Sivut

perjantai 17. syyskuuta 2021

Matka, joka toteutuu

Kolmas kerta toden sanoo, tai jotain muuta kliseistä. :)

Korona-aikana olemme varanneet jo kolmesti matkan, ja kahdella aiemmalla kertaa reissu on peruuntunut. Matkakohdekin on joka kerta vaihtunut. Nyt olo onkin hieman epätodellinen, kun lähtöpäivä on jo ihan lähellä ja tosiaan näyttää siltä, että päästään matkaan!

Jos siis ei tule mitään yllättävää viime hetkellä, tulossa on matka Kreikkaan Kreetan saarelle. Kohde valikoitui melkoisen lyhyen harkinnan jälkeen edellisen matkavarauksen peruuntuessa ja ykköskysymyksenä oli lähinnä "mihin nyt edes pääsee?". Tunnustan saman tien, etten ole koskaan käynyt Kreikassa (!). Nyt pääsen korjaamaan tämän puutteen matkailusivistyksessäni. Kreeta valikoitui kohteeksi myös siksi, koska se on iso saari, jossa on paljon näkemistä ja sään pitäisi olla syyskuun lopulla mitä parhain. Itse asiassa sääennusteet näyttävät sen verran korkeita lämpötiloja, että näihin syyskeleihin tottunutta jo vähän hirvittää! :D

Majoitumme Rethymnonissa. Kuva: Dena Flows, kuva lainattu cc-lisenssillä (CC BY-NC-ND)

Koronarajoitukset ovat onneksi lieventymään päin ja tautitilanne vaikuttaa nyt paljon rauhallisemmalta. Reissun ajankohtaan vaikuttivat tietysti koronarokotusten saaminen ja nyt kun kakkosrokotteesta on jo useampi viikko, tuntuu kyllä ihan turvalliselta lähteä matkaan. 

Koska matkaan lähtöä on kuitenkin leimannut melkoinen epävarmuus, matkaa on suunniteltu tosi vähän. Patikointia, historiaa, aurinkoa ja hyvää ruokaa lienee luvassa. Majoitumme Rethymnonissa, joka on saaren pohjoisrannikolla aika lailla keskellä isoa saarta. Rethymnonissa on pieni, mutta viehättäväksi kuvattu vanhakaupunki sekä noin 10 kilometrin mittainen hiekkaranta. Majapaikassa riittää varmasti puuhaa useammaksikin päiväksi, mutta suunnitelmissa on myös vuokrata auto ja kierrellä hiukan saaren historiallisia paikkoja ja luontokohteita.

Postailen reissun päällä enemmän instagramissa, joten nappaa @taivaanrannanjuoksija seurattavaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti