Juoksukunto & mieliala: alhaalla

Vietän tässä vappuaattoa yksikseni syöden pakastepizzaa ja katsoen tosi-tv:tä. Inspiraatiota naputella huhtikuun kuukausikoostetta ei juuri ole. Jos jotain positiivista, niin ehkä tästä on matka vain ylöspäin?

Juoksumäärien puolesta huhtikuu meni kyllä maaliskuuta paremmin. Kipittelin 90 kilometrin verran. Mutta jotenkin lenkeistäkin on ajoittain tullut suorittamista. Juoksufiilistä ei juuri ole ollut, mutta olen kuitenkin lähtenyt lenkille ajatuksella, että kyllä se kuitenkin palkitsee. Ja välillä on näin ollutkin. Toisinaan sitten taas juoksu on ollut vain osa loputtoman pitkältä tuntuvaa to do -listaa.

Käväisin poluillakin tässä kuussa ihan kisassa asti. Paimio Trailissa puitteet olivat kohdallaan, mutta omasta juoksukunnosta jäi aika paska fiilis. Tiesin kyllä, etten missään hyvässä kunnossa ole, mutta asian konkretisoituminen tuntui silti ikävältä. Toisaalta sain kisasta kyllä kipinää juoksuihin ja itse asiassa puolet kuun juoksukilometreistä ovatkin tulleet tuon kisan jälkeen.

Olen juossut jonkin ohjelman mukaan viimeksi ties koska, ja juoksukunnon kehittyminen vaatisi nyt kyllä sitä, että saisin harjoitteluun lisää ryhtiä. PK-lenkit tarpeeksi hitaasti ja ohjelmaan mukaan myös nopeampaa juoksua. Nyt olen kipitellyt käytännössä lähes pelkästään roskakilometrejä. En ole malttanut juosta tarpeeksi hitaasti, että sykkeet pysyisivät pk-sykealueella, mutta vauhtia ei ole ollut tarpeeksi nopeuslenkeille. Kilometrejä kuitenkin, pitäisi varmaan ajatella.

Kaikesta tästä valituksesta voisi varmaan päätellä, että mieli on aika matalalla. Niin, vaikka blogissa tuonkin yleensä enemmän esiin elämän hyviä puolia, niin nyt täytyy myöntää, että vaikeaa on. Juoksu on onneksi yleensä aika hyvä mielialalääke. Annostusta on tarkoitus yrittää pikkuhiljaa lisätä ja kai positiivisia vaikutuksiakin on jossain vaiheessa taas odotettavissa.

Polkujuoksu - trendilaji?

Olenko kerrankin trendikäs? Polkujuoksua tuntuu nyt tulevan ihan joka tuutista. Olen tässä yrittänyt naputellut pientä koostetta Varsinais-Suomen polkujuoksuista tuonne trailrunning.fi -sivustolle, ja erilaisten tapahtumien määrä on hätkähdyttävä.

Luulin, että polkujuoksu oli vuoden 2015 trendilaji ja että itse olin jälleen kerran myöhäisherännäinen. Tuntuu kuitenkin, että vasta tänä vuonna poluilla juoksusta on tullut myös isojen massojen juttu. Juoksuharrastus on ollut jo pitkään suosiossa, mutta massamaratonit eivät ole tainneet enää ihan viime vuosina vetää niin paljon porukkaa. Juoksukansa on siirtynyt poluille ja saanut sinne mukaan ihmisiä myös suunnistajista, vaeltajista ja sohvanvaltaajista. Olen itse pitkään ajatellut polkujuoksua vain juoksun alalajina, mutta nykyään iso osa harrastajista ei välttämättä juokse juuri ollenkaan sileällä.

Juoksusta haetaan selvästi yhä enemmän elämyksiä. Polkujuoksu onkin ihan eri tavalla elämyksellistä kuin tasaisen pyörätien tarpominen. Myös ultramatkojen suosio on ilmeisesti kasvussa. Elämyksensä siinäkin on, itsensä ylittämistä ja omien rajojen kokeilua. Yhteisöllisyys tuntuu samoin olevan kasvava trendi, ja yhteislenkit vetävät väkeä poluille. Mennään metsään -polkujuoksukiertue on vetänyt huikeita osallistujamääriä ja selvästi tapahtumille on ollut tilausta.

Ensimmäinen suomenkielinen polkujuoksukirja ilmeistyi juuri. En ole vielä päässyt tutustumaan opukseen, mutta eiköhän se pian saavu kirjastoonkin. Polkujuoksusta ja sen harrastajista on muuten tehty ihan tutkimustakin. Jyväskylän yliopistossa tehdyn Wilhelm Stenbackan gradun voi lukea tästä linkistä.

Minusta on vain hienoa, että yhä useampi löytää polkujuoksun ja että matalan kynnyksen tapahtumia putkahtelee kalenteriin ympäri Suomen. Polkujuoksu yhdistää luontoelämykset tehokkaaseen kestävyysharjoitteluun ja sopii monelle. Itseäni jännitti alkuun kokeilla poluilla juoksemista, mutta taito kehittyy todella nopeasti. Luulin myös, ettei hyviä reittejä välttämättä löytyisi aivan kotikulmilta, mutta etsivä löytää ja bussilla pääsee vähän kauemmaskin.

Kai olet jo kokeillut tätä trendilajia? Suosittelen! Postauksen kuvat ovat viime sunnuntain lenkiltä Littoistenjärven luontopolulta.

P.S. Entä oletko kokeillut toista tämän vuoden hittiä eli ploggingia? Roskien kerääminen ei vielä koskaan ole ollut näin trendikästä! :D

Paimio Trail: Hiekkarannalle huhtikuussa

Turku Trail Cupin avauskisa Paimiossa ei pettänyt odotuksia, sillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja reitti oli juuri niin monipuolinen kuin luvattiin. Hiekkakuoppa-alue oli ehdottomasti näkemisen ja juoksemisen arvoinen! TTC tekikin Paimio Traililla uuden osallistujaennätyksen, kun polkujuoksuun lähti mukaan noin 140 juoksijaa. Tässä oma kisaraporttini!

Hyppäsin Paimion bussiin suoraan työpäivän jälkeen. Mukavana yllärinä samaan bussiin osui Turku Trail runnersista kanssakisaaja, jonka seurassa matkat sujuivat joutuisasti ja oli helppo suunnistaa kisakansliaan porukalla. Paimio Trail järjestettiin Paimion rastin suunnistustapahtuman yhteydessä, ja louhoksessa toimineessa kisakansliassa kävikin melkoinen vilske, kun paikalla pyöri satoja polkujuoksusta ja suunnistuksesta innostuneita. Olimme onneksi paikalla hyvissä ajoin ja saimme numerolappumme jonottamatta, mutta itse kisan starttia piti siirtää 5 minuutilla eteenpäin, jotta viimeiset ehtivät numeroiden jaosta lähtöön.

Polkukisan lähtiessä liikkeelle kuuden maissa ilma tuntui vielä tosi lämpimältä, joten lyhythihaisen paidan valinta tuntui hyvältä ratkaisulta. Reittiä oli viime hetkellä hiukan viilattu niin, että pahimmat märät ja jäiset kohdat kierrettäisiin.Valittavana oli joko 8 kilometrin lenkki tai pidempi 16 kilometrin kisa, jossa reitti kierrettiin kahdesti. Koska omat juoksut ovat tänä keväänä jääneet vähiin, en edes harkinnut pidempää matkaa vaan lähdin kasillekin hiukan epävarmoin fiiliksin.

Koska lössiä riitti, oli lähtö melko ruuhkainen. Jättäydyin suosiolla porukan häntäpäähän. Silmiin paistava aurinko ja edellä hölkkäävät peittivät maaston sen verran tehokkaasti, että oma fiilis tuntui aika epävarmalta ja kroppa jännittyneeltä. Hivuttauduin aivan juoksijajoukon hännille ja hidastelin vielä sen verran, että pystyin näkemään alustaa paremmin. Vähitellen kropan jännitys hälveni ja pystyin saamaan juoksuun jonkinlaista rytmiä.

Ajattelin ottaa kisan alun todella rauhallisesti, sillä lähdin juoksuun todella kylmiltään. Tänä vuonna en ole juossut yhtään kunnon polkulenkkiä enkä kertaakaan kovaa, joten odotusarvo omasta kunnosta oli aika alhaalla. Suunnittelin jopa, etten ohita ketään ennen kahden kilometrin täyttymistä. Suunnitelmasta piti kuitenkin poiketa, kun vähän ennen kahden kilometrin täyttymistä alkoi helpompi polkuosuus ja kauas edelle päästetyt juoksijat tulivatkin selkä edellä vastaan.

Kilometrit kahdesta kuuteen sujuivatkin oikein mukavasti vaihtelevassa maastossa. Kangasmetsän jälkeen vuorossa oli hiekkakuoppien alue lampineen. Reitin polut kiertelivät Paimion Hiekkahelmeä ylös alas laskevan auringon säteissä. Toisin kuin metsän keskellä, juoksijoita näkyi pitkälle eteenpäin. Pysähdyin jopa ottamaan kuvan. Isoimmalla lammella näkyi olevan hienoja hiekkarantaisia uimapaikkoja ja polku kulki aivan rantaa pitkin. Harmi vain, että lammet olivat jäässä. Polulla oli jäätä vain yhdessä kohtaa, ja siinäkin liukkaus oli muuttunut jäämurskaksi kymmenien tossujen alla.

Koska olin aloittanut hissukseen, alkoi matkan edetessä tulla selkiä vastaan. Mutta puolimatkan jälkeen jouduin toteamaan myös, että kropassa ei oikein ollut energiaa. Menomatkalla bussissa syöty välipala ei selvästikään ihan riittänyt, kun lounaasta oli jo seitsemän tuntia aikaa. Olin ajatellut nostaa hiukan vauhtia kisan viimeisille kilometreille, mutta siinä vaiheessa alkoikin olla puhti pois. Muutenkin kyllä kisakuntoni oli suoraan sanottuna aika kehno. Huonokuntoiselle kahdeksan kilometriäkin poluilla on pitkä matka. Myös keskivartalon pito oli hakusessa ja juoksuasento kaikkea muuta kuin optimaalinen.

Viimeisellä kilometrillä tulivat vielä kisan pahimmat ylämäet ja liukkaimmat sammalkalliot. Edessä olisi ollut selkiä, mutta jalka ei vaan noussut. "Olisin ohittanut ainakin kymmenen juoksijaa, jos vain olisin jaksanut juosta kovempaa." Hahaa, sarjassamme kootut selitykset! Olin ajatellut juoksevani reitin tuntiin, mutta aikaa meni minuutin yli sen.

Reitti oli tosi kiva ja maasto oli huisin monipuolista. Kuivaa kangasmetsää, hiukan soistuneempaa aluetta, kallioita, metsätietä, pikku pätkä kivikkoa ja helmenä hiekkakuopat. Huolimatta lumien vasta äskettäisestä sulamisesta reitti ei missään vaiheessa ollut kovin pahasti vettynyt. Toki kengät kastuivat ja mutaakin tuli läiskyteltyä, mutta liukkaan märät kohdat olivat harvassa. Oma juoksu sujui ihan ok, en ollut viimeinen enkä pannuttanut, mutta oma kehno kunto jäi hiukan kismittämään. Pitäis vissiin vähän treenatakin ennen seuraavaa polkukisaa Länsikeskus Trailia!

Osallistuminen Paimio Trailille saatu yhteistyön kautta.

Patikointia pilvessä: Aguamansa Teneriffalla

Toisella Teneriffan vaelluksellamme päädyimme aivan erilaisiin maisemiin kuin ensimmäisellä, Teiden kansallispuistoon suuntautuneella patikoinnilla. Tällä kertaa suuntasimme patikoimaan kanarianmäntymetsikköön Aguamansan liepeillä Orotavanlaakson ylärinteillä.

Retkeilyoppaan reiteillä 5 ja 7

Luotimme jälleen karttakeskuksen matkaoppaseen Teneriffa retkeilyopas, ja tämänkertainen vaelluksemme oli yhdistelmä reittejä 5 ja 7. Retkeilyopas linjaa, että reitti 5 kuuluu jokaisen Teneriffan kävijän pakolliseen ohjelmaan ja suosittelen Aguamansan patikointimaastoja kyllä lämpimästi kaikille Puerto de la Cruzissa majoittuville. Busseja nousee ylös vuoristoon noin tunnin vuorovälein, joten reiteille on helppo lähteä ja odotteluaika takaisinpäin lähdettäessä ei sekään nouse kohtuuttomaksi.

Bussipysäkki oli vain korttelin päässä hotelliltamme La Pazin kaupunginosassa ja päästyämme ylös vuoristoon retkemme alkoi bussin 345 päätepysäkiltä La Calderasta. Kyseessä on vanhaan tulivuoren kraateriin tehty virkistysalue, jossa on grillejä, penkkejä ja pöytiä, pelikenttiä ja sisävessat. Ylhäällä bussipysäkin vieressä oli myös ravintola. La Calderan ja Aguamansan alue sijaitsee tuhannen metrin korkeuskäyrän molemmin puolin, eli pilvien korkeudella. Siksi siellä onkin yleensä kosteaa ja usein sateista. Myös lämpötila on selvästi alhaisempi kuin merenpinnan tasolla.

Los Organos - urkupillikalliot

Lähdimme alkuun seuraamaan retkeilyoppaan reittiä numero 5, joka johti meidät erikoisten urkupillikallioiden alle. Muodostelma on syntynyt, kun eroosio on kuluttanut valtavaan kallioseinämään urkupillimäisiä muodostelmia. Puiden latvojen ja sumun seasta näkyviin tuleva pystysuora seinämä olikin aika vaikuttava näky. Toisin kuin ensimmäisellä vaelluksellamme, joka kulki kirkkaassa auringonpaisteessa pilvikerroksen yläpuolella, ei tällä kertaa aurinkoa juuri näkynyt. Tämä johtui siitä yksinkertaisesta syystä, että vaelsimme lähes koko matkan pilvessä!

Reitti 5 olisi ollut melko leppoisaa ja tasaista taivallusta loppureitin laskeutumista lukuunottamatta. Halusimme patikointiretkeemme myös hiukan nousua ja sitä myötä haastetta, joten suunnittelin päivän vaelluksen siten, että tekisimme piston reitille 7 ja nousisimme 1600 metrin korkeuteen Portillo del Topon näköalapaikalle.

Portillo de Topo - näköalapaikka

Nousua tulikin ihan reippaasti, parin kilometrin matkalla nousimme päälle 400 metriä. Siskolla teki välillä vähän tiukkaa, ja sovimmekin, että minä saan mennä edellä niin kovaa kuin tykkään ja sisko tulee sitten perässä omaan tahtiin. Täytyy sanoa, että tykkäsin nousuosuudesta kuin hullu puurosta! Meillä oli onnea, sillä pilvisyydestä huolimatta emme saaneet sadetta niskaamme, ja kuivaa polkua oli mukava kiivetä. Jossain vaiheessa huomasin, että aurinko alkoi siivilöityä männynlatvojen läpi polulle. Olimme nousseet pilvien yläpuolelle! Loppunousu Portillo de Topolle oli melko jyrkkä, mutta näköalan ansiosta se todellakin kannatti tehdä. Ylhäältä näkyi pilvien päällä molemmilla puolilla vuorenharjanteet ja edessä lumihuippuinen Teide pilkisteli pilvien lomasta. Loistava paikka lounastauolle.

Laskeuduimme lounaan jälkeen takaisin reitille 5, ensin polkua ja sitten vanhaa metsätietä pitkin. Tietä myöden matkaa tuli mittariin reippaasti enemmän, mutta loivempi lasku oli paljon miellyttävämpi ja polviystävällisempi.

Patikointimme kulki enimmäkseen neulaskerroksen peittämiä vanhoja metsäteitä pitkin, mutta nousu reitillä 7 oli rinnettä ylöspäin siksakkaavaan polkua. Nousun aikana tuli muutama jännä kohta, jossa reitti kulki lähellä rotkojyrkännettä. Korkeanpaikankammoista aavistuksen hirvitti. Rotkoa ei kuitenkaan näkynyt, sillä rinne katosi vain muutaman metrin näkyvyyden jälkeen pilveen. Sumun seasta näkyi aavistus paljon alempana kasvavien mäntyjen latvoja, mutta muuten oli aivan valkoista. Jännittävää!

Kanarianmäntyjä ja naavaa

Pilvessä patikoinnin taianomaisuutta lisäsi se, että korkeat ja pehmoisan näköiset kanarianmännyt oli kuorrutettu naavalla. Aluskasvillisuutta ei juurikaan ollut, vaan valtavat männyt hallitsivat maisemaa epifyytteineen. Olin jo ennen matkaa intoillut poimivani muutaman ison kanarianmännynkävyn itselleni matkamuistoksi, ja laskeutumisosuudella käpyjä riitti. Intouduin valikoimaan parhaita yksilöitä niin, että aina välillä kävystin ja sitten juoksin hyvän matkaa edelle menneen siskon kiinni. Jossain vaiheessa repusta loppui tila, ja käpyjen keräily oli pakko lopettaa... :D

Vellusreitit olivat täälläkin maastoon melko hyvin merkittyjä, mutta värikoodien kanssa oli välillä hiukan hakemista, kun oppaan ja maastot merkinnät eivät olleetkaan täysin yhtenevät. Hyvin suunnistus silti sujui retkioppaan kartan ja Garminin avulla. Ennen matkaa latasin juoksukellooni patikointi-sovelluksen, joka osoittautui hyödylliseksi, sillä se piirsi kulustamme reittikarttaa. Kellon reitin vertaaminen karttaan takasi, että pysyimme oikealla polulla silloinkin, kun maaston merkit olivat hiukan epäselviä.

Kun palasimme metsätieltä reitille 5, olin jonkin matkaa epävarma siitä, olimmeko tosiaan oikealla reitillä. Laskeuduimme kyllä suunnitelman mukaisesti kohti Aguamansaa, mutta polku oli tässä kohtaa hiukan epäsiistin oloinen eivätkä maisematkaan olleet kummoiset. Putkahdimme kylän laitamille kuitenkin juuri oikean maamerkin kohdalta, eli ihan oikein olimme suunnistaneet. Viimeinen kilometri reitistä kulki Aguamansassa peltojen keskellä ennen nousemistaan bussipysäkille päätien laitaan. Päätepisteessä Garmin kertoi, että olimme patikoineet 12,3 kilometriä ja noususumma oli rapiat 730 metriä.

Suosittelen lämpimästä tätä reittiä, jos patikointi Teneriffalla kiinnostaa. Kanarianmäntyä kasvaa vain Kanarian saarilla ja eniten Teneriffalla. Valtavista männyistä roikkuva naava teki patikoinnista erityisen tunnelmallisen. Sumuisen vihreä ympäristö oli huikean erilainen kuin merenpinnan tasolla rannikon maisemat tai Teiden ympäristön karu ylämaa.

Polkujuoksu vie yllättäviin paikkoihin

...kuten vaikkapa Paimioon! :D

Olen asunut Turussa kohta 20 vuotta, mutta täytyy myöntää, että Turun ympäristökunnat ja jotkut alueet kotikaupungistanikin ovat jääneet aika vieraiksi. Paimiosta tiesin entuudestaan sen verran, että se kuuluu Vaski-kirjastoihin ja että siellä on keuhkotautiparantola, jossa isäni on ollut hoidettavana joskus ennen syntymääni. Kun Turku Trail Cup ilmoittikin tämän vuoden uusista osakilpailuista, että ensimmäinen juostaisiin Paimiossa, en ollut mitenkään erityisen innostunut.

Lupailin jo aikaa sitten kirjoittavani trailrunning.fi-sivustolle pienen ennakkojutun tämän vuoden Turku Trail Cupista. Juttu on nyt luettavissa täällä. Ennen jutun kirjoittamista jo vähän suunnittelin, että ehkä kuitenkin skippaisin Paimion ja osallistuisin Cupin kisoihin vasta toukokuussa, kun juostaan Länsikeskus Trail. Paimion kohdalla oli liikaa kysymysmerkkejä. Missä se on? Ehtiikö sinne järkevästi työpäivän jälkeen torstaina? Miten sinne pääsee ilman autoa? Ja miten sieltä pääsee kisan jälkeen pois?

Kuitenkin, kun viestittelin kisajärjestäjien kanssa, alkoi Paimio yllättäen kiinnostaa. Ai paikalla on Hoka One One testauttamassa polkujuoksukenkiä, niitä olisi kyllä kiva päästä kokeilemaan... Hmm, hiekkakuoppa-alueiden pikkupolut kuulostavat aika mielenkiintoisilta. Ja niin olin myyty. Vielä kun selvittelin, että bussilla pääsee kohtuu lähelle kisapaikkaa ja busseja kulkee usein, heitin ilmoittautumisen sisään!

En ollut suunnitellut korkkaavaani lappujuoksukautta vielä huhtikuussa, joten lähden kisaan kirjaimellisesti kylmiltään. Olen juossut viime kuukausina todella vähän ja poluilla vielä vähemmän. Onneksi sentään lumesta päästiin ja sääennusteet lupaavat ensi viikon polkukisaan mainiota säätä, joten enköhän lämpene viimeistään Paimion poluilla!

Jos joku muukin innostuu lähtemään Paimio Trailille, niin tämän viikon loppuun asti ehtii vielä ilmoittautua edullisemmalla hinnalla.

Patikointia Teiden kansallispuistossa

Aiemmin jo kerroin, että Teneriffan matkalla suunniteltu kipuaminen Teiden huipulle jäi väliin olosuhteiden pakosta. Koska emme päässeet nousemaan Teidelle, oli suunnitelmia muutettava lennosta. Bussilla pääsi tietöiden vuoksi Puerto de la Cruzista vain Portilloon asti, joten päätimme, että lähtisimme sieltä patikoimaan jonkin sopivan reitin Teiden kansallispuistossa.

Vaellusoppaan ohjeilla matkaan

Muutama vuosi sitten Madeiran reissulla luotimme Karttakeskuksen matkaopaskirjaan vaellusreittien valinnassa. Teneriffalle löytyy oma opaskirjansa patikointireiteille, Teneriffa retkeilyopas, josta löytyivät tämänkertaisen reissun kaikki patikointireitit. Vaelluksemme Teiden kansallispuiston pohjoisosassa seurasi kirjan reittiä numero 59. Reitti oli edes-takainen matka Portillosta Fortaleza-nimiselle kivimuodostelmalle. Reittiä kuvattiin karttakeskuksen matkaoppaassa hyväksi tavaksi tutustua Teiden kansallispuistoon, joten päätimme patikoida sen.

Portillo sijaitsee noin kymmenisen kilometriä Teiden köysirata-asemalta ja ja sieltä lähtee useampi vaellusreitti. Bussipysäkin lisäksi Portillossa sijaitsee pieni opastuskeskus sekä kahvila-ravintola. Maastoon reittimme oli merkitty numerolla 1 ja se ristesi useamman muun patikointireitin kanssa matkan varrella. Opasteet olivat todella hyvät eikä eksymisen vaaraa ollut.

Patikointimme kulki karkean hiekan ja laavakivien keskellä polveillen loivasti maaston mukaan. Kasvillisuus oli enimmäkseen kuivaa pensaikkoa, tosin pariin otteeseen sivusimme puurajaa ja mäntymetsikköä. Yli 2 kilometrin korkeudessa kulkenut vaelluksemme kylpi auringonpaisteessa ja Teide oli koko matkan näkyvissä lukuun ottamatta muutamia laaksokohtia, joissa vuori katosi jonkin mäennyppylän taakse. Reitti oli patikoijien suosiossa, eikä ihme, sillä se oli hyvin merkitty ja nousut ja laskut olivat matalia. Ainoastaan muutamassa kohtaa jalan alla luistavat pikkukivet tai hiekka hieman haittasivat. Korkeanpaikankammoisen ei tarvinnut patikoinnilla pelätä. Reitti olisi sopinut mainiosti myös polkujuoksuun.

Saavutettuamme määränpäämme, Fortaleza-kivilinnakkeen, päätimme jatkaa matkaa vielä eteenpäin kivimöntin viertä. Kun saavuimme punaruskean Fortalezan juurelle, maisema muuttui pensaikkoisesta kivikosta hiekka-erämaaksi, joka oli kuin suoraan jostain lännenfilmistä. Reitti jatkui karkean hietikon keskellä aidattujen tutkimusalueiden viertä.

Maisemien ihailua määränpäässä 

Käveltyämme linnake-kivimuodostelman toiseen päähän meitä kohtasi hämmästyttävä näky. Vasemmalla kohosi Teide lumihuippuisenaan ja oikealla Fortalezan massiivi kohosi korkeuksiin. Mutta edessäpäin näimme allamme pilvikerroksen ja sen alla Teneriffan pohjoisrannikon. Kaukana merellä pilvien ylle kohosi naapurisaaren laki. Näimme samaan aikaan Teneriffan korkeimman huipun sekä merenpinnan tasolla rannikon. Huikeaa!

Jatkoimme tuolta paikalta vielä tovin eteenpäin rinnettä alas, mutta irtokivillä päällystetty polku oli alaspäin epämukava edettävä, ja tovin kuluttua palasimme takaisin Fortalezan juurelle nauttimaan lounasta näköalapaikalla. Tauon jälkeen meillä oli vielä hyvin aikaa ja kiipesimme reittiä 29 Fortalezan päälle. Nousu oli jyrkkä ja hiekkainen polku hiukan hankalampi erityisesti takaisin alas tullessa. Kivimöntin laelta aukesi näkymä myös toiseen suuntaan, mutta emme jääneet enää pitkäksi aikaa pällistelemään maisemia vaan aloitimme paluumatkan takaisin Portilloon. Busseja kulki päivässä tasan yksi Puerto de la Cruzista Portilloon ja sieltä pois, eli emme todellakaan halunneet myöhästyä. Portillossa meillä olikin aikaa pieneen välipalaan kahvilassa ennen paluumatkaa bussilla.

Matkaoppaiden mukaan pilvikerroksen yläpuolella Teiden kansallispuistossa on aina aurinkoista. Niin meidänkin vaelluksellamme. Lämpötila oli noin 16 asteen paikkeilla, ja tyvenessä tarkeni mainiosti hihattomassa urheilupaidassa. Sitten kun tuuli osui reitille, piti heittää hupparia niskaan. Kerrospukeutuminen oli todellakin suotavaa, samoin aurinkosuoja.

Karunkaunis maisema ja reitin varrella pusikoissa alituiseen rapistelevat gekko-liskot seurasivat meitä koko vaelluksen ajan. Garmin näytti Portillossa, että olimme patikoineen 13,3 kilometriä. Karttakeskuksen matkaoppaan reitti ei ihan noin pitkä ollut, sillä keräsimme lisämetrejä jatkamalla reitin päätepisteestä vielä pidemmälle. Lumihuippuinen Teide sekä lounaspaikan näkymät alas rannikolle asti kruunasivat aurinkoisen vaelluspäivän!

Mennään metsään! Ilmainen polkujuoksukiertue!

Joko olet kuullut Mennään metsään -kampanjasta, joka tarjoaa polkujuoksua ympäri Suomen?

Mielestäni ihan mahtava juttu, joka tuo sekä kansallispuistoja että polkujuoksua näkyviin ja tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden kokeilla polkujuoksua - ilmaiseksi! Lisätietoja ja polkujuoksukiertueen aikataulu löytyy tästä Ylen jutusta: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/04/04/mennaan-metsaan-polkujuoksukiertue-alkaa-ilmoittaudu-mukaan-nuuksion

Itse syynäsin heti jutun ilmestyttyä kalenteria "sillä silmällä", että mitä ja milloin täällä Lounais-Suomessa polkujuostaan. Harmillisesti Kurenrahkan kiertuepäivä osuu päällekkäin Länsikeskus Trailin kanssa, mutta elokuun alun Saaristomeri tulee olemaan must-juttu. Muutkin kohtuullisen etäisyyden päässä Turusta sijaisevat tapahtumat kiinnostavat jonkin verran. Juoksureittejä löytyy ympäri Suomen, ja vaikka ei taphtumiin pääsisikään, voi reittikartan ladata myös omaan käyttöön. Polkujuoksukartat voi ladata ja tulostaa 13.4 alkaen osoitteesta yle.fi/mennäänmetsään sekä sivustolta Luontoon.fi.

Kuka muu innostui ja on osallistumassa kiertueelle?