Opastettu patikointi: kannattaako osallistua?

Mulla on (taas!) mahdoton matkakuume. Seuraava reissu onkin onneksi jo tiedossa vain parin viikon päästä! Mutta mieli matkailee jo sitäkin seuraavassa reissussa. Tuleva matka on pikainen pyrähdys kaupunkikohteeseen ja jostain syystä itsellä pyöriikin nyt mielessä lähinnä vain patikointilomat lämpimässä. Johtuu ehkä tästä kalseasta takatalvesta, joka nyt iski maaliskuun kivojen aurinkoisten kelien jälkeen. Aloin siis muistella vanhoja reissuja ja mieleen tuli, että lupailin ehkä jossain kohtaa kertoa blogissa kokemuksia parin vuoden takaa, kun tuli koettua hilpeitä hetkiä opastetulla patikoinnilla Teneriffalla Anagan vuoristossa. 

Jos matkalla haluaa päästä patikoimaan, niin vaihtoehtoja löytyy. Vaellusmatkoja myyvät useat suomalaisetkin matkatoimistot, ja niillä on yleensä hoidettu kaikki lennoista ruokailuihin. Näistä mulla ei ole kokemuksia, vaan olen aina hoitanut itseni kohteeseen ja siellä tehnyt päivävaelluksia ihan oman aikataulun ja kiinnostuksen mukaan. Teneriffan reissulla pari vuotta sitten osallistuin ensimmäistä kertaa opastetuille patikoinneille ja ajattelin nyt kertoa omia kokemuksia sekä opastetuista että omatoimipatikoinneista.

Kokemuksia opastetuista patikoinnista

Osallistuimme Anagassa patikoinnille, jossa meillä oli kuljetukset hotellilta, opastettu vaellus vuoristossa sekä tunti aikaa tutustua Anagan eteläosan hiekkarantaan ja käydä uimassa. 42 euron hintaan sisältyi myös retkilounas (leipää ja hedelmiä) sekä mahdollisuus lainata patikointifirmalta varusteita (otimme sadetakit varuiksi mukaan).

Paikallisen firman auto nouti meidät hotellilla ja kaupungin ulkopuolella meidät jaettiin kahteen autoon. Toiseen menivät saksankieliset ja toiseen me muun kieliset, joille opas puhui englantia. Oppainamme olivat mies ja vaimo, joista mies puhui saksaa ja englantia ja vaimo vain englantia. Paitsi että pääoppaamme (miehen) kielitaidon kanssa oli vähän niin ja näin. Minulle jäi ajoittain epäselväksi, mitä kieltä hän oikein puhui ja myös kertomukset maastosta ja kasveista jäivät hiemat sekaviksi. Eräs tarina alkoi selostuksella siitä, miten kohta saavuttaisiin paikkaan, jonka nimi oli jotain naispuoliseen hevoseen viittaavaa. Jäi epäselväksi, miksi tämä paikka olisi ollut jotenkin merkityksellinen, sillä polveileva keskustelu oppaan kanssa eteni lopulta siihen, että porukka kertoi, mitä sana aasi on milläkin kielellä. Mukana reissussa oli pari ummikko-ranskalaista, joiden kanssa kommunikointi eteni runsaan toiston ja hirnumisen säestyksellä. Pyörittelimme toistuvasti kaverin kanssa silmiämme erikoiselle opastukselle. Jotain siitä jäi sentään mieleen, sillä nähdessämme jälleen myöhemmin erään esitellyn kasvin, totesimme yhteen ääneen, että kas, siinähän on tuo "typical canarian flower".

Meille osui ryhmä hyvin eritasoisia vaeltajia. Etelän luontokohteissa on tullut todistettua, että välillä ulkonäkö pettää, ja hauraan näköiset vanhukset loikkivat Dolomiittien vuoristossa kuin villivuohet. Tällä reissulla mukana oli kuitenkin vanhempaa väkeä, joka ei ollut niin liikunnallista, joten patikoinnin tahti oli verkkainen. Itse patikointi oli ihan kiva, tosin porukan viimeisiä jouduimme useampaan kertaan odottelemaan. Onneksi muutaman kilometrin jälkeen jakaannuimme toviksi kahteen ryhmään ja pääsimme tekemään pienen lisälenkin näköalapaikalle samalla kun hitaimmat ottivat hiukan etumatkaa varsinaisella reitillä. Sää ei oikein suosinut näköalojen katselua ja lähes poikkeuksetta näkyvyys reitillä oli vain joitain kymmeniä metrejä sakean sumun ja pilvien vuoksi. Tavallaan se oli myös tunnelmallista ja säälle nyt ei mitään voi, joten emme antaneet sen haitata patikointia.

