Joutilas joulukuu

Juoksin joulukuussa yhteensä 82 kilometriä. Ja nyt täytyy tunnustaa, että olisin hyvin ehtinyt juosta satasenkin täyteen, mutta jätin lenkkejä väliin ihan laiskuuttani. Tunsin myös oloni aika väsyneeksi ja sekin kannusti jättämään juoksuja vähemmälle. 

Syksy on ollut pimeä ja pitkä. Vaikka nyt syksyllä etätyöt ovatkin maistuneet ja hiljainen korona-arki ihan sopii minulle, on tässä ollut kuitenkin tosi monta kuukautta ilman lomaa. Ja ilman juuri mitään muuta kuin sitä arkea. Siksi tuntuikin, että olin todella loman tarpeessa joululoman alkaessa. En kuitenkaan lomallakaan ollut kovin energinen vaan pikemminkin aika flegmaattinen. Olin kuvitellut, että lomalla juoksentelisin enemmänkin, mutta suurin osa joulukuun kilometreistä tulikin jo kuun alkupuolella. Joululomalla keskityinkin syömiseen ja pelaamiseen.

Joulukuu oli muutenkin aika tapahtumaköyhä kuukausi. Etäpikkujouluista ei tainnut jäädä juuri mitään juoruiltavaa työpaikan (etä)kahvipöytiin ja muutenkin elämä oli aika hiljaista. Eipä se juurikaan haittaa, mutta olen huomannut, että nyt kun on ihmisten kanssa jutuissa, niin pää on aika lailla tyhjä. Mistä ihmeestä sitä juttelee, kun ei tee mitään eikä tapahdu mitään? Korona-arki on tyhjentänyt kalenterin aika tehokkaasti, mutta aika kuluu ihan kivasti löhöillessäkin. 

Eipä tänne blogiinkaan ole nyt juuri enempää jaariteltavaa. Siispä toivottelen pirskahtelevaa vuodenvaihdetta! Palaillaan ensi vuonna!

Juoksusaavutusten suhteellisuus

Kipittelin viikonloppuna täyteen tuhat kilometriä tämän vuoden juoksuja. Joskus syyskuun loppupuolella, kun pystyin juoksemaan täysipainoisesti ensimmäistä kertaa kilpirauhassairauden toteamisen jälkeen, ynnäilin kilometrejä, ja tosesin, että tonni olisi saavutettavissa, jos vain loppuvuoden juoksut menisivät putkeen. Ja meniväthän ne. 

Täytyy olla tyytyväinen, että näinkin hankalan juoksuvuoden päätteeksi saa tonnin tauluun. Mutta.

Olen toki iloinen, että pääsin näihin lukemiin. Myös miesystäväni juoksi tänä vuonna yli tuhat kilometriä, ja hänelle tämä on ensimmäinen juoksuvuosi. Olen hänen saavutuksestaan älyttömän ylpeä. Jopa niin, että leivoin tonnikakun juoksujen kunniaksi. ;D

Minullekin ensimmäinen tonni oli ylpeyden arvoinen suoritus. Olen juossut ensimmäisen kerran tuhat kilometriä vuodessa vuonna 2013. Silloin se oli iso saavutus, ja jotain, jonka eteen tein tosissani syyskauden ajan töitä. Sen jälkeen tuhat kilometriä onkin tullut täyteen yhtä poikkeusta lukuun ottamatta joka vuosi. Selkävaiva vei syksyllä 2016 minut elämäni pisimmälle juoksutelakalle ja tuon vuoden kilometrit jäivät lukemaan 780.

Tunnetusti vain nälkä kasvaa syödessä. Selkävaivojen jälkeen olin taas mainiossa juoksukunnossa ja tuntui luontevalta asettaa vuositavoite 1200 kilometriin, keskiarvo 100 kilometriä kuukaudessa on sekin mukavan pyöreä luku. Viime vuosi onnistui vielä olemaan niin huikea juoksuvuosi, ja ennätysvuosi 1437 juoksukilometrillä. Sen jälkeen tuhat kilometriä on vähän meh.

Juoksussa saavutuksen tunne on kovin suhteellista. Kun kyse on urheilulajista, jossa voi mitata ainakin matkaa ja aikaa, niin kyllähän sitä helposti tavoittelee joko kovempia kilometrejä tai nopeampia aikoja. Tai molempia. Itselleni kilometritavoite on sopinut mainiosti. Olen hidas juoksija, mutta kilometrit ovat armollisia. Ne eivät katso juoksunopeutta, vaan kertyvät myös niillä hissuttelulenkeillä. Toisaalta kilometrit ovat myös lahjomattomia, koska jokainen askel on itse otettava.

Ynnäilen tätä juoksuvuotta varmasti vielä tarkemmin myöhemmin. Nyt mielessä on päällimmäisenä se, että olihan tämän mulle aika lailla välivuosi. Ei maratonia, eikä edes puolikasta, kuten aina aiempina vuosina. Saavutinko oikeastaan mitään, mistä edes kannattaisi kirjoittaa?

Välillä on vaikea olla armollinen itselleen, vaan sitä vaatii itseltään liikoja. Tilanne oli kuitenkin, että juoksujen jäädessä tauolle olin hyvin sairas ja lääkäri määräsi minut liikuntakieltoon. Kuvittelin tosin silloin itse, että toipuminen olisi nopeampaa. Ihan hyvä, etten tiennyt, miten pitkään juoksukuntoon pääsemisessä kestäisi, sillä ajatus olisi ollut aika masentava. Kuitenkin nyt olen suht koht kunnossa. Edelleen vain tilanne on sikäli epävarma, että syön lääkkeitä kilpirauhasen liikatoimintaan, ja lääkitys jatkuu vielä pitkään ensi vuonnakin. Sen jälkeen katsotaan, onko tauti remissiossa vai palaako liikatoiminta heti, kun lääkitys päättyy. On hiukan vaikea katsoa luottavasti tulevaan, kun tuo on jossain vaiheessa edessä.

Olen vähän sellainen elämysnarkkari, joka kaipaa aina uusia kokemuksia, nähtävää ja koettavaa. Tämän vuoden tuhat juoksukilometriä ovat olleet lyhyitä lenkkejä enimmäkseen tutuissa maisemissa. Onneksi sain miesystävästä polkujuoksukaverin ja sitä kautta tuli tutustuttua myös uusiin hienoihin polkujuoksureitteihin. Ne ovat tarjonneet hienoja juoksuelämyksiä.

Jos pudottaisi pois ne kuukaudet, jolloin olin juoksutelakalla tai taapersin toipilaana, olen tänäkin vuonna juossut yli 100 kilsan kuukausia aina, kun olen ollut täydessä terässä. Siihenkin täytyy olla tyytyväinen. Ehkä kaikkein tyytyväisin olen kuitenkin siihen, että lähdin lenkille silloinkin, kun tiesin, etten vielä ole täysin kunnossa. Lähdin juoksemaan, vaikka tiesin, ettei se tuntuisi hyvältä. Tiesin, ettei juoksukunto nousisi ilmaiseksi. Elämysjuoksuja kaipaan, mutta juoksen myös silloin, kun ainoa saavutuksen tunne on tieto siitä, että sain sentään itseni liikkeelle. Siinä mielessä tästä tonnistakin voi olla ylpeä.

Jouluhaaste: 24 kysymystä joulusta

Bongasin tällaisen blogeissa kiertävän jouluhaasteen ja nappasin sen omaan blogiin, vaikka minua ei kukaan haastanutkaan! (olen hieman epäinspiroitunut kirjoittamaan juuri nyt juoksusta...)

1. Lempijoululaulu?

Kuuntelen joka jouluna Raskasta joulua -levyjä. Noilta levyiltä suosikiksi on tullut Julen är här -biisi, koska olen kuunnellut sitä paljon juostessa. Kirjoittelin viime vuonna joulumuiston tuohon joululauluun liittyen.

2. Jouluelokuvasuosikkisi?
En ole katsonut kovinkaan montaa jouluelokuvaa, mutta on yksi, josta tykkään, eli Love Actually. Mulla on outo fictional crush tuon leffan elähtäneeseen rokkikukkoon (nolostumishymiö).

3. Paras jouluherkku?
Tämä on vähän erilainen herkku kuin varmaan monella. Meillä tehdään joka joulu itse italiansalaattia, ja se on mun ykkösherkku jouluna!

4. Missä vietät joulun tänä vuonna?
Lapsuudenkodissani.

5. Oikea vai muovinen joulukuusi?
Aito kuusi, naapurin metsästä tietysti kähvelletty. ;)

6. Mitä traditioita odotat eniten?
Kyllä se on aattopäivän jouluateria. Pidän myös siitä, kun talo hiljentyy ja itse käperryn sänkyyn lahjakirjan, suklaan ja italiansalaatin kanssa.

7. Milloin avaatte lahjat?
Jouluaattoiltana, sen jälkeen kun ollaan käyty hautausmaalla alkuillasta.

8. Kumpi on parempaa, lahjojen antaminen vai saaminen?
Tykkään kyllä molemmista. Yritän aina keksiä kaikille tarpeelliset ja saajan näköiset lahjat, ja on kiva onnistua löytämään jotain, joka oikeasti ilahduttaa. Mutta kyllä musta on myös ihana saada lahjoja, vaikkapa jotain sellaista, mistä tykkään, mutta jota en raaski itselleni ostaa.

9. Millainen paketoija olet?
Suunnitelmallinen. Mietin, mikä paperi ja nauha sopii juuri kyseiseen lahjaan. Lisäksi joulupakettini ovat aina tosi värikkäitä ja varmaan jonkun mielestä mauttomia.

10. Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?
En kyllä halua mitään punavihreää akryylineuletta jouluksi, ihan turhakkeita. Mutta minulla itseasiassa on joulupaita. Laitan aina jouluisin päälle edesmenneeltä äidiltäni jääneen pehmoisen harmaan neuleen. 

11. Ihanin joulumuisto lapsuudesta?
Kyllä se on koko jouluaaton tunnelma. Olen pienestä pitäen ollut se, joka koristelee kuusen aattoaamuna, taustalla joulupukin kuumalinja ja Lumiukko-piirretty. Sitten päivän mittaan tiivistyvä jännitys, kun odottaa, mitä illansuussa avattavista paketeista löytää.

12. Oudoimmat lahjat, joita olet saanut?
Tähän oli vaikea keksiä mitään. Ehkä joku Iittalan kynttilänjalka, joka ei ollut yhtään mun näköinen, mutta kuitenkin vähän kalliimpi tuollaiseksi sisustustuotteeksi, se oli käytännössä ongelmajätettä.

13. Mitä perinteitä haluat siirtää lapsellesi?
Ei lapsia, joten en myöskään pääse siirtämään perinteitä perinteisessä mielessä. Siskon lapsille on siirtynyt ainakin meidän perheen tapa viettää joulua yhdessä ja jouluruokien tärkeys.

14. Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
Ehkä, en muista ihan varmasti. Pipareita leivotaan aina perheen kesken ennen joulua, mutta kun erilaisia muotteja on noin 40, ei siinä oikein enää kaipaa lisäksi piparitaloa.

15. Suosikkipuuhasi joululomalla?
Kirjojen lukeminen ja suklaan syönti on ollut perinteistä suosikkipuuhaa. Joinain vuosina olen myös pelannut koneella tosi innokkaasti. Samoin lautapelien pelaaminen on kivaa. Ja tietysti lenkillä käynti.

16. On jouluaatto, mitä kupissasi on?
Kupissa lienee kahvia ja lasissa Cocis zeroa.

17. Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?
Ääh, tämähän on ihan mahdoton. En halua vastata.

18. Mitkä värit tekevät joulusi?
Punainen, vihreä ja kulta.

19. Mistä jouluperinteestä et pidä tai minkä skippaat?
Meidän perhe on ihan pakanoita, joten kaikki uskontoon liittyvä skipataan. Joulu on perinteinen perhejuhla, joka merkitsee talven pimeimmän ajan päättymistä ja tuo valoa kaamokseen, ja ruokineen ja lahjoineen aika maallinen juhla meille.

20. Oletko viettänyt joulua muualla kuin kotimaassasi?
En ole. En haaveile joulusta ulkomailla.

21. On jouluaterian aika, mitä lautasellasi on?
Sitä italiansalaattia, laatikoita, sallattia (eli rosollia), perunaa, piimäjuustoa, sienisalaattia.

22.Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?
Valkoiset, näyttävät nätimmiltä.

23. Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai -päivästä?
Jouluaatto on tärkeämpi. Se aloittaa joulun juhlinnan.

24. Mikä joulussa on parasta?
Ruoka, läheisten kanssa oleminen, rentoutuminen. Joulun tunnelma.

Haasteen saa napata omaan blogiin!

Korona-arki sekä rauhoittaa että puuduttaa

Kirjoittelin marraskuun koosteeseen, että joulukuussa mulla on pitkästä aikaa lomaa. Laskin jo viikkoja sitten päiviä lomaan ja samalla tajusin, että koko syksy on mennyt ilman ylimääräisiä vapaita. Olin säästänyt syyskaudelle lomapäiviä viikon matkaa varten, mutta kun korona vei sen, laitoinkin lomat joulun ympärille.

Syksy tuntuu nyt pitkältä ja pimeältä. Vapaapäivät keventävät arkea, ja nyt kun niitä ei ole ollut, on vähän sellainen fiilis, että syyskausi puuroutuu päiviksi ja viikoiksi, jolloin työ on ollut elämän pääasiallinen sisältö. Koska pandemian keskellä kaikenlainen sosiaalisuus ja reissaaminen on jäänyt, ovat arkipäivät usein hyvin samanlaisina toistuvina. 

Arki on kuitenkin ollut pääosin tosi hyvää myös tänä syksynä. Ei ehkä kovin tapahtumarikasta, mutta sellaista kotonaköllimistä pehmosukat jalassa, sohvalla läheisten kanssa lämpimissä tunnelmista. Etätyö on osaltaan helpottanut elämää hurjasti, varsinkin nyt, kun ei ole edes saanut lähteä minnekään. Elämä on ollut hiljaisempaa ja leppoisampaa, vaikka toki korona tuo mukanaan myös huolta ja epävarmuutta.

Mulla ei ole ollut ihan samanlailla virtaa tänä syksynä kuin monena aikaisempana vuonna. En ihan tavoita miksi, johtuuko se koronasta tai kilpirauhasongelmista vai mistä. Mutta ei se ole juuri haitannutkaan, kun ei ole juuri mitään menoja ollut. Voi olla, että jos olisi enemmän menoja, niin siitä saisi myös virtaa.

Olen tässä liikuntapaikkojen jälleen sulkeutuessa ollut kiitollinen siitä, että juoksua voi harrastaa missä ja milloin vain. Juoksuharrastus on tuonut myös kaivattua tuulettumista etätyöpäivien keskelle, kun ainakin kerran-pari viikossa on pystynyt yhdistämään lenkin lounastaukoon. Olen aina ollut huono lähtemään liikkumaan heti työpäivän jälkeen, tarvitsen siihen pienen hengähdystauon. Käypä joskus niinkin, että tunnen itseni duunin jälkeen niin väsyneeksi, että liikunta on jäänyt väliin. Lounastauolla lenkkeily vaatii vähän tehokkuutta ja suunnittelua, mutta palkitsee, kun pääsee ulos päivänvalossa. Lisäksi voi hyvällä omallatunnolla tehdä vain lyhyen lenkin. Tosin työmatkojen puuttuminen on vähentänyt arkiliikuntaa ihan älyttömästi, joten kokonaisaktiivisuus on ainakin mulla vähentynyt, vaikka juoksua kertyykin.

Nyt istun koneen ääressä glögi-mukillisen kanssa. Olen koko työpäivän ja nyt illan ollut samoissa verkkareissa ja aamutakki päällä. Tavallaan tosi ihanaa, rentoa olemista. Ja tavallaan vähän itseään toistavaa. Kyllä sitä haaveilee aktiivisemmasta arjesta, matkoista ja ystävien tapaamisesta. Mutta toisaalta myös nautin löhöilystä ja siitä, ettei tarvitse olla sosiaalinen.

Joulun lähestyminen on aina tarkoittanut mulle rauhoittumista. Voi sytyttää kynttilöitä ja nauttia kupposen kuumaa, ihan vain olla kotosalla. Huomaan nyt, että tähän syksyyn on sisältynyt aika paljon tuota rauhoittumista jo ennen joulukuuta. Silti odotan joululomaa, mutta en ehkä rauhoittuakseni, vaan jotta voisi tehdä hiukan aktiivisemmin jotain. Käydä ehkä hiukan useammin tai pidemmillä lenkeillä, lukea ja pelata. Ja haaveilla ehkä myös matkoista ja siitä, että voisi osallistua tapahtumiin ja nähdä ihmisiä.

Pähkinäpolku ja Kerttulan luontopolku Raisiossa

Alkutalven lauhat säät ovat mahdollistaneet polkujuoksut sulilla poluilla vielä näin loppuvuodestakin. Päivänvalon aika on lyhyt ja taivas usein tasaisen harmaa, mutta valoisaan aikaan ulkoliikunta kuitenkin piristää. Marraskuun viimeisen viikonlopun polkulenkki suuntautui ennestään tuntemattomille poluille Raisioon. Alkutalven harmaus ei ihan tuo oikeutta hienoille polkujuoksumaastoille, ja paikoin polku oli myös aika huonokuntoinen märkyydestä johtuen. Mutta reitti oli kiva ja kuitenkin enimmäkseen hyväkuntoinen, joten tässä reittikuvausta ja polkusuosittelu!

Lähdimme juoksemaan Petäsmäestä huoltoaseman parkkikselta (ks. lenkin reittikartta yltä). Pieni pätkä asuinalueella ja sitten päästiin jo ulkoilureitille ja polulle, jossa olikin jo opasteet kohti Pähkinämäkeä. Mutaisen metsäpätkän jälkeen reitti kulki peltojen poikki ja ylitti junaradan ennen sukeltamista Pähkinämäen metsään. 

Pähkinäpolun alkuun noustiin Pähkinämäen majalle. Paikalla on varaustupa (jossa sauna) sekä kaikille avoin laavu ja nuotiopaikka. Pähkinäpolun luontopolku oli opaskyltin mukaan noin 3 kilometrin lenkki. Juoksimme luontopolun vastapäivään, ja se oli mielestäni parempi suunta näillä keleillä. Paikoin oli hyvin märkää ja mutaista. Vastapäivään jyrkimmät kalliot ja mutaiset paikat kuljettiin ylämäkeen ja helpompi maasto alamäkeen. Reitti oli hyvin merkitty ja varsinkin kallioiset osuudet olivat hienoja.

Polkuja pitkin pääsi kätevästi Pähkinämäeltä toiselle ympyräreitille eli Kerttulan luontopolulle. Tämä ympyräreitti oli rakennettu aivan asuinalueen kupeeseen, mutta sisälsi silti hyvin vaihtelevaa ja hyväkuntoista polkua, jolla oli kunnon opasteet. Polun varrella oli hienosti havainnollistettu merenpinnan korkeutta eri aikoina. Polulla oli myös pari näköalapaikkaa, joista pääsi mm. tiirailemaan Raision tehtaita yläilmoista. Kerttulan luontopolku oli hyvin hoidettu, mutta pikku pätkällä alueella tehtävien rakennustöiden vuoksi polku käytännössä katosi kosteikkoon.

Kun yhdistimme nämä kaksi luontopolkua ja niille johtavat polut, tuli lenkille pituutta yhteensä 12 kilometriä. Reitillä oli pitkospuita vain pari kertaa muutaman metrin pätkissä, mikä olikin hyvä, koska puut olivat liukkaita. Kallioillakaan ei onneksi ollut kuin muutama liukas kohta, joten lenkki sopi hyvin alkutalven pikkupakkasille.