Sivut

perjantai 20. lokakuuta 2023

Palermo - 1. etappi Sisiliassa

Tulimme Sisiliaan hiukan kiertoreittiä - Ruotsin kautta. :D Nappasimme edulliset lennot Tukholmasta miettimättä sen tarkemmin, miten oikein pääsemme sinne. Lopulta matka-aika kasvoi parilla päivällä, kun molempiin suuntiin otimme laivan ja yöpymisen. Se ei oikeastaan hirveästi haitannut, kun lähdöt olivat viikonloppuna. Etuna oli suora lento Palermoon, joka on Sisilian suurin kaupunki ja hallinnollinen keskus.

Palermo on sekoitus historiallista vanhaakaupunkia ja moderninpaa suurkaupunkia. Etukäteen meitä oli varoiteltu kaoottisesta liikenteestä. Palermolla oli vielä joitain vuosia sitten paheellinen maine ja se oli Mafian pääpaikka, mutta sittemmin kaupunki on siistiytynyt.


Päiväretki Mondello-rannalle

Ensimmäisenä Palermon päivänä aurinko porotti siniseltä taivaalta ja lämpö kohosi yli 30 asteen. Suuntasimme päiväretkelle Mondellon rannalle, joka on Palermosta kymmenisen kilometriä pohjoiseen. Ranta on niin paikallisten kuin turistienkin suosikkipaikka ja kesäisin todella ruuhkainen. Lokakuisessa helteessä ranta oli suomalaisesta näkökulmasta melko täynnä, mutta ilmeisesti paikallisella mittapuulla rannalla oli väljää.

Busseja meni Mondelloon lyhyin vuorovälein, mutta olimme liikkeellä juuri ruuhkaisimpaan aikaan ja bussijono oli melkoinen. Vaihdoimmekin lennosta jaettuun taksiin, joka kustansi 5 euroa henkilöltä. Taksikuski esitteli koko rahan edestä sisilialaista liikennekulttuuria ajamalla koko matkan ohituskaistaa ja tööttäilemällä hidastelijoille. Risteyksestä mentiin suoraan kääntyvien kaistaa ja vähän punaisia päin. Kuski myös huuteli ikkunasta viereisen kaistan hitaammalle autokuskille.  Milloin ei sätitty muuta liikennettä, kuski kertoi nähtävyyksistä (italiaksi toki). Mielenkiintoinen matka. 😅

Mondellon rannalla oli hienoa hiekkaa ja todella kirkasvetinen, pitkä ja matala ranta. Rantatuolit ja aurinkovarjon sai käyttöönsä 24-28 euron hintaan (hinta kahdelle). Molemmin puolin rantaa kohosivat jyrkät ja näyttävät kalliot. Päivä rannalla meni rattoisasti. Palasimme takaisin Palermoon paikallisbussilla. Vinkkinä, että bussi nro 603 oli paljon tyhjempi kuin aivan täynnä olevat linjan 806 bussit, ja kulki nättiä rantareittiä. Bussit Palermossa olivat edullisia, mutta ruuhkassa hyvin täynnä. 



Palermon vanhakaupunki

Vanhankaupungin suosituimpia nähtävyyksiä ovat historialliset rakennukset, joiden arkkitehtuuri yhdistelee eri aikakausien tyylejä ja rakennuksissa on runsaasti yksityiskohtia. Palazzo dei Normanni, Cattedrale di Palermo, Teatro Massimo ja Fontana Pretoria sijatsevat kaikki varsin pienellä alueella ja ne on helppo kiertää päivän aikana ja lisäksi ehtii vielä kiertelemään ulkoilmamarkkinoilla sekä kapeilla sokkelokujilla.

Palermon katedraalin katolle pääsee katselemaan kaupunkia yläilmoista. Ylimmälle katonharjalle johtava portaikko on ahdas ja kapea, mutta näköala kyllä palkitsee!



Missä majoittua Palermossa?

Sisiliassa oli todella paljon tarjolla pieniä, yksityishenkilöiden tarjoamia majapaikkoja, jotka ovat kuitenkin varattavissa booking.comin tai muun vastaavan palvelun kautta. Palermossa on myös lukuisia eritasoisia hotelleja, joista valita.

Me valitsimme Palermon majoitukseksi lähellä rautatieasemaa sijaitsevan pienen B&B:n, jonka sijainti oli muutenkin mainio. Saapuminen lentokentältä oli helppoa, samoin lähtö junalla seuraavaan kohteeseen Cefaluun. Vanhakaupunki ja sen nähtävyydet olivat kävelymatkan päässä ja korttelin päässä oli lukuisten bussilinjojen pysäkki.

Arte Bianca (mainoslinkki Momondolle) oli mukava paikka ja majoitus juuri sellainen kuin luvattua. Korkeat huoneet ja viehättävä sisustus yhdistettynä siisteyteen ja mukavaan omistajapariskuntaan. Miinusta siitä, että keskeisellä paikalla sijaitsevaan huoneistoon kuului kyllä vilkasliikenteisiltä kaduilta jatkuvaa liikenteen melua. Kokonaisuutena majoitus oli vahvasti plussalla. Aamiaisen saattoi tilata erikseen päiväkohtaisesti ja se sisälsi mm. vastavalmistetun erittäin hyvän kahvin sekä omistajan leipomuksia. 

Viivyimme Palermossa kolme yötä ja käytännössä kaksi kokonaista päivää. Kaupunki oli hyvin vilkas ja hieman kaoottinen. Vanhakaupunki oli viehättävä, mutta sen ulkopuolella kadut olivat paikoin hyvin roskaisia. Mikäli blogien ja opaskirjojen vinkkeihin on uskomista, on Palermo kuitenkin huomattavasti siistimpi kuin Sisilian toinen iso kaupunki Catania. Myös majoituksemme omistaja oli hyvillään, että valitsimme isoista kaupunkeista juuri Palermon kohteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti