Patikointia Isojärven kansallispuistossa

Olen perinteisesti käynyt joka kesä siskon kanssa tutustumassa johonkin uuteen kansallispuistoon. Eteläisen Suomen puistoja on vielä jokunen käymättä ja tällä kertaa suuntasimme Isojärven kansallispuistoon.

Isojärvi on syntynyt vanhaan rotkolaaksoon, ja se on paikoin hyvin syvä. Jos olisi ollut aurinkoinen ja hyvä keli, olisimme suppailleet Renusaareen. Nyt oli kuitenkin harmaa päivä ja tulossa oli iso sadealue sekä mahdollisia ukkoskuuroja, joten totesimme fiksummaksi jättää suppailun väliin. Lähestyvätn saderintaman vuoksi päätimme myös valita patikointiin lyhyen ja nopean reitin. Kävelimme kansallispuiston tunnuseläimen mukaan nimetyn Majavapolun.

Majavapolku oli helppokulkuinen reitti, jolla ei ollut juurikaan korkeuseroja. Märälläkin kelillä polku oli pitävä. Polun erikoisuutena ovat majavan ympäristöön jättämät jäljet. Polku kulkee vanhan majavapadon ja sen muodostaman patoaltaan vierestä. En ole aiemmin nähnyt majavapatoa, joten tuo oli veikeä nähtävyys.

Puolivälissä ympyräreittiä on pisto Isojärven rantaan, josta löytyy mm. tulipaikka ja laavu. Me natustelimme hiukan eväitä taukopaikalla ennen kuin jatkoimme kierroksen loppuun. Parin ylimääräisen polun myötä matkaa kertyi viitisen kilometriä. Majavapolun virallinen pituus on 3,8 km.

Kävimme myös vanhalla Heretyn metsätyömiesten kämpällä, jossa toimii nykyään kahvila. Isojärven historia on metsäsavottojen paikkana ja tästä muistona on metsäkämppiä ja välineistöä. Kävelimme myös pätkän Heretyn kämpältä lähtevää luontopolkua, mutta sateen alettua suuntasimme kohti majoituspaikkaa.

Isojärven kansallispuisto jäi mieleen metsäisenä puistona, jossa ei ihan mahdottomasti lopulta luonnonnähtävyyksiä ollut. Läheiset Helvetinjärven ja Päijänteen kansallispuistot ovat tehneet minuun huomattavasti suuremman vaikutuksen. Paremmassa säässä olisi ollut varmasti kiva päästä suppailemaan, sillä itse Isojärvi oli kauniin kirkasvetinen järvi.