Olipa taas viikko! Jos syyskuussa sainkin kivasti juoksua ja kunnon nousuun, niin meinasi käydä kalpaten heti lokakuun alkuun. Pitkä tarina tiivistettynä: perheessäni kiersi korona, ja koska muistisairas isäni ei pärjännyt sairastuneena yksin kotosalla, riensin minäkin sinne huolimatta tartunnan uhasta ja siitä, että siskoni oli jo mennyt jeesaamaan. En kuitenkaan sairastunut, vaikka vähän oireita olikin ja testi näytti negatiivista. Olin kuitenkin sitten omaehtoisesti karanteenissa altistumisen jälkeen ja oli aika superstressaavaa odotella, että tuleeko tässä nyt kipeäksi vai ei ja olla huolissaan perheenjäsenistä. Asiaa ei auttanut se, että kun kesällä sairastin koronan, meni siitä kokonaan toipumiseen pari kuukautta.
Silloin kun stressaan, nukkuminen käy minulle vaikeaksi jos ei mahdottomaksi ja väsymys tietysti vain lisää stressiä. Tällä viikolla teinkin vain muutaman lyhyen lenkin, koska en halunnut rasittaa itseäni yhtään enempää fyysisellä treenillä. Juoksu on kuitenkin minulle tosi tärkeää henkisen jaksamisen kannalta, joten onneksi en sairastunut ja jaksoin edes hiukan lenkkeillä.
Nyt viikonloppuna näytti vihdoin siltä, että voisi juosta vähän pidempäänkin, vielä kun oli harvinainen tilaisuus päästä juoksemaan entisille kotipoluilleni. Mutta täällähän riehuikin kunnon syysmyräkkä. Tuuli kuitenkin tyyntyi ja sateen vihmona lakkasi lauantain kuluessa ja iltapäivällä aurinko alkoi pilkistellä pilvien lomasta. Vedin polkujuoksukengät jalkaan ja tein kunnon polkupitkiksen, yli 14 kilometriä Turun eteläosan poluilla. Keli olikin juoksuun mitä parhain, kuten kuvista näkyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti