Salamajärven kansallispuisto: Metsäperäläisen taival

En ollut suunnitellut tälle vuodelle yhtään uutta kansallispuistoa. Viime vuonna sain kerättyä täyteen puolet Suomen kansallispuistoista ja uusia kohteita tuli reippaasti kesän ja alkusyksyn reissuilla. Tänä vuonna ajattelinkin, ettei minun tarvitse saada yhtään uutta kohdetta katsastettua, ja kesän retket suuntautuivatkin vanhoihin suosikkipaikkoihin tai Suomen rajojen ulkopuolelle. Elokuisella Örön retkellä tuli kuitenkin juteltua siskon kanssa, että minulla olisi syyskuussa vapaa viikko ja kun kummallekin kävi tässä kohtaa syksyä lähteä retkeilemään, tuli sitten kuitenkin tällekin vuodelle uusia kansallispuistokohteita.

Kirjoitin viime vuonna sekä kansallispuistojen bongauksesta että suosikkikohteistani kansallispuistoissa omat postaukset, jotka löytyvät oheisista linkeistä:

• Kansallispuistojen bongaus
• Kansallispuistojen parhaat kohteet - omia kokemuksia ja viisi vinkkiä

Salamajärven kansallispuisto oli minulle 23. kansallispuisto! Salamajärvellä olisi ollut useita lyhyitä ja pitkiä reittejä, joista valita päiväpatikoinnille retkeilyreitti. Koska oli luvattu sateista keliä, valitsimme lyhyemmän reitin, eli hiukan yli kuusikilometrisen Metsäperäläisen taipaleen. 

Metsäperäläisen taival kiertää Koirajärven ja lähtöpaikka on Koirasalmen luontotuvalla. Reitti on ympyräreitti varsin kivikkoista polkua pitkin. Kiersimme reitin vastapäivään, jolloin kaikkein kivikkoisin pätkä olisi kuulemma reitin alkuun ja taukopaikka, Pahkahonganlahden laavu, kivasti hiukan puolimatkan jälkeen. Reittimerkkinä toimivia vihreitä palloja oli puissa sen verran tiheään, että eksymisen vaaraa ei polulla ollut.

Alkumatkasta Koirajärven itäpuolen polulla sai tosiaan asetella jalkansa tarkkaan kivkkoisella polulla. Maaston muodot palajastivat, että sammaleen alla oli piilossa vielä isompia kivenlohkareita. Paikoin lohkareet olivat paljaina kivikasoina polun ja järven välissä. Polun varrella kasvoi myös kivasti marjoja ja aina silloin tällöin tuli noukittua syötäväksi kourallinen mustikkaa tai puolukkaa.

Reitin pohjoisenpuoleisella osuudella vuorottelivat soiset pitkospuuosuudet ja mäntymetsä. Pitkospuut olivat uudet ja tukevat ja ne onkin uusittu vuonna 2022. Suopursu tuoksui. Polku oli tällä pätkällä helpompi ja välillä poikettiin järven rantaan. Pysähdyimme tauolle Pahkahonganlahden (mikä nimi!) kotalaavulle, joka sijaitsee Koirajärven luoteiskulmassa. 

Myös järven länsipuolen reitti oli paikoitellen melkoista kivikkoa, mutta osuudet jäivät lyhyiksi pätkiksi ja välillä reittiä on myös soraistettu. Viimeinen osuus reitistä kulki tietä pitkin pienen ja ison Koirajärven välisellä kapealla kannaksella.

Takaisin luontotuvalla olimme 6,5 km mittarissa ja n. 3 tunnin retken jälkeen (sisältää evästauon). Meillä kävi tuuri, sillä oli luvattu sateista keliä, mutta saimme patikoida polkuosuuden kuivassa kelissä ja vasta aivan lopussa alkoi sataa. Salamajärven kansallispuiston tunnus on metsäpeura, mutta emme onnistuneet retkellämme tätä arkaa eläintä näkemään. Muutenkaan emme juuri muita kulkijoita reitillä nähneet paria vesilintua lukuunottamatta.

Retkipaikka toteaa, että Salamajärven kansallispuiston kauneus on hienovaraista. Kansallispuistossa ei ole mitään erityisen mahtipontista. Sen laaja suoalue on pääosin niin upottava, ettei siellä kulje kesäreittejä ja mäntykankaatkin ovat kivikkoisia. Maisemat ovat seesteisiä. Meidänkin reitillämme ei ollut mitään erityisen silmiinpistävää, mutta järvimaisemat olivat kauniit ja hyvinhoidetulla reitillä oli kiva kulkea. Mikä sitten on tuo metsäperäläinen, jonka mukaan polku on nimetty? Murresanakirja osasi kertoa, että metsäperä tarkoittaa syrjäseutua (metsänkulmaa), ja metsäperäläinen on sitten sen syrjäseudun asukki.