Kesäkuun kuntoilukuteet

Kesäkuussa en juurikaan ole kirmaillut juoksulaitumilla, mutta onneksi on tullut edes hiukan kuntoiltua. Samat vaatteet mulla on päällä niin lihaskuntoa kuin juoksua treenatessakin, varsinkin näin kesäaikaan, kun molempia voi harrastaa ulkona. :)

Tällä kertaa esittelen capripituiset trikoot ja hihattoman topin, joiden kummankin peittävyysasteesta tykkään erityisesti. Polven alle ulottuvat trikoot ovat mielestäni tosi monikäyttöiset, sillä ne ovat hiukan viileämmällä peittävät ja lämmittävät, mutta eivät kuumallakaan lainkaan niin lämpimät kuin kokopitkät trikoot. Hihattomissa topeissa tykkään siitä, että ne eivät koskaan kinnaa hartioista vaan liikkumavapaus on taattu.

Kuvissa mulla on päällä trikoot, jotka ovat valehtematta noin 15 vuotta vanhat. Joku Elloksen oma halpamerkki, jota ei ole enää olemassa. Trikoiden tarkkaa ikää en tiedä, mutta siskollani on samanlaiset, ja molemmilla ne ovat yli vuosikymmenen käytön jälkeen vielä ihan hyvät! Halvallakin voi siis saada hyvää, sillä trikoot ovat kulkeneet mukana kuntoilussa, lukuisissa pesuissa ja painonvaihteluissa menettämättä joustavuuttaan. Kangas on pehmeää, eikä juurikaan tue, mutta ehkä juuri siitä syystä trikoot ovat menneet aina jalkaan, vaikka olen niiden hankkimisen jälkeen ensin lihonut, sitten laihtunut ja sitten taas lihonut. Suurin miinus housuissa on taskun puute.

Puoli-ikuisten trikoiden parina onkin sitten lähes uusi toppi, Zalandolta hankittu Even&Odd-merkkinen jumppatoppi. (Linkki on ihan tavallinen, en saa sen klikkaamisesta pätäkkää). Tilasin topin, koska siinä oli kiva kuosi, ja päälläkin toppi on mukava. Istuu hyvin eikä nouse vyötäröltä tai muuta ärsyttävää. Laadusta ja kestävyydestä en vielä osaa sanoa, kun toppi on ollut päällä vasta pari kertaa ja pesukoneessa kertalleen.

Taas vaan niitä kuulumisia

Alakuloinen viikko, vaikka olikin lomaa. Kai se on vähän niin, että kun ei pääse juoksemaan, se vaikuttaa negatiivisesti kahdellakin tavalla. Ensiksi harmittaa, kun ei pääse juoksemaan, ja toiseksi ei tule niitä mielihyvähormoneja, joita säännöllinen lenkkeily tuo muassaan.

Testasin polvea juostessa ekaa kertaa viikko sitten sunnuntaina. Olin ajatellut tehdä pitkän kävelylenkin ja juosta siihen loppuun hiukan, mutta meninkin kesken kävelyn testaamaan juoksua kiertämällä pururadan. 1,4 km hidasta hölkkää. Olisi kiva kirjoittaa, miten kiva oli päästä tauon jälkeen juoksemaan, mutta oikeastaan ei ollut yhtään kivaa, kun joka askeleella kuulosteli polven tilannetta ja meno oli muutenkin aika nihkeää. Koska polvi ei ottanut tuosta pahakseen, niin kotiinpäin kävellessä päätin juosta vielä muutamia vetoja ja testata polvea kovemmassa vauhdissa. Vedot maistuivatkin sitten jo tosi hyville, kun kovemmassa vauhdissa saattoi vain keskittyä juoksuun eikä vaan murehtia. Yhteensä sunnuntaille tuli juoksua 3,4 kilometriä ja kävelyä lähemmäs 5 km. Ajattelin lenkin jälkeen, että kun meni niin hyvin, niin olinko aiemmin ylivarovainen, kun polvessa ei juurikaan tuntunut. Valitettavasti iltaa kohti polvi kipeytyi taas ja oli koko maanantain jäykkä. Eli harjoitus mitä ilmeisimmin toi takapakkia toipumiseen, mutta toisaalta kertoi myös sen, että lepo oli tehnyt tehtävänsä ja että polvi on paranemaan päin.

Keskiviikkona kävin taas vesijuoksemassa. Aikatauluista johtuen tällä kertaa vain 45 minuutin treeni, ja hyvä niin. Pilvisenä aamupäivänä maauimalassa ei ollut ruuhkaa, mutta vesijuoksu oli silti pitkäveteistä. Torstaina juoksin muutaman lyhyen vedon ja hölköttelin yhteensä nelisen kilometriä. Eilen sitten testasin polvea ja omaa vauhtia tonnin vedoilla. Eka 1000 m aikaan 5:25, toinen 5:10 ja kolmas hitusen alle 5:00. Viimeisen tonnin jälkeen olo oli aika tööt, oli sen verran kuumaakin. Polvessa oli joitain tuntemuksia, mutta ei lainkaan samanlaista kipua kuin vamman ensimmäistä kertaa ilmaantuessa. Eli näillä treeneillä aion lähteä kokeilemaan puolikasta viikon päästä. Hirvittäähän se, kun viimeisten viikkojen aikan pisin yhtäjaksoinen juoksu on ollut 4,2 km ja puolikkaalla pitäisi juosta 5 kertaa tuo. Mutta ei voi mitään. Uskon, että jos olisin tässä yrittänyt jotain 15 kilsan lenkkiä vetää, niin polvi olisi ottanut siitä nokkiinsa, eikä viimeisten viikkojen treenauksella muutenkaan enää ihmeitä tehdä. Mihin kunto on laskenut juoksutauon aikana, sen näkee sitten ensi lauantaina. Vähän pessimistisenä veikkaan, että käy samoin kuin vuosi sitten, eli vedän puolimatkaan ihan hyvin ja sitten hyydyn. Toisaalta pidän voittona jo sitä, jos pystyn juoksemaan maaliin ilman polvikipua.

Liikunta- ja muita kuulumisia

En ole vieläkään päässyt juoksemaan. Alkuviikosta polvi tuntui ikävästi vielä kävellessäkin, nyt se on kävelyssä normaali, mutta eilen portaiden alasmeno vihloi. Mulla on ensi viikko lomaa, ja lomia kalenteriin laittaessani suunnitelma oli, että saisin tehtyä lomaviikolla viimeistelytreenit puolikasta varten. Möh ja pöh.

Tälle viikolle olen pyrkinyt keksimään edes jotain korvaavaa harjoittelua pelkän sohvalla nyhväämisen sijaan. Tiistain vesijuoksun jälkeen menin keskiviikkona tutustumaan läheisen urheilukentän ulkokuntolaitteisiin. Kun pääsin paikalle, olin juuri ottamassa kuvaa laitteista (blogia varten), kun takavasemmalta juoksurataa pitkin porhalsi neljä mimmiä lastenrattaiden kanssa. Hölmistyneenä jäin vain toljottamaan, kun naiset parkkeerasivat rattaat kentän laidalle ja alkoivat punnertamaan. Siinä oman epäkohteliaisuuteni tajuttuani sitten kommentoin jotain, että hyvän näköistä treeniä. Ja niin olikin, äidit nimittäin juoksivat aina puoli kierrosta radalla ja tekivät sitten jotain lihaskuntoa kentän kummassakin päässä. Oma treenini oli huomattavasti iisimpää. Testailin kuntolaitteita, kun en ollut aiemmin niissä ollut, ja tulikin aika nopeasti ajatus, että miksi en enemmän hyödynnä tätä lähellä olevaa kuntoilumahdollisuutta. Laitteissa vastus on kovin kevyt, ja aika yläkroppapainotteisia laitteet ovat, mutta innostuin sitten tekemään sellaisia 30-40 toiston sarjoja. Öh juu, ehkä vähempikin olisi riittänyt, totesin seuraavana päivänä. Kuitenkin ihan hyvä, n. puolen tunnin lihaskuntotreeni auringonpaisteessa, menen toistekin!

Tänään meillä oli perheen kanssa mökkipäivä. Aikaa sitten varatulle vuokramökkipäivälle sattui nyt aika köhnö sää, mutta mentiin toki silti. Olin ajatellut, että voisin korvaavana treeninä uida oikein kunnon matkan, mutta merivesi oli aivan jäätävää eikä vedessä vaan pystynyt kunnolla uimaan. Jo muutaman vedon jälkeen raajat kihelmöivät ja vaati tahdonvoimaa oikeasti uida vedessä pelkän kastautumisen sijaan. Uintitreenit oli siis pakko hylätä, mutta saunan jälkeen pystyi uimaan aina pienen matkan, ja kävinkin ahkeraan saunasta uimassa aina muutaman vedon. Arvelin, että kylmä vesi tekisi myös polvelle hyvää. Uiminen, saunominen ja grillailu maistuivat. Mutta niin maistuisi juoksukin, jokohan huomenna uskaltaisin kokeilla?

Vesijuoksemassa

Näin viikon juoksutauon jälkeen alkaa jo vähän tuskastua, kun polvi vammailee edelleen. Eilen päätin yrittää korvaavaa harjoittelua vesijuoksemalla. Olen kokeillut vesijuoksuvyötä joskus aiemmin vesijumpan yhteydessä, mutta pidempään en ole aiemmin juossut vedessä. Pikaisen tiedonhaun myötä tutustuin tekniikkaan ja luin, että vesijuoksu voi olla jopa meditatiivista.

Lapsia täynnä olevassa maauimalassa ja mummojen kansoittamassa vesijuoksualtaassa touhusta oli kyllä mediataatio kaukana. Vesijuoksuvyön säätämisessä oli omat probleemansa, ensin se hölskyi ja parin kiristyksen myötä tuntui, että en pysty kohta enää hengittämään vyön kanssa. Sitten kun vyö istui kohtuu mukavasti, oli vaikeaa löytää oikeaa rytmiä juoksemiseen. Siinä missä kuivalla maalla juoksutahti asettuu ihan itsekseen, vedin altaassa välillä hitaaseen tahtiin ja välillä nopeaa tikkausta. Käsillä pumppaaminen alkoi jossain vaiheessa tuntua hartioissa ja välillä juoksin ilman käsien apua yrittäen rentouttaa hartianseutua.

Kurttu-varpaat :D

Etukäteen ajattelin juoksevani max. tunnin ajan. Vartin jälkeen touhu tuntui sen verran
vaivalloiselta ja tylsältä, että mietin kolmen vartin riittävän. Tai ehkä ei pitäisi ahnehtia, jospa puoli tuntia riittäisi näin ensimmäiselle kerralle. No, kun kolme varttia tuli täyteen, jatkoin sitten kuitenkin ja lopulta treenasin tunnin ajan. En ihastunut lajiin, mutta vähitellen rytmi löytyi ja tunnin jaksoi ihan kevyesti. Mutta aika hidasta ja tylsää homma oli. Yhteen altaan kierrokseen meni monta minuuttia, ja kun kuitenkin koko ajan piti keskittyä tekniikkaan ja varoa muita juoksijoita, ei pystynyt samalla lailla uppoamaan omiin ajatuksiin kuin kuivalla maalla juostessa. Positiivisena asiana polvessa (tai muuallakaan) ei tuntunut pahalta, ja kotiinpäin kävellessä olo oli kivan kevyt, kun oli pitkästä aikaa päässyt liikkumaan. Menen ehkä toistekin, mutta ensisijaisesti toivon, ettei tarvitsisi, vaan että polvi kokisi (ihme)parantumisen ja pääsisin nopsaan taas lenkkipoluille!

Polvi-päivitys

Alkuviikosta kuvittelin, että polvikipu menisi varmaan muutamassa päivässä itsekseen ohi. En millään uskonut, että ihan yllättäen alkanut vaiva voisi olla mitään vakavampaa. No, olin ilmeisesti väärässä, sillä vaiva ei ole hellittänyt, enkä edelleenkään pysty jatkamaan juoksuharjoittelua. Kirosana.

Olen laittanut polveen kipugeeliä ja siitä onkin ollut ainakin hetkellistä apua. Särkylääkkeiden
syömisessä olen sluibaillut, kun kipulääkkeellä ei tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta. Kävin ostamassa tuollaisen kuvassa näkyvän tuen polvelle. Sen pitäisi olla nimenomaan hyppääjän polven avuksi, mutta koska sillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta, olen alkanut epäillä omaa diagnoosiani. Tällä hetkellä olo on hiukan neuvoton. Portaiden nousu ja varsinkin lasku tuntuu ikävältä, ihan tavallisessa kävelyssä polvi tuntuu ja vääntö tiettyihin suuntiin vihlaisee ikävästi. Päälle päin ei näy mitään, tosin mun polvet on niin muhkuraiset muutenkin, että vaikea sanoa, olisiko jossain kohtaa ylimääräistä turvotusta. Sain sentään lääkäriajan tiistaille, tosin epäilen vahvasti, saanko sieltä muuta kuin kehotuksen syödä lisää särkylääkkeitä, mutta ehkä yllätyn iloisesti.

Puolimaratoniin on 3 viikkoa, joten viimeisen kuukauden treenit nyt ainakin lässähtivät. Ajattelen tällä hetkellä kuitenkin, että pystyisin juoksemaan Paavolla. Ensi viikko mahdollisimman iisisti, niin juhannusviikolla voisi polvea testata kevyillä lenkeillä. Jotain korvaavaa aerobista harjoittelua tähän nyt olisi hyvä saada, ettei kunto katoa, mutta mitä? En osaa muuta kuin juosta ja jo nyt juoksutauko tekee olon hiukan levottomaksi. Möh. Tietyllä tapaa harmittaa ihan vietävästi, kun toukokuussa sain sen verran hyvät treenit alle, ja ajattelin kahden tunnin alituksen puolikkaalla ihan mahdolliseksi. Toisaalta tuntuu, että olen vihdoin oppinut suhtautumaan vastoinkäymisiin pikkaisen lunginmin. Tuleehan näitä kisoja. Voisihan sitä syksyllä juosta toisen puolikkaan, tai vaikka maratonin ja puolikkaan, jos tästä vaivasta nyt jää kovasti hampaankoloon.