Sivut

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Tavoitepaljastus!

Viikonloppuna tuli taas juostua pidemmälle kuin yli 2,5 vuoteen. Juoksuohjelmassa oli 30 kilometrin lenkki poluilla, mutta ylitin sen ja juoksinkin 32 kilometriä! Nyt kun tämän kevään pisin treenilenkki on takana, uskallan paljastaa, mihin tavoitteeseen juoksuohjelmani tähtää.

Olen ilmoittautunut Hossan kansallispuistossa juostavaan Kainuu Trailiin 38 kilometrin matkalle! Vuodenvaihteessa vielä melkoisen utopistiselta tuntunut tavoite onkin kevään mainioiden juoksujen myötä muuttunut ihan realistiseksi. 


Useampi läheisistäni on pitänyt tavoitetta aika kovana, kun on kuullut kisasuunnitelmastani. Itsekin olin hiukan epäuskoinen vielä alkuvuonna, että mitäköhän hommasta tulee. Olen käytännössä pystynyt treenaamaan kunnolla vasta maaliskuun alusta alkaen, toki taustalla oli viime vuoden tasaiset satasen kuukausikilometrit ja jollain tasolla pysynyt kunto. Kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen lääkityksen jälkeen ilmassa oli kuitenkin paljon kysymysmerkkejä. Nyt olo on kuitenkin varma ja hyvä. Olen päässyt juoksemaan ihan ohjelmani mukaan, toukokuussa vähän ylikin, ja viiden viikon päässä oleva kisa tuntuu nyt täysin mahdolliselta juosta maaliin. Toivottavasti en nyt jinxaa mitään sanomalla asian ääneen... Paljon voi vielä sattua ennen kisaa, mutta toivon kovasti, että pääsen juoksemaan terveenä kuten tähänkin asti.


Tein tämän kevään juoksuohjelman siten, että pisin lenkki olisi juuri tässä viisi viikkoa ennen kisaa. Ennen tätä kolmikymppistä olen juossut kolme kertaa kahdenkympin lenkin, joista yhden poluilla. Polkujuoksuun menee enemmän aikaa kuin sileän juoksuun, mutta se on onneksi kropalle armollisempaa. Kaikki pitkät polkutreenit olen juossut Ruissalossa. Ruissalon etuna on ollut kuivat ja hyväkuntoiset polut ja helppous rakentaa eri pituisia lenkkejä. Olemme miehen kanssa lähteneet juoksemaan yhdessä ja hän on jossain kohtaa nostanut vauhtia ja juossut pidempää lenkkiä mitä minä, kuitenkin niin, että olemme lenkin päätepisteessä suunnilleen samoihin aikoihin. 


Ruissalon polut ovat hyvistä puolista huolimatta kuitenkin melko helppoja ja nousumetrejä ei siellä ihan kauheasti kerry. Hossassa luvassa on reippaasti enemmän nousua. Mäkitreenit ovat jääneet melko vähäisiksi, koska olen panostanut lähinnä määräharjoitteluun. Seuraavan kuukauden aikana yritän saada vielä jalkoihin lisää voimaa ja sen verran mäkitreeniä, että selviäisin Kainuu Trailin nousuista kunnialla.

Kun treenasin Nuuksio Classicin polkumaratonia varten, tein varsin toimivan juoksuohjelman kohti pitkää polkukisaa. Kainuu Traililla matka on neljä kilometriä vaille maratonin, mutta se vaatii ihan samanlailla treeniä kuin täysmaratonkin, eroa ei niin paljoa ole. Juoksin Nuuksion polkumaratonin aikaan 6h 35min. Nyt en ole noin hyvässä kunnossa, eli luvassa on hidasta taaperrusta Hossan poluilla. Kisassa on onneksi todella armolliset suoritusajat, eli cut off -aikaa ei kauheasti tarvitse miettiä. Jos jotain, niin ehkä tulee ensimmäistä kertaa kisan viimeinen sija. o.O No, sitäkin on turha spekuloida näin yli kuukausi ennen juoksua.


Nyt, kun juoksuohjelman pisin lenkki on onnistuneesti takanapäin, alkaa innostus nousta. Hossan kansallispuisto on minulle uusi tuttavuus, mutta mitä ilmeisemmin luvassa on upeita maisemia ja kivaa polkua. Miesystäväni aikoo juosta kisassa ensimmäisen ultramatkansa, 55 kilometriä, paljastettakoon sekin nyt. On kiva lähteä yhdessä reissuun, mutta kyllä se lisää jännitystä, että toivoo myös toiselle hyvää juoksua. Toivotaan, että pysytään terveinä ja päästään matkaan heinäkuun alussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti