Tammikuun liikuntamäärät tulivat pääosin juoksusta, mutta haastoin itseni myös joogaamaan kuussa kymmenen tunnin ajan. Siinä oli lopulta enemmän tekemistä kuin juoksussa. Haasteessa ei ollut väliä, liikkuuko joka päivä, mutta koin mielekkääksi toteuttaa haastetta nimenomaan niin, että tein joka päivä jotain, vaikka en suinkaan tuntia päivässä vaan määrät vaihtelivat päivästä toiseen.
Vuoden aloittaneen haasteen jälkeen halusin jatkaa hyvin alkanutta liikuntaputkea, mutta tiesin, että tunti päivässä tulisi olemaan liikaa arjen pyörteissä. Päätin kuitenkin jatkaa päivittäistä liikkumista myös helmikuussa ja kun sekin sujui, jatkoin haastetta myös maaliskuun ajan. Huhtikuun kymmenes päivä vuotta oli kulunut 100 päivää ja jatkoin haastetta edelleen. Hyvä minä, 100 päivän liikuntaputki oli selvästi pidempi kuin aiemmat kuukauden pituiset putket!
En ole haasteen vuoksi juossut yhtään normaalia enemmän, ehkä pikemminkin päinvastoin. Olen asettanut tavoitteeksi juosta vähintään sata kilometriä kuussa ja se on alkuvuoden aikana täyttynyt, mutta ei juuri ylittynyt. Tammikuussa liikuin yhteensä yli 32 tuntia, helmikuussa yli 22 tuntia ja maaliskuussa yli 29 tuntia. Juoksua oli suhteessa eniten helmikuussa, kun juoksin yli 17 tuntia. Muiden kuukausien kohdalla juoksu on jäänyt ajallisesti noin puoleen kokonaisliikuntamäärästä.
Kuten kaikissa haasteissa, piti tässäkin kaiketi olla jotkut säännöt. Vaikka haaste alkoi hiukan vahingossa, pidin yli kolme kuukautta pitänyt kiinni siitä, että liikun joka päivä. Olen pitänyt noin 20 minuutin liikuntaa minimimääränä päivittäin. Olen laskenut mukaan niin lempeät joogat kuin raskaat juoksulenkitkin.
Huhtikuussa tuli silti juoksua 103 kilometriä ja ilman loppukuun flunssanpoikasta olisi varmaan tullut enemmänkin kilometrejä. Liikuntaputken katkeaminen hiukan kismittää. Ennen kaikkea siksi, että uuden putken käynnistely selvästikin tökkii ja laiskana ja mukavuudenhaluisena jätän helposti treenejä väliin. Huomaan, että tällaiset haasteet motivoivat. Minulla on ollut nyt pitkään jatkunut polvivaiva, enkä ole sen vuoksi ilmoittautunut tänä vuonna vielä yhteenkään juoksutapahtumaan! Selvästikin tarvitsisin jonkun tavoitteen, jota kohti treenata, mutta ilman vaivojen kuntoutumista sellaista on vaikea asettaa. No, katsotaan, mitä kevät tuo tullessaan.


