin jollain tasolla yllä lihaskuntoa. Mulla on päätetyön myötä jotakuinkin kroonisesti jämähtäneet hartiat, ja ainakin siihen vaivaan ulkokuntolaitteet tuo helpotusta. Lisäksi treenin jälkeen aina venyttelen, asia, joka mulla jää usein tekemättä niinä päivinä, kun en liiku muuten.

Eilen hölkkäsin 4,8 kilsaa pk-vauhtia. Polvi hiukan vihoitteli, joten pidempään en viitsinyt sen takia juosta. Oli todella lämmin ja aurinkoinen keli ja nautin siitä täysin siemauksin. Hassua, miten viikko sitten puolikkaalla sulin kuumuuteen ja nyt se tuntui vain ihanan lämpimältä. Ehkä vauhdilla on jotain tekemistä asian kanssa. :) Illalla jouduin laittamaan polveen kipugeeliä, joten voisi olla hyvä ottaa ensi viikko vielä rauhallisesti, että polvi saisi aikaa toipua.

Nyt aurinko pilkistelee pilven takaa, joten naputtelu saa nyt jäädä ja karkaan pihalle! Kesä <3

Mitäs sitten?

Jalat särkivät ja valvottivat lauantai-sunnuntai-yönä puolikkaan jälkeen. En ollut osannut varautua siihen, että kesäkuun vähäisten juoksujen vuoksi puolimaratonin rykäisy saattaisi tuntua jaloissa tavallista enemmän. Pari päivää on siis mennyt kipeiden ja jäykkien jalkojen kanssa, nyt alkaa vähitellen helpottaa. Vaikka hellepuolikas olikin rankka, niin heti juoksun jälkeen mulla oli vielä juoksuhaluja ja intoa alkaa suunnittelemaan kesän ja syksyn juoksuja. Jalkojen kipu ja polvessa sekä lonkassa olevat tuntemukset ovat hiukan hillinneet intoa, mutta olen jo aika lailla pyöritellyt mielessäni, että miten juoksut tästä jatkuvat. Fiilis tuosta hellepuolikkaasta on ollut ihan hyvä. Ympäri somea on saanut lukea osallistuneiden kariutuneista aikatavoitteista ja myös keskeytyksistä, joten rankka keli on muillakin vaatinut veronsa.

Keväällä ehdin jo vähän niin kuin salaisesti sopia itseni kanssa, että syksyllä juoksisin taas maratonin. Tiukka harjoitusohjelma edellytti, että puolikkaalla olisi mennyt hyvin ja että olisin saanut kunnon kilometrit kesäkuulle. Olisin juossut 3 viikon päästä puolikkaasta vuoden ekan 30 km pitkiksen, siitä 3 viikon päästä toisen ja tuosta 3 viikon päästä maratonin. Tämä suunnitelma sitten kariutui aika nopsaan polvivaivan ilmaannuttua. Nyt olen miettinyt, että maraton jää tältä vuodelta väliin. Syys-lokakuun vaihteessa on odottamassa eräs tärkeä työjuttu, joka vie syyskuulta aika lailla työaikaa ja energiaa. En usko, että jaksaisin maratontreenejä samaan syssyyn.

Puolimaratonin haluaisin kuitenkin vielä tänä vuonna juosta. Koska polven tilanne on nyt epävarma, aikataulutan puolikkaan mieluiten mahdollisimman pitkälle syksyyn. Kaarinan syysmaraton olisi 22.10. ja viime vuoden maratonilla jäi hyvät fiilikset tapahtumasta, joten suurella todennäköisyydellä juoksen puolikkaan tuolla. Tapahtuman hintaporras vaihtuu vasta elokuun lopussa, joten miettimisaikaa ja polven toipumisaikaa on. Nyt siis pitäisi saada polvi kuntoon, jotta pääsisin treenaamaan kunnolla. Varmaan tämä viikko menee aika lailla lepäillessä ja kevyesti liikkuessa, mutta ensi viikolla voisi jo kokeilla juoksua. Polvea kuntouttaessa pitää nyt vaan edetä maltilla.

Olo on nyt oikeastaan aika rento. Polven tilanne tietty hiukan huolettaa, mutta ainakaan sen kuntoutukselle ei ole mitään deadlinea. Vaikka olikin ihan kamalaa, kun en polven takia päässyt juoksemaan, niin havaitsin, että voihan sitä vaikka tehdä kävelyretkiä tai lihaskuntoa ulkokuntolaitteilla. Mulla on vielä pari viikkoa töitä ennen kolmen viikon kesälomaa. Ajattelin ottaa nämä viikot rennosti ja jättää suorittamisen duuniin.

P.S. Garmin Express suostui vihdoin siirtämään suoritukset Connectiin. Teknisestä tuesta ei ollut apua, vaan yhteys alkoi vaan äkkiä pelittää. Viime viikon 3 kilsan hölkkälenkki jäi siirtymättä, mutta puolikkaan tiedot ovat nyt palvelussa, huh.

PNM2016 Puolimaraton: Kuuma kisaraportti

On niin kuuma että kuolen, ajattelin jo kolmen kilometrin kohdalla. Eikä meno siitä merkittävästi viilentynyt missään vaiheessa. Huh mikä keli!

Lähtöfiiliksissä yritin miettiä, että nyt vihdoin pääsen juoksemaan, kun kipeän polven kanssa ei ole uskaltanut kirmailla, ja hain positiivista fiilistä sitä kautta. Mulla oli kaksi vaihtoehtoista strategiaa ja vielä aamulla mietin, lähtisinkö yrittämään 5:40 kilsoja, vaikka noilla alkuvauhdeilla olisi ollut varmaan ohjelmassa todella paha hyytyminen. Onneksi järki voitti, ja päätin lähteä juoksemaan noin 6 minuutin kilsoja. No, ei sekään mennyt ihan putkeen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Lähtöalueella kävin miittaamassa Kestävyyttä Pintakaasulla -poppoota ja hengailin paikalle tulleiden perheenjäsenten ja juoksukaverin kanssa. Pelkästään seisoskelu auringonpaisteessa toi hien pintaan. Puoli tuntia ennen starttia imutin geelijuoman ja täytin sitten pakkauksen vedellä. Siinä oli mun ainoa mukaan otettava vesi, aikomuksena oli pärjätä juomapisteiden turvin. Pari geeliä taskuun ja lähtökarsinaan, jossa oli niin hirveä ryysis, että jäätiin kaverin kanssa todella kauas lähtöportista. No, eipä sillä niin väliä, kun ei mitään aikaa aiottukaan juosta. Lähdön jälkeen kesti ainakin minuutti lähtöportille, eikä puhettakaan, että olisi päässyt juoksemaan kunnolla.

Tänä vuonna Paavo Nurmi Maratonin reitti oli tosiaan alkuosaltaan hiukan muuttunut ja teatterin remontin takia ekat sadat metrit oli tosi kapeaa baanaa. Kuulin takaa kuuluttajan kertovan, että yli kolme minuuttia meni saada koko porukka lähtöportista läpi. Eka kilometri oli myös aivan älyttömän ruuhkainen, eikä vielä tokallakaan kilsalla helpottunut. Ja oli aivan mielettömän kuuma! Aninkaistenmäen uusi asfaltti huokui kuumuutta ja hikoilin ihan mielettömästi jo ekoilla kilsoilla. Ensimmäinen juomapiste tuli vasta kolmen kilsan jälkeen, ja sain ruuhkassa mukin, jonka pohjalla oli vain tilkkanen vettä. Kuumuus oli kuin jotain tahmeaa ainetta, jonka läpi piti puskea, eikä juoksua voinut missään nimessä kuvailla kepeäksi. Menin silti hiukan 6 minuutin kilsoja kovempaa, porukassa vauhti nousi ja sain tsemppiä työkaverin kannustuksesta.

6 kilometriä täyttyi juuri ennen Ruissalon siltaa. Seuraavat 4 kilometriä mäkiä, oh joy. Ajattelin, että jos selviän mäkisen osuuden, niin sitten jaksan maaliinkin asti. Sillan jälkeen ylämäki jatkui aina 7 kilometrin laikalle asti, ja siinä pakostikin vauhti hiipui yli 6 minuutin. Jo tuossa vaiheessa tiesin, että tästä tulee mun hitain puolimaraton. Toisaalta hetken aikaa askel kulki kevyemmin, kun tajusi, että kolmannes matkasta oli jo takana. Alamäessä polvessa oli pientä tuntemusta, mutta seuraavaa ylämäkeä kavutessa polvi oli taas täysin oireeton. 8,5 kilometrin juomapisteellä otin kaksi täyttä mukia vettä ja kaadoin toisesta selkään niin, että alkkaritkin kastuivat, kai se vähän viilensi. Mulla ei ollut varsinaisesti jano, mutta kaipasin epätoivoisesti jotain helpotusta helteeseen. Juomapisteen jälkeen tajusin, että hei mun olis kai pitänyt ottaa geeli tuossa äsken veden kanssa. Helle näköjään pehmitti aivotkin.

Bongasin siinä espoolaisen kollegan, ja jutusteltiin jonkun matkaa aina kympin väliaikapaikalle asti. Garminin mukaan 10 kilsaa täyttyi huomattavasti väliaikapisteen jälkeen ja mietinkin siinä, että onko laite sekoamassa lopullisesti. Kympin jälkeen oli hetken aikaa helpompaa menoa, metsän siimeksessä oli vähän vilpoisampaa ja tiesi, että mäet ovat takana. Sain geelinkin imutettua seuraavalla juomapisteellä ja ohitin juoksukaverin geelin voimalla. 12,5 kilsan juomapisteellä oli aika käsittämätöntä, että pöydillä ei ollut yhtään vesimukia valmiina, ja siinä joutui jonottamaan juomaa! Koskaan ennen ei ole Paavolla juomahuolto pettänyt tuolla tavalla.

13-15 alkoi olla jo aika vaikeaa. Silti ohittelinkin muutamia tyyppejä ja naurahdin ihan ääneen, kun äkkiä etuoikealta kuului lampaan määintää laitumella. On toi Ruissalon paluu-osuus vaan aika kiva. Polvi ei ollut vaivannut, mutta nyt alkoi oikeassa lonkassa tuntua. Vanha vaiva, mulla on ollut lonkassa limapussin tulehdus 2013 ja varmaan tuo polvikin vaikutti siihen, että lonkassa alkoi tuntua. Vauhti hidastui entisestään, enkä löytänyt lainkaan hyvää rytmiä kipeän lonkan kanssa. Ruissalon sillalle kun tultiin, niin hiukan helpotti, tuuli viilensi ja aurinkokin oli mennyt pilveen. 16 kilometrin kohdalla oli perhe kannustamassa, tuli niin hyvä fiilis, kun näin heidät. <3

Jos jo aiemmin oli ollut vaikeaa, niin 17 kilometristä eteenpäin meno tahmautui entisestään. Enää 4 kilsaa -ajattelu ei auttanut yhtään. Vilkaisin vieressä juoksevaa mimmiä ilmeisen merkityksellisesti ja tämä tokaisikin, että rankkaa on. Vastasin, että on kyllä tosi vaikeaa meno. Jotenkin tuo pieni sananvaihto piristi, samassa veneessä ollaan. Kamalalta tuntuu, mutta silti vaan juostaan!

Kilometrilaikat 17-18-19 tulivat Garminin mukaan 200 metriä etumatkassa, mikä hiukan ihmetytti. Juoksu ei tässä vaiheessa ollut todellakaan kaunista eikä mukavaa. En ollut enää jaksanut seurata kilometrivauhteja, sinne jonnekin reippaasti päälle 6 minuutin ne menivät. Nyt aloin kuitenkin vilkuilla kelloa tiuhaan, mutta matka ei tuntunut edistyvän ollenkaan. Sadan metrin juoksuun meni puoli-ikuisuutta. Jossain 18 kilsan kohdalla totesin, että mun on pakko jaksaa nyt juosta vähän ryhdikkäämmin, tai muuten saan kaikenmaailman rasitusvammat laahustaessani kumarassa. Yleensä lantion nosto ja askeleen lyhennys tuovat kuin itsestään lisää vauhtia, nyt ei. 20 kilsan laikka tuli vihdoin oikeassa kohtaa, ja totesin Garminin olevan sittenkin vielä tolkuissaan. Ekaa kertaa puolikkaalla 20 kilsaa ei mennyt alle kahden tunnin, olin tuossa kohtaa ajassa 2:02. Tuntui uskomattomalta, että kaksi vuotta sitten meni 10 minuuttia nopeammin tuohon.

