Sivut

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Polkuja ja pitsihuviloita

Kevät! Polkujuoksukausi käynnistyy toden teolla siinä kohtaa, kun metsäpolut paljastuvat lumen alta ja polkulenkille uskaltaa lähteä kesätossuilla.

Saaristossa kevät on jo edennyt ja viikonloppuna päästiin Ruissalon poluille. Paikoin oli vielä jäistä, mutta lämpimänä päivänä jää oli pehmennyt niin, että liukasta oli vain paikoin. Hyvän reittisuunnittelun, tai no, oikeastaan sattuman ansiosta kaikki jäiset rinteet juostiin ylämäkeen. Hiukan oli myös märkää ja mutaa, mutta vain paikoin. Pääosin polkujen kunto yllätti positiivisesti. 

Oli kevään toistaiseksi lämpimin päivä ja kevätpoluilla hyvä juoksufiilis. Juoksimme Ruissalon sillan pielestä Honkapirtille ja sitten etelärannan kävelyteitä takaisin. Mainio keväinen juoksulenkki! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti