Kannattaako tälle vuodelle asettaa tavoitteita?

En ole ilmoittautunut yhteenkään juoksutapahtumaan vielä tänä vuonna. Tämä oli osittain ihan vahinko, sillä en muistanut tai saanut aikaiseksi ilmoittautua Paavo Nurmen puolikkaalle viime vuoden puolella, jolloin ilmoittautuminen olisi ollut edullisimmillaan. Kun ilmoittautumiset jäivät odottamaan inspiraatiota tai sitä, että muistaisin tarttua toimeen, ne jäivätkin tekemättä ennen koronakriisin puhkeamista.

Myös viime vuonna kirjoitin vuoden tavoitteista vasta näin keväällä. Mutta silloin olin ilmoittautunut jo perinteiselle Paavo Nurmen puolikkaalle ja uudelle ja jännittävälle Nuuksion polkumaratonille. Nuuksio Classiciin ilmoittautumista olin kypsytellyt jo vuodenvaihteesta ja muutenkin suunnitelmat selkiytyivät jo alkuvuodesta.

Viime vuonna saavutin kaikki asettamani juoksutavoitteet, ja se oli kilometrien puolesta eittämättä elämäni kovin juoksuvuosi. En kuitenkaan ollut syöksymässä tähän vuoteen mitenkään juoksuintoa puhkuen ja uusia tavoitteita haalien. Pikemminkin olin haluton lyömään lukkoon mitään ihmeempiä suunnitelmia.

Niinpä tämä vallitseva tilanne, vähän yllättäen, ei olekaan vaikuttanut juoksusuunnitelmiini juuri ollenkaan. Tietysti koska suunnitelmia ei ollut, ja nyt tuntuu turhalta edes yrittää suunnitella mitään. Voi olla, etten osallistu tänä vuonna yhteenkään juoksukisaan. Ja se on tällä hetkellä ihan okei.

Olen juoksijana siirtynyt tavoitteellisesta treenaamisesta selvästi enemmän fiilisjuoksijaksi. Esimerkiksi aikatavoitteiden sijaan etsin juoksemisella elämyksiä ja kokemuksia. Sen verran mittaamisesta innostunutta tilastohullua minusta vielä löytyy, että määrätavoite kulkee kuitenkin edelleen mukana. Kilometrit ovat toisaalta lahjomattomia, sillä yksikään juoksukilometri ei kerry ilman treeniä. Ja toisaalta armollisia, sillä kilometritavoite karttuu vaikka juoksisi kuinka hiljaa.

Tälle vuodelle onkin tällä hetkellä vain yksi tavoite. Juosta joka kuussa vähintään satanen. Ja siitä tulee samalla jo tutuksi käynyt vuositavoite, 1200 km. Nyt ei uskalla sanoa vielä mitään siitä, onko tavoite realistinen, sillä elämme ihan eri todellisuudessa kuin vaikka viime vuonna. Mutta juoksun haluavan kuuluvan elämääni jatkossakin, ja kilometritavoite motivoi minua ihmeen hyvin.

Olin jo luopumassa tästä ainoasta tavoitteestani tässä kuussa. Kuvittelin vuoden vaihteessa, että helmikuu tulisi olemaan haastavin juoksukuu. Mutta epätalvesta johtuen helmikuu olikin yllärihyvä juoksukuu ja satanen tuli täyteen helposti. Mutta maaliskuu... No, sanotaan näin, että olin niin poissa tolaltani tovin, että olin jo hautaamassa juoksutavoitteet kokonaan. Kunnes sainkin taas tauon jälkeen pari pikkulenkkiä alle ja lähdin kasille, mutta palasin kotiin 14 kilometriä myöhemmin. Äkkiä tavoite olikin taas hyppysissä ja totesin, ettei nyt vielä kannata luovuttaa. Loppukuusta sainkin taas juoksut osaksi arkea. Kun on hyvä rutiini, niin muu elämä voi (ja saakin) heilauttaa juoksuja, mutta rutiinin ansiosta paluu juoksuohjelmaan onkin taas yllättävän helppoa. Toivottavasti tämä pätee, vaikka tulossa olisi mitä.