Sivut

maanantai 31. elokuuta 2020

Elokuun kuulumisia

Elokuu meni vauhdilla ja äkkiä havahduin siihen, että huomenna on syyskuu. Jotenkin tämä loppukesä/alkusyksy tuntuu aina olevan kiireistä aikaa ja hulinaa riittää. Loman jälkeen töissä on aina täysi tohina päällä, ja toisaalta vapaalla haluaa nauttia vielä viimeisistä kesäpäivistä täysillä. Elokuun pimenevät illat ja alkukuun helteiden myötä lämpimät vedet houkuttelivat iltauinneille vielä kuun alkupuolella.


En vielä tässäkään kuussa palannut ns. normaaliin juoksujen osalta. Elokuussa juoksua kertyi 73 kilometriä. Selvästi enemmän kuin heinäkuussa, mutta silti aika vähän, ei edes 20 kilometriä viikossa.

Heinäkuussa luulin jo, että kilpirauhasarvot olisivat normalisoituneet ja että juoksukuntoon palaaminen voisi olla nopeaakin. Kuitenkin elokuun alussa voinnissa oli selvä notkahdus ja kilpirauhasarvot painuivat ihan vajaatoiminnan rajalle. Tämä lienee aika yleistäkin. Eli liikatoiminnan lääkitys painaa arvot vajaalle ja sitten tietysti kärsitään vajaatoiminnan oireista. Huoh. Ei ole ollut erityisen kivaa olla tilanteessa, jossa mulla oli kevään liikatoiminnan jälkeen noin kolmen viikon jakso normaalia oloa ja sitten taas epämääräisiä oireita, tällä kertaa lääkityksen vuoksi. En uskalla nyt sanoa oikein mitään, että miten loppuvuosi menee juoksujen osalta, kun voi olla, että nuo arvot seilaavat tuossa ees taas ja olo vaihtelee niiden mukaan.

Kilpirauhasongelmat näkyvät juoksussa lähinnä siinä, että lihaskato ja -kivut tuntuvat jaloissa. Jalkojen lihakset eivät kestä samalla lailla iskutusta ja tuntuu, että maitohapot jylläävät paljon tavallista nopeammin. Hengitys- ja verenkiertoelimistön osalta olen mielestäni kuitenkin jo ihan kunnossa. 

Tässä kuussa katkesi monivuotinen perinne juosta Paavo Nurmi Marathonilla puolikas. Mulla on kaapissa PNM-paidat edelliseltä seitsemältä vuodelta, mutta nyt tapahtumasta ei edes saanut paitaa (mikä säkä!).  Jännä juttu, että vähän niin kuin unohdin ilmoittautua tapahtumaan ennen vuodenvaihdetta halvimman hinnan aikaan. Sitten tulikin ensin koronapandemia ja sitten diagnoosi kilpirauhasen liikatoiminnasta. Luulen, että jos tilanne olisi ollut toinen, ja normivuosi joko oman terveyden tai kulkutautien osalta, niin kisan jääminen väliin olisi harmittanut. Kyllä se nytkin vähän kirpaisi, mutta oli toisaalta tervetullut muistutus siitä, että elämä on. Juoksuharrastus on paljon muutakin kuin kisoja ja aina tulee myös niitä uusia kisoja. 

Pääsin kuitenkin vielä elokuussa kisaamaan, nimittäin pistesuunnistuksessa. Turku Street-O:ssa alkoi syyssarja viime perjantaina. Ajattelin etukäteen, että en ole oikein minkäänlaisessa juoksukunnossa ja pelkkä osallistuminen jännitti. Vähän pelottikin, kun juoksu ei ole vielä oikein kulkenut kilpirauhasongelmien jälkeen ja mietin, että toivottavasti en kirmaa itseäni ihan piippuun. Mutta menikin tosi hyvin! Kilometrejä kertyi ennakko-odotuksiin nähden tosi hyvin, ja varovaisen alun jälkeen huomasin, että jaksan kyllä juosta vielä tunnin loppupuolellakin! Tuosta pistesuunnistuksesta tuli tosi hyvä mieli näin kuun loppuun. 

torstai 27. elokuuta 2020

Blogi 5 vuotta! Ala- ja ylämäkiä matkan varrelta.

Blogi täytti viikko sitten jo viisi vuotta! Unohdin luonnollisesti asian kuten kaikki aiemmat blogisynttärit. Mutta halusin kuitenkin hiukan reflektoida näitä blogivuosia ja tilannetta nyt, kun havahduin synttäreihin. Kokosin tähän postaukseen blogitaipaleen ilonhetkiä ja aallonpohjia näiltä vuosilta.



Aloitin blogin syksyllä 2015. Olin juossut kesällä 2014 puolimaratonin ennätykseni, mutta keväällä 2015 törmäsin motivaatiopulaan. Puolimaratonin ajan parantaminen ei enää motivoinut minua harjoittelemaan, sillä olinhan jo saavuttanut kahden tunnin alituksen enkä tainnut oikein keksiä toista yhtä motivoivaa tavoitetta puolikkaalle. Käänsin katseeni maratonille. Ajatus kokonaisesta maratonista kuitenkin hirvitti ja itseäni tsempatakseni tein projektista julkisen blogin myötä. Kaikki meni kuitenkin hienosti, ja ensimmäinen maraton onkin jäänyt mieleen yhtenä hienoinpana juoksukokemuksenani.