Viimeinen kilometri, mutta ei puhettakaan vauhdin kiristymisestä. Kunhan nyt juoksen maaliin, loppuajalla ei mitään väliä. Lonkkakipu oli onneksi painunut jonnekin taka-alalle. Vaikka juoksu olikin tosi jäykkää, niin mihinkään ei pahemmin sattunut. Loppusuoralla etsin miestä katseellani, hän oli luvannut tulla samoille hoodeille kuin viime vuonna. Vaan ei näkynyt, olin jo vähällä hätääntyä, kunnes bongasin hänet edessäpäin. Jaksoin vielä yrittää vähän ryhdikkäämpää juoksua ja vääntää kasvoilleni jonkun hymyntapaisen. Väsyneet aivoni yrittivät tajuta, missä maali oikein on, huh tuossahan se, joko nyt vihdoin saa lopettaa?

Jess, ylitin maalilinjan, selvisin! Aika painui vähän päälle 2:10, mutta täysin yhdentekevää tuossa vaiheessa. Maalin jälkeen onnittelut perheeltä, juoksukaveri maaliin ja sitten Paavo Nurmen Stadionille. Kahvijonossa bongasin Karkin ja vaihdettiin siinä juoksukuulumisia, molemmilla helle oli vienyt voimat. Hierontapiste tuli tällä kertaa todella tarpeeseen, sillä mun pohkeet oli aivan jumissa. Olin matkalla kaatanut siihen malliin vettä päälleni, että hierontapöytään jäi mun jäljiltä iso märkä läntti! :D

Tällä kertaa oli siis tällainen juoksu. En näköjään ole kovin hyvä ennustaja, kun eilen veikkasin, että kuuma keli on pienin mun murheista. Juoksun jälkeen kuulin todella monesta suusta, miten helle oli tehnyt tepposet, joten en ollut ainoa kuumaan kangistunut. En ole koskaan ennen nähnyt useampaa pientareelle tuupertunutta, yksi näytti jopa aika pahalle, ja joku vietiin Ruissalosta pillit soiden pois. :(

Loppujen lopuksi mulle jäi kuitenkin juoksusta ihan hyvä mieli. Tämä oli puolikkaistani varmaan fyysisesti rankin, mutta henkisesti oli helpompaa kuin vaikka viime vuonna. Kun loppuajalla ei ollut väliä eikä keskeyttämishaluja ollut, niin siinähän se meni. Tossua vaan toisen eteen, vaikka rankkaa olikin, onhan sekin jonkinmoinen saavutus. Lonkkakipu vaimeni jo tuossa juoksun aikana, mutta polvi vihloi todella ikävästi kisan jälkeen portaissa. Yritän varmaan ensi viikolla päästä taas lääkäriin sen kanssa, jos saisin vaikka lähetteen fyssarille, niin pääsisin kunnolla kuntouttamaan polvea.

On tää Paavo Nurmi Puolimaraton vaan aika kiva perinne, kyllä täytyy taas ensi vuonna pistää ilmo sisään. Ekaa kertaa jouduin pääsin juoksemaan helteessä, ja olihan tää aika kokemus. Kaikki Paavon rapsat löytyy muuten tunnisteella Paavo Nurmi Puolimaraton ja kaikki kisaraportit tunnisteella kisaraportti. Loppuun pakko jakaa vielä kuvapari siitä, mitä letille tapahtuu, kun hellepuolikkaalla kaataa toistuvasti vettä päähän ja juoksee vikat 5 kilsaa pesusieni niskassa :D

Fiilikset päivää ennen puolikasta

Kehtaanko sanoa ihan suoraan, että juoksufiilistä ei oikein ole? Kun viimeisen kuukauden valmistautuminen on ollut mitä on, niin jotenkin ei mene oikein kunnolla edes jakeluun, että huomenna pitäis juosta päälle 20 km. Silti eilen ja tänään on jännitys alkanut nousta, ja viime yö meni unettomana pyörien. Väsymyskin nyt vähän latistaa fiilistä, mutta ennen kaikkea tietysti tuo...

Polvi

Onko polven kanssa järkevää lähteä juoksemaan puolikasta? En todellakaan tiedä. Vaiva ei ole juoksun aikana tuntunut, vaan kipuilu on viime viikoina tullut vasta jonkin aikaa liikunnan jälkeen. Jos polvi alkaa kipuilla jo juostessa, niin pystynkö edes keskeyttämään? Olen joissain asioissa niin pahuksen jääräpäinen, ja epäilen, että keskeyttäminen tulisi olemaan tosi kova pala. Ystävät ja perhe ovat vähän huolissaankin kyselleet, että kai mä sitten keskeytän, jos alkaa sattua. Mutta en pysty lupaamaan heille mitään... Tiedän kyllä, että jos jatkan juoksemista ja kierrän ehkä kisojakin tulevaisuudessa useammin, niin jossain vaiheessa varmaan pakostikin tulee eteen ekat DNS ja DNF. Mutta en osaa ollenkaan henkisesti valmistautua siihen, että joutuisin huomenna keskeyttämään. Sekä ekalla että kolmannella puolikkaalla olen molemmilla halunnut tulenpalavasti keskeyttää, viime vuonna vielä ihan ilman järkevää syytä, jos huonoa valmistautumista ei sellaiseksi lasketa. Mutta se, että oikeasti keskeyttäisin, no, jotenkin se ei vaan tunnu vaihtoehdolta.

Reitti 

Alkumatkan osalta reitti on muuttunut siten, että kaupunkialueella juostaan pidempi lenkki. Tuo alkuosuus hiukan hirvittää. Samaan aikaan juoksureitin viereisillä kaduilla on käynnissä keskiaikamarkkinat, ruokamarkkinat, käsityöläismarkkinat ja ostaturhaakrääsäämarkkinat. Mitä jos joku markkinavieraista tai katusulkemisiin turhautunut autoilija tryykää reitille? Keskiviikkona, kun 13000 ihmistä valui pois Paavo Nurmen Stadionilta, virastotalon parkkiksella joku autoilija tööttäili lähes tauotta, ilmeisesti koska jonossa ensimmäinen ei ajanut ihmismassan päälle ja tieltä pois... Näin meillä Turussa.

Muuten uudistunut reitti on kai ihan ok. Ruissaloon tullaan nyt kilometri aiempaa myöhemmin, eli myös saaren mäet tulevat vähän myöhempään juoksussa. Tämä saattaa olla henkisesti helpompaa. Eniten tuolla reitillä tykkään osuudesta, jossa käännytään takaisinpäin kaupunkia kohti ja juostaan Ruissalon ulkoilureittiä.

Sää

Ennusteet lupaavat huomiselle aurinkoa ja hellettä. En ole koskaan juossut puolikasta helteessä, joten tulee varmaan lämmin. Toisaalta 2014, kun tein toistaiseksi ainoan kahden tunnin alitukseni, lämpöä oli karvan verran yli 20 ja aurinko paistoi, eikä se mun menoa haitannut. Joten lämmin sää taitaa olla pienin mun huolenaiheista.

Valmistautuminen

Tein eilen kevyen 3 km hölkkälenkin, ja siinä olivatkin tämän viikon juoksut. Onneksi olen kuitenkin juossut muutaman parikymppisen tänä keväänä, niin eiköhän kunnon puolesta juoksun pitäisi sujua. Geelejä on, juoksuvaatteet on, sinänsä kaikki ok. Jännityskään ei ole ihan niin kauheaa, kun kyseessä on jo neljäs Paavon puolikas. Tällä hetkellä eniten ärtymystä aiheuttava asia onkin tuo Garmin, joka ei suostu enää synkronoimaan tietoja nettipalvelu Garmin Connectiin. Tuki kehotti asentamaan uuden version yhteysohjelmasta, mutta siitäkään ei ollut apua. Mälsää, kun en saa siirrettyä dataa koneelle. Onneksi kello sentään toimii, ilman sitä en pystyisi huomenna edes lähtemään liikkeelle!

Kaiken tämän rutinan jälkeen täytyy todeta, että vaikka fiilis onkin vähän kateissa, niin haluan silti ehdottomasti lähteä matkaan. Polvivaivan ja juoksemattomuuden myötä en jaksa uskoa kahden tunnin alittuvan, mutta kumpa saisin juosta ilman kipua ja fiilis löytyisi viimeistään kisassa.