Viime syksynä Kreetalla Samarian rotkon vaellus oli opastettu patikointi myöskin. Mutta siinä opastus oli juuri oman maun mukainen, eli bussimatkalla kerrottiin alueen luonnosta ja historiasta, sekä käytiin läpi käytännön asiat. Ja patikoida sai aivan omaan tahtiin. Tuollaisella reitillä, jolla ei voi eksyä, se sopikin mainiosti. Jutun tuosta Samarian rotkon patikoinnista voi lukea tästä.

Onnistunut opastettu patikointi oli myös tuolla samaisella Teneriffan lomalla, kun nousimme Teiden huipulle opastetulla retkellä. Teiden huipulla pääsy oli muutaman mutkan takana, kun joitain vuosia aiemmin siskon kanssa Teneriffan lomalla emme päässeet edes vuorelle asti tietöiden takia ja huippukin oli suljettuna lumen ja jään vuoksi. Jos huipulle haluaa omatoimisesti, pitää lupa hankkia hyvissä ajoin ja niitä on vain rajattu määrä joka päivälle, jotta huippu ei kuluisi liikaa kulkijoiden alla. Kaverin kanssa matka varattiin sen verran myöhään, että luvat olivat jo menneet. Paikallisilla toimistoilla on kuitenkin kiintiö lupiin, joten heidän kauttaan huipulle pääsee ja valinta olikin tuossa kohtaa selvä, eli ostimme liput opastetulle retkelle. Samoin kuin Kreetalla, tälläkin reissulla opastus tapahtui bussimatkalla ja nousun sai suorittaa omaan tahtiin. Etukäteen meitä varoiteltiin, että korkea ilmanala saattaa tehdä tepposet ja nousu voi olla hyväkuntoisellekin varsin rankka. Teiden huippu kohoaa yli 3700 metrin, eli varoittelu onkin ihan paikallaan, mutta meille korkeus ei aiheuttanut tuolla lyhyellä patikoinnilla oireita. Vaikka opastettu patikointi oli tällä kertaa ainoa keino päästä nousemaan Teidelle, se oli muutenkin nappivalinta. Oppaan tarinat alueen luonnosta ja historiasta olivat mielenkiintoisia, mutta patikoinilla sai mennä omaan tahtiin. Tuolta Teiden reissulta tuli niin paljon hienoja kuvia, että käytin tällä kertaa vain niitä tämän postauksen kuvituksena. :)

Miksi valita opastettu patikointi? Tai miksi ei?

Opastettu patikointi on yleensä helpompi järjestelyjen kannalta, sillä siihen yleensä sisältyy kuljetukset, eli ei tarvitse murehtia bussiaikatauluja tai auton vuokraamista. Opas varmistaa, että kaikki pysyvät matkassa ja pysyvät reitillä. Omista varusteista ja eväistä joutuu tietysti aina huolehtimaan, mutta opastetulla retkellä omaa suunnittelua vaaditaan vähemmän. Tietysti palveluntarjoajan valikoimisessa on ihan oma vaivansa... 

Suurimmalla osalla omista reissuistani olen patikoinut tai polkujuossut omin päin. Kaikki on mennyt hyvin, kun ollaan suunniteltu reitti ja kulkemiset hyvin etukäteen. Sitähän se omatoiminen retkeily sitten vaatii, että etukäteen on tiedossa miten reitille pääsee, millainen reitti on ja miten sieltä pääsee pois. Madeiralla esimerkiksi on hyvä bussiverkosto ja siellä monet levadareitit päättyvät kilometrien päähän lähtöpisteestä, jolloin onkin fiksua käyttää julkista liikennettä vuokra-auton sijaan. Tosin juuri Madeiralla ollaan myös kahdesti päädytty palaamaan vaellusreitiltä toisin kuin suunnitellulla bussilla. Toisella kertaa seuraavaan bussiin olisi ollut pitkä odottelu ja satuimme jutustelemaan mukavan patikoijakaksikon kanssa, joilta saimmekin kyydin takaisin rannikolle. Toisella kertaa pysäytimme ohi ajavan taksin (näitä ei sitten välttämättä missään vuoristossa pyöri!). Eli omatoimireissulla täytyy myös osata joustaa suunnitelmista, jos esimerkiksi missaa bussin tai eksyy. 

Tykkään itse suunnitella reissuja ja mennä myös omassa rauhassa, eli mulle sopii omatoimiretkeily mainiosti. Mutta tilanteissa, joissa retkikohteeseen pääsy esimerkiksi julkisella liikenteellä on mahdotonta, voi opastetun retken varaaminen olla paikallaan. Kuitenkin, omien vähäisten kokemusten perusteella toteaisin, että minulle sopii valmisretki parhaiten silloin, kun se sisältää kuljetukset ja bussitarinointia, mutta patikoida saa omaan tahtiin. Koska tuntemattomien porukassa joutuu todennäköisesti jotenkin joustamaan itselle sopivasta kävelytahdista tai muusta.