Alkuvuonna 2016 bloggailin innolla ja juoksu kulki mainiosti. Maratonin jälkeen olin elämäni kunnossa ja oletuksena oli, että juoksu kulkisi kuin siivillä kohti auringonlaskua ja seuraavia juoksukisoja. Toisin kuitenkin kävi. Jokin hyvin pieni asia meni pieleen yhdellä lenkillä alkukesästä 2016 ja satutin polveni. En olisi tuolloin voinut uskoa, että tuosta seuraisi juoksu-urani toistaiseksi pisin telakka. Polvivaiva ei sinällään estänyt juoksuja, mutta se johti selkävaivaan, joka vei minut todella kivuliaaksi ja huonoon kuntoon. Vieläkin harmittaa, että kärsin vaivan kanssa kuukausia ilman toimivaa hoitoa, kunnes älysin mennä kiropraktikolle, joka sai vähitellen selän hoidettua kuntoon. 


Vuosi 2017 alkoi epävarmoissa merkeissä, sillä pystyin juoksemaan hädin tuskin kilometrin mittaisen matkan. Mutta siitä alkoi kuntoutus, josta olen syystäkin ylpeä. Kävin salilla ja jumppasin ihan kiukulla, ainoana motivaattorinani päästä taas kunnolla juoksemaan. Juoksumatkoja ei uskaltanut pidentää liian nopeasti ja tahkosin samoja lyhyitä lenkkejä. Siitä lähti sitten ajatus kokeilla polkujuoksua. Suuntasin kovia kokeneen kroppani kanssa pehmeille poluille, osallistuin lähes ilman mitään kokemusta elämäni ensimmäiseen polkujuoksukisaan - ja jäin pahasti koukkuun. Olin löytänyt uuden suunnan juoksuharjoitteluuni ja nautin täysin siemauksin elämyksellisistä polkulenkeistä. Siinä sivussa kuntouduin taas hyvään juoksukuntoon.


Suunnittelin elämäni toista kokomaratonia alkukesälle 2018 ja käynnistin Juoksuhaaste 2018:n hyvällä fiiliksellä. Tavoitteita oli vaikka millä mitalla. Mutta sitten tapahtui elämä. Erosin pitkästä, yli 11 vuoden suhteesta ja muutin nopealla aikataululla pois yhdessä hankitusta kodista. Voin kevään ajan henkisesti hyvin huonosti ja juoksut jäivät märehtimisen jalkoihin. Toisesta maratonistani tulikin ensimmäinen DNS-merkintä kisakalenteriini. Tuosta aallonpohjasta nousu oli kuitenkin vähintään yhtä nopea kuin romahdus sinne oli ollut. Kesällä sain ryminällä takaisin elämäniloni ja juoksuintoni, ostin oman asunnon ja syksy oli juoksujen kannalta hienoa aikaa. Kipittelin Mennään metsään -yhteislenkeillä, osallistuin polkujuoksukisoisin ja polkaisin käyntiin #omamarrasputki -haasteen. 2018 oli muutosten vuosi tunteiden vuoristoradalla, mutta lopulta kuitenkin reippaasti plussan puolella.


Sitten päästäänkin viime vuoteen ja elämäni kovimpaan juoksuvuoteen. Elämäni näytti olevan mallillaan ja jo alkuvuonna aloin silmäillä pitkiä polkukisoja maratonkiilto silmissäni. Vuosi ei kuitenkaan pyörinyt vain yhden kohokohdan ympärillä, vaan kirmasin elämyksestä toiseen. Lähdin yksin juoksulomalle ja nautin aivan valtavasti polkujuoksuista Gran Canarian karussa vuoristossa. Keväällä hurahdin tosissani pistesuunnistukseen ja poukkoilin ympäri Turun seutua rastilta toiselle Turku Street-O:n kevätsarjassa. Syksyn alkuun asetettu kauden päätavoite, polkumaraton Nuuksio Classicilla 2019, meni sekin lähdöstä maaliin hyvällä fiiliksellä. Elämysvuoden kruunasi loppusyksyn patikointimatka Italian Dolomiiteille. Kuntoiluelämysten mukanaan tuoman endorfiinipöllyn lisäksi olin muutenkin aika pää pilvissä. Tammikuussa tapasin Dolomiittien matkakumppanini, ja tuo ihmissuhde vielä lisäsi viime vuoden erityisyyttä. 

    

Viime vuonna saavutin paljon juoksurintamalla. Vuoden vaihteessa hiukan hämmästelin, miksi tämän vuoden suunnittelu ei tuntunut oikein mielekkäältä. Toisaalta tunsin oloni väsyneeksi ja toisaalta mietin, etten haluakaan toistaa samoja juoksujuttuja kuin aiempina vuosina, kaipaan jotain uutta. No, sittenhän tämä vuosi menikin mullin mallin koronan myötä. Vasta loppukeväästä tajusin itse, että kropassani on jotain pielessä ja testit paljastivat kilpirauhasen liikatoiminnan. Samalla vuodenvaihteessa alkanut väsymys ja hermoston ylikuormitustila saivat selityksen. Kummallinen yhteensattuma, että korona ja kilpirauhassairaus osuivat samaan vuoteen. Tänä vuonna multa jäi ensimmäistä kertaa 8 vuoteen juoksematta Paavo Nurmi Marathon ja toistaiseksi kaikki muutkin juoksutapahtumat. Se, että koronan vuoksi lähes kaikki peruttiin, on tietysti hälventänyt harmia siitä, että liikatoiminnan vuoksi en ole pystynytkään juoksemaan.  Kilpirauhassairaus ja lääkitys ovat vieneet juoksukuntoa alas, mutta silloinhan suunnan täytyy myös jossain vaiheessa kääntyä ylöspäin, eikö niin.



Jos piirtäisin graafin näistä viidestä vuodesta, niin siinä olisi melkoisia ala- ja ylämäkiä. Tasaista ei ole ollut! Mutta aina alamäen jälkeen jalka on taas noussut seuraavalle huipulle, ja siinä matkan varrella on myös tullut mukaan jokin ihan uusi ja innostava juttu. Maratontreeneistä polkujuoksuun, juoksulomasta pistesuunnistukseen, juoksusta löytyy uusia puolia, kokemuksia ja elämyksiä! Toivottavasti niitä on tiedossa jatkossakin!

torstai 20. elokuuta 2020

Nauvon luontopolut ja kesäretki saaristoon

Nauvon vierasvenesatama jäi mieleen viime kesänä saariston rengastien kierroksella. Silloin Nauvo oli viimeinen etappi Kustavista alkaneella kierroksella. Ilta-auringossa kylpenyt Nauvon kirkonkylä näytti sen verran viehättävältä, että halusin tänä kesänä vierailla siellä uudelleen hiukan paremmalla ajalla.


Kun otin Nauvosta etukäteen selvää, löysin myös reittikuvaukset alueen luontopoluista. Kaasivuorelta luvattiin selkeällä säällä näköala aina Turkuun asti, joten päivän ensimmäinen retkikohde olikin pienen patikointimatkan päässä. Parkkipaikka Kasbergetin ja Parolan luontopoluille löytyy muutaman kilometrin päässä Parainen-Nauvo lautan laiturista tien vasemmalla puolella. Parkkipaikan tunnistaa Parolan hyppyrimäestä (Parolabacken). Tässä reittikartta (och info på svenska)



Kaasivuoren polku on noin 4,5 kilometriä ja Parolan polku noin 2,5 kilometriä pitkä luontopolku. Matkan varrella on opastauluja alueen luonnosta ja muusta mielenkiintoisesta. Kaasivuoren ja Parolan reitit voi myös yhdistää. Kun palaa Kaasivuoren ympyräreitiltä, voi "oikaista" Parolan polulle Dyvikintien ja Prostvikintien kautta. Me päädyimme tekemään juuri näin, eli kävelimme Kaasivuorelle ja sieltä ympyräreitin toista laitaa takaisinpäin, mutta sen sijaan, että olisimme palanneet parkkipaikalla samaa polkua, lähdimme pikkuteitä pitkin Paroran reitille ja tulimme sitä kautta takaisin. 


Kaasivuoren luontopolku kulkee pääosin metsässä, kunnes kivutaan kallioita ylös näköalapaikalle. Näköala saaristoon oli tosiaan hieno. Kaasivuoren laelta näkyy mm. Paraisten kalkkikivilouhos ja Turusta Meyerin telakan nosturit näkyivät myös hyvin. Parolan polku kulki kallioisessa saariston mäntymetsässä ja sen erikoisuus on hyppyrimäki. Kiipesimme myös Parolan hyppytorniin, vaikka puinen torni olikin vähän jännittävä. Hyppyrimäen k-piste on 25,5 metrissä ja ylhäällä tuli kyllä ihmeteltyä, miten mäkihyppääjät rohkenevat hypätä isoista, k-120 mäistä tai jopa lentomäestä, huh huh.




Reippailun jälkeen loppupäivä menikin tosi kivasti Nauvon kylällä. Olin etukäteen bongannut Köpmansi kahvila-ravintolasta kehuja sekä ruoasta että miljööstä. Keltaisessa, siniovisessa puutalossa olikin hyvän lounaan lisäksi ihastuttava puutarha, jossa istuskella. Köpmans tarjoaa myös majoitusta, ja ruokalista yms infoa löytyy osoitteesta kopmans.fi




Framnäsin uimarannalla kävimme pulahtamassa kirkkaassa merivedessä ja Nauvon vierasvenesatamaan suuntasimme sitten uinnin jälkeen vielä drinksuille. Nauvo oli kiva päiväretkikohde!