Juoksu - lepoa mielelle

Mua oltiin etukäteen varoiteltu, että maratonin jälkeen kävisin ylikierroksilla enkä varmastikaan saisi nukuttua. No, mulla kun uni häiriintyy pienemmästäkin jutusta, niin oletinkin näin käyvän. Vaan ei käynytkään. En käynyt ylikierroksilla, vaan olo oli levollinen ja väsynyt, hiukan pöllämystynyt. Ei tullut levottomuutta ja unettomuutta, vaan illalla olin torkahtaa jo ennen kymmentä, ja nukkumaanmenon jälkeen nukuin makeasti yli yhdeksän tuntia. Tuli rauha.

Hiukan jopa nolottaa kirjoittaa näitä juttuja tänne, koska kaikenlainen henkistymis-voimaantumis-hörhöily on mielestäni juurikin sitä hörhöilyä, mutta päällimmäinen maratonista tullut tunne oli rauha. Rauha siitä, että elämä kantaa. Tunne siitä, että asiat on tasapainossa. Hyvä olo siitä, että kaikki meni niin hyvin. 42 kilometriä juoksua vaiensi mun yliaktiiviset aivot ja toi rauhan, jossa saattoi vain olla, ja se oli mielettömän hyvä tunne.

Oon joskus vitsaillut, että mun pää on kuin nettiselain, jossa on 256 välilehteä jatkuvasti auki. Huomenna töissä pitää muistaa lisätä kokouksen asialistaan asia x, ja sitten pitää muistaa ottaa eväät iltapäivän kahvitauolle, kun meen suoraan töistä lenkille. Ai niin, onkohan juoksukello latingissa, latasinko sen viimeksi... nyt onkin jo nnn kilometriä tälle vuodelle, vitsin hyvä. Viime vuonna oli vasta nnn, mutta silloin olikin se remppa... hmm, koskas ehtisin hommata keittiöön sen verhotangon. Ne verhotkin pitäis tietty pestä, mutta ekaks tällä viikolla pesen kyllä mustaa, pyykkikori pursuilee. Pitääkin muistaa pestä myös se yksi paita... se on kyllä kiva paita, harmi kun en älynnyt silloin reissusta ostaa useampaa, mistäköhän sais samanlaisia, pitäiskö kattoa netistä. Ai niin täytyy maksaa se lasku x ja sitten... ja ajatusmylly vaan pyörii ja pyörii. Asioita mitä pitää muistaa, asioita mitä on tapahtunut tai tapahtuu tulevaisuudessa, huolia ja iloisia asioita, ihan mitä vaan.

Olen pienestä asti tykännyt ihan älyttömästi lukemisesta. Kirjaan uppoutuminen on aina ollut mulle breikki tuosta yliaktiivisen aivotoiminnan hurrikaanista. Ja olen nimenomaan uppoutunut niihin tarinoihin niin, että läksyt, nukkuminen ja ympärillä tapahtuvat asiat ovat täysin unohtuneet, kun olen imenyt tarinan itseeni ja elänyt mukana kirjan käänteissä. Vähän samantyyppiseen syvän keskittymisen tilaan olen päässyt myös joidenkin, hyvin immersiivisiksi kokemieni tietokonepelien kautta. Samoin joitain tv-sarjoja olen katsonut kausi kerrallaan jääden totaalisesti koukkuun sarjan tapahtumiin joksikin aikaa. Nuo kaikki harrastukset ovat kuitenkin jääneet monin tavoin takaa-alalle aikuistumisen ja ennenkaikkea työelämän ja raskaamman arjen pyörityksen myötä. Onneksi tilalle on tullut juoksu, joka ei ehkä tarjoa aivan samanlaista syvän keskittymisen ja uppoutumisen tilaa, vaan erilaista kokemusta, tyhjää päätä.

Ottaa aikansa, että se taustahäly hiljenee. Joskus siihen menee 4 km, joskus 12 km, mutta jossain vaiheessa kaikki onkin kirkasta ja on vain se hetki, jossa askel osuu maahan ja se hetki, kun katson kelloa ja se hetki, kun näen maisemassa jotain kaunista. Voin vain olla siinä hetkessä, ja minulla on rauha.

Maraton oli tietyllä tapaa aivan erilainen kokemus kuin yksikään puolikkaistani. Olin juoksutapahtumassa, mutta sain juosta pääosin yksin, ja vauhti oli hiljainen. Puolimaratonit ovat olleet suorituksia ja suorittamista, maraton oli jotain muuta. Maratonilla vain toteutin suunnitelmaani, etenin miellyttävää vauhtia eikä minun täytynyt ponnistella kuin ajoittain. Tein matkaa.

Tänään maratonista on 3 viikkoa. Juoksin pitkästä aikaa 20 kilometrin pitkiksen, ja kroppa tuntui palautuneelta. Halusin juosta tämän päivän lenkin kolmesta syystä; saadakseni marraskuulle yhden parikymppisen juoksun, saadakseni hyperaktiivisen työviikon vastapainoksi mielenrauhaa ja päästäkseni taas Katariinanlaakson luontopolulle. Tuo luontopolku on varmasti kaikkien turkulaisten lintubongarien tuntema, ja myös meidän vähemmän tunnettujen oravabongareiden suosiossa. Postauksen kuvat ovat päivän lenkiltä. Aivan samanlaiseen tunteeseen en päässyt kuin maratonilla, mutta nautin täysin siemauksin ympäröivästä luonnosta, hikoilusta, askeleesta toisensa perään. Nautin siitä, että sain juosta taas pitkän lenkin ja rauhoittua. Parasta.