Sadevaroitus! kirkuivat sääsivustot vielä keskiviikkoiltana, kun tutkailin torstain sääennustetta juoksutapahtuman ajalle. RunFest-päivänä sade kuitenkin odotutti itseään, ja kuurot moukaroivat vasta viestin viimeisien osuuksien juoksijoita. Oli hyvä, että ennen kisaa paikalle pääsi kuivin jaloin eikä lähtöä joutunut odottelemaan sateessa. Työnantajamme Turun kaupunki oli myös varannut kaikille kaupungin joukkueille ison teltan pikniköintiä varten. Ilman telttaa ei oltais kyllä pärjätty, sinne sai romppeet juoksun ajaksi ja safkailun aikana parikin rankaa sadekuuroa rummutti teltan kattoa. Iso kiitos Turun kaupungille teltasta!
RunFest-viestin olisi voinut juosta niinkin, että useampi joukkueen jäsen kiertää reittiä samaan aikaan, mutta me päätimme juosta kisan ihan viestinä. Mulle lankesi avausosuus, ja olinkin siinä ennen lähtöä aika jännittynyt. Teltalle ei järjestäjien ohjeistus oikein kuulunut, ja mulle oli hiukan epäselvää, mistä lähtö oikein tapahtuu, kun haahuilin lähtöportin tienoille. Onneksi olin toisessa lähtöryhmässä. Oman ryhmän lähtölaukaus kun pamahti, niin pinkaisin paukusta matkaan ihan järjetöntä lentoa. Jännitys tuntui kropassa ja jossain 200 metrin juoksun jälkeen tajusin, että nyt mennään kyllä ihan liian kovaa. Lähes koko eka kilometri menikin siinä, kun yritin hidastaa vauhtia, etten juoksisi jalkoja alta heti oman osuuden alkuun.
Olin etukäteen miettinyt, että 5:20/km olisi varmaan ihan hyvä tahti. 5:30-tahti on vk-lenkeillä tuntunut jo vähän pahalta, ja mietin vähän sitäkin, että pitäisikö vaan tyytyä tuohon vauhtiin. Omasta vauhdista tällaisella lyhyellä matkalla ei ollut oikein käsitystä, mutta tuo 5:20 tuntui ihan hyvältä, niin pidin sitten sen. Ensimmäinen kilometrilaikka tuli Garminin mukaan vastaan 150 metriä liian aikaisin, samoin toinen kilometri, joten siitä jo päättelinkin, ettei kokonaismatka todennäköisesti olisikaan ihan sitä 4,2 kilometriä mitä piti.
Minuuttia aikaisemmin lähteneitä jouduin ekalla ja tokallakin kilometrillä ohittelemaan aika paljon. Useammankin kerran kävi niin, että huomasin olevani jonkun peesissä, ja että vauhti painui liian hiljaiseksi, pakko lähteä ohi. Munkin ohi toki tulivat myöhemmissä lähtöryhmissä lähteneet kovaa pinkovat. Pidin oman 5:20 tahdin enkä oikeastaan kovin paljoa edes vilkuillut kelloa. Tiukissa mutkissa ja ruuhkassa vauhti hiukan laski, mutta pysyi kuitenkin melko hyvin tasaisena.
Kolmas kilometri täyttyi yllättävän nopsaan, ja siinä vaiheessa kävi ekaa kertaa mielessä, että ehkä sitä vois vähän kiristääkin. Juoksu ei oikein tuntunut missään vaiheessa kovin hyvältä, ei ollut sellaista lennokasta fiilistä, kuin tällaiselta lyhyeltä juoksulta ehkä odotin. Ei tosin tuntunut yhtään pahaltakaan ja ihan hyvin sain kiristettyä viimeiselle puolelle kilometrille, ohitin siinä pitkään edellä menneitä. Vaihtoon tullessa matkaa oli takana tasan 4 km, en tiedä, mihin se 200 metriä oli järjestäjiltä unohtunut, mutta eipä se tällaisessa rennossa tapahtumassa haitannut. Vaihdon onnistuin töpeksimään ihan kunnolla, en vaan yksinkertaisesti nähnyt meidän 2. osuuden viestinviejää ollenkaan! No, vaihto saatiin sentään suoritettua, mutta sen verran tuossa meni aikaa, että kun pysäytin kellon, se näytti kokonaisaikaa 21:20, ja kaikki viimeisellä kilsalla kirityt sekunnit tuhrasin tuohon vaihtoon niin, että keskinopeus oli tasan tuon 5:20. Kellontarkkaa työtä :D
Oman juoksun jälkeen olo oli helpottunut, mutta energiaa piisasi vielä. Mua hiukan kismitti, kun joukkuekaverit eivät olleet älynneet tulla reitin varrelle kannustamaan, niin pidin sitten huolen siitä, että muiden osuuksilla menimme sopivaan kohtaan kannustamaan omia ja muita juoksijoita. Meidän joukkue pärjäsi tosi hyvin! Me kolme naista juoksimme omat osuutemme aikoihin 21:20 - 21:50 - 22:40 ja miehet omat osuutensa 19:57 - 18:40, eli ihan huikeita suorituksia! Viestin jälkeen mussutimme hyvillä mielin piknik-eväämme ja teltassa nauru raikui. Tapahtumassa oli todella rento tunnelma ja koko kööri oli valmis tulemaan ensi vuonna uudestaan. Erityskiitoksen ansaitsee myös paikalle tullut (1!) työkaveri, joka sateesta huolimatta jaksoi kannustaa meitä joka osuudella.
Vaikka tapahtuma oli kiva, niin mulle jäi omasta juoksusta hiukan ristiriitaiset fiilikset. Ei se nyt huonostikaan mennyt, mutta, no,
olisin mä nyt voinut juosta kovempaakin. Kuten sanoin, juoksu ei tuntunut hyvältä, mutta ei pahaltakaan. Maalissa en ollut erityisen hengästynyt enkä mitenkään poikki, hiki kyllä oli. En selvästikään antanut kaikkea itsestäni radan varteen. Olin etukäteen suunnitellut vauhtia treenien perusteella, enkä osannut ottaa huomioon sitä, miten erilaista on juosta lappu rinnassa. Ja tällaista lyhyttä matkaa. Jotenkin mun aivoissa toimiva laskuri ei ehtinyt yhtään mukaan, ennen kuin oltiin jo viimeisellä kilometrillä, enkä silloinkaan jotenkin uskaltanut lisätä vauhtia kovin rohkeasti. Ihan hyvin olisin voinut vetää viimeisen kilometrin täysillä tai lähteä jo alusta rohkeammin liikkeelle. Pari tyyppiä joukkueestamme sanoi, etteivät tällaiset lyhyet matkat ole se oma juttu, ja vähän sama fiilis mulla oli. Mun diesel ei ollut lähtenyt vielä kunnolla käyntiin, kun maali tuli jo vastaan! Silti haluan ehdottomasti juosta jossain vaiheessa uudestaan tällaisen lyhyen matkan kisan. Nyt jäi sellainen fiilis, että kiristettävää olisi ollut vielä, ja haluan tietää, että mihin sitä oikein pystyisi, kun lähtisi vaan rohkeammalla vauhdilla juoksemaan.
RunFest järjestettiin nyt ekaa kertaa Turussa, mutta toivottavasti tästä tulee jokavuotinen tapahtuma. Hiukan vielä selkeyttä ohjeistukseen ja juoksijoiden ohjaukseen reitillä, niin tulee ihan huipputapahtuma. Työnantajaorganisaatiolle, eli Turun kaupungille, iso käsi osallistumisen ja teltan sponsoroinnista! Kiva tapahtuma, suosittelen!
