Aamulla vesilammikot olivat jäässä, mutta kisastartin koittaessa kello 11 keli oli lämmennyt jo päälle kymmenen asteen ja aurinko paistoi kauniisti. Päätin lähteä juoksuun ohuessa pitkähihaisessa ja vedin kaulaan buffin sekä käteen hanskat, ne saisi tarvittaessa pois. Hirvensalossa oli tarjolla 6 km, 10 km ja 20 km matkat, ja olin mukana kympillä, kuten myös aiemmista Turku Trail Cupin kisoista tutut Marjut, Jenni ja Eero. Tiedossa oli siis Maaria Trailin tapaan hyvä juoksuporukka tsemppaamaan omaa menoa.
Hirvensalo Traililla tehtiin TTC:n osallistujaennätys, sillä rinteitä kipuamaan lähti noin 170 polkujuoksijaa. Heti paukusta kiivettiin ekaa kertaa laskettelurinteen huipulle ruohikkorinnettä mutkittelevaa mäkiautorataa pitkin. Suurin osa ylämäestä meni kävellen, sillä ei ollut mitään järkeä juosta jalkoja hapoille heti ekassa nousussa. Ehkä vähän hassusti eka kilometri taisi olla kisan hankalin, sillä nousun päällä tuuli aivan jäätävästi ja kun kropassa ei ollut vielä lämpöä lainkaan, niin olin aivan jäässä. Silmät vettä valuen ja kohmeisin jaloin oli todella haastavaa lähteä samantien jyrkkää rinnettä alaspäin. Mutaisessa ruohikossa kiemurteli vielä ilmeisesti rinnehissin kaapeleita, niin menin ihan extra-varovasti ja jäin heti jälkeen juoksukamuista.
Soratieosuuden jälkeen reitti jatkui kallioisena ja mäkisenä, ja kesti todella pitkään lämmetä, kun jyrkissä ylä- ja alamäissä piti jatkuvasti himmailla ja näköalakallioilla kävi kylmä viima. Vihdoin kahden kilometrin täytyttyä alkoi olla sen verran lämpöisämpi, että sain riisua buffin ja hanskat. Kroppa oli alkumatkasta myös aika jännittynyt, ja sykkeet jo kolmannella kilometrillä lähellä maksimia, mutta ihmekös tuo, kun mentiin jatkuvasti vain mäkiä ylös alas. Kallioilla oli myös paikoin hiukan liukkaita paikkoja, mutta onneksi niistä selvittiin, ja porukassa juoksu helpotti menoa.
Puolimatkassa kiivettiin toistamiseen laskettelurinteen huipulle ja päällä odotti juomapiste. Nappasin nopsaan kuvan, ennen kuin lähdettiin taas alaspäin. Luvassa olisi vielä yksi kipuaminen rinteen päälle aivan kympin lenkin viimeisellä kilometrillä, ja tässä vaiheessa keskusteltiinkin juoksukamujen kanssa, että nyt taitaa olla hyvä hetki kiristää vauhtia, koska viimeinen nousuhan menisi vaikka kontaten, sinne ei tarvitsisi enää säästellä paukkuja. :D
Kuudesta yhdeksään kilometriin menikin sitten kivasti vauhdin puolesta nousujohteisesti, mutta maaston puolesta hiukan tasaisemmin. Polku oli hyvin juostava ja vain muutaman kerran kenkä hiukan luisti juuren päällä tai mudassa. Vaikka sykkeet olivat aika lailla tapissa, jalka nousi hyvin ja selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Hapotti kyllä, ja porukkakin hajosi jo ennen viimeistä nousua, mutta hyvä fiilis oli juostessa, kun tuntui, että kulkeehan tämä taas.
Viimeinen laskettelurinteen nousu meni taas kävellen ja jyrkkenevän yläosan osalta ankkamaisesti vaappuen. Viimeiset sadat metrit tultiin alas samaa mäkiautorataa jota lähdettiinkin. Rinteen päällä oli vaikea saada jalat tottelemaan ja pohkeissa ja penikoissa tuntui. Jonkunlaisen loppukirin sain sentään mäen puolivälistä alas asti, ja oli kyllä elämäni omituisin loppukiri! Kaltevaa ja jyrkkää, tiukkaa käännöstä yksi toisensa perään, oli aika hauskaakin yrittää löytää optimaalinen askelrytmi ja juoksulinjat mutkiin.
Maalikaaren alta juoksin noin ajassa 1:13, ja täytyy sanoa, että aika yllätti positiivisesti! Huomattavasti itselleni sopivammalla reitillä Maaria Traililla kymppi meni "vain" neljä minuuttia nopeammin. Hirvensalossa tuli kuitenkin kävelyä huomattavasti enemmän ja reitti oli selvästi rankempi. Onneksi oli suht kuiva keli, sillä märällä alamäet olisivat olleet mulle todella vaikeita, kun eivät ne nytkään olleet helppoja. Porukassa juoksusta oli taas valtavasti hyötyä, enkä varmasti olisi kyennyt noin hyvään aikaan ilman juoksukavereita!
Hirvensalon reittiprofiili oli kyllä aika hurja, ja kympin lenkillä tuli nousua rapiat 300 metriä. Se kyllä tuntui! Jännästi eka vitonen oli selvästi rankempi kuin jälkimmäinen, joka kyllä sopi mulle, kun yleensäkin aloitan varovasti ja pyrin kiristämään lopussa. Alkupuolisko oli myös hyvin kallioinen ja mäet olivat jyrkkäpiirteisempiä kuin loppupuolella, joka oli metsäisempi. Laskettelurinteen kipuamiset rytmittivät hauskasti juoksua. Maisemia ei kauheasti pystynyt katselemaan, mutta näköalapaikkojen lisäksi reitillä oli muutamia perin viehättäviä polkuosuuksia, joilla pakkasen nipistämät puunlehdet ja pilkulliset sienet toivat väriä syysmetsään. Oli kiva juoksu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti