Kesäkuun kirmailut ja muut kuulumiset

Kesäkuu meni hujauksessa! Oli melkoista hurlumheita koko kuukausi, onneksi välillä pääsi pysähtymään muun muassa mökkireissulla, niin ei mennyt ihan läpijuoksuksi.

Alkukuusta juoksut jäivät vähiin muun elämän kiireiden takia, lisäksi ihan tarkoituksella keventelin ennen kuun puolivälin Bodom Trailia. Polkujuoksukisa oli raskas, mutta kuitenkin hyvä kokemus, ja erityisesti sen jälkeen juoksutkin sujuivat kivasti ja kilometrejä kertyi helteestä huolimatta.

Olin Bodomin molemmin puolin pari viikkoa opintovapaalla. Kerroin blogissakin vuoden alussa, että aloitin työn ohella opiskelut. Opinnot ovat edenneet suunnitelmien mukaan ja olen tavoiteaikataulussa, mutta helppoa ei aikatauluttaminen ole aina ollut! Opintovapaalla pystyin suorittamaan käytännössä kahdessa viikossa kaksi kurssia ja yhteensä 7 opintopistettä, joten se tuli tarpeeseen. Toinen viiko meni mökillä, jolloin pystyin myös kivasti nauttimaan kesäsäistä ja myös juoksemaan kunnolla. 

Olen tässä pitkin vuotta vinkunut kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen lääkityksen aiheuttamista juoksuongelmista. Kesäkuun lopulla yritin ensimmäistä kertaa sitten loppuvuoden 2019 juosta 20 kilometrin pitkistä. Yritykseksi jäi. :( Vaikka olen tänä keväänä pystynyt muuten juoksemaan kunnolla, niin pitkät tai raskaat juoksut eivät luonnistu. Jalat kestävät noin 12 kilometrin ajan ja sitäkin pidempiä lenkkejä olen juossut, mutta lähinnä sisulla menee kilometrit kahdestatoista eteenpäin. Niinpä täytyy nyt vain todeta, että niin kauan kuin syön noita lääkkeitä, on turha haaveilla puolimaratonista tai pidemmistä juoksuista. Samalla kisakalenteriin tulee DNS-merkintä, kun on pakko jättää väliin heinäkuun lopussa juostava Paavo Nurmi Trail. Hiukan tuo testijuoksun epäonnistuminen harmittaa ja mietityttää, että miten löydän motivaatiota treenata, kun kunto ei näköjään lääkityksen kanssa kasva vaikka mitä tekisi. Tästä tulee vähän sellainen blaah-fiilis, mutta ei nyt auta muu kuin juosta vain lyhyitä lenkkejä ja yrittää nauttia kesästä.

Kiireiden keskellä kesäkuussa tuli juostua yhteensä 109 kilometriä. Pieni notkahdus loppukevääseen nähden, mutta sellaisia sattuu. Onneksi ihan kohta alkaa kesäloma ja sitten on tiedossa vaikka mitä kivaa!

Helteellä juoksen hitaasti

Huh hellettä ja huh hoppua! Viime viikot on pitänyt kiirettä, ja vaikka olen ehtinyt hyvin juosta, en ole ehtinyt siitä juuri kirjoitella. 

Kesäkuun kelit ovat olleet ihanat, mutta helle on ollut toisinaan juoksun kannalta haasteellista. Varsinkin ensimmäisinä lämpiminä päivinä mulla oli vaikeuksia juoksun kanssa, se oli tavanomaista selvästi raskaampaa. Onneksi kroppa tottuu lämpöön vähitellen, ja nyt hellejuoksu sujuu jo paljon paremmin.

Bodomilla juoksu oli vaikeaa ja rankkaa, mutta palauduin yllätyksekseni siitä tosi nopsaan. Kisa ei ollut 12 kilometrin mittaisena niin pitkä, että olisin tarvinnut pidempää palautumisaikaa, vaan juoksin jo maanantaina lyhyen lenkin ja sitten sekä keskiviikkona että lauantaina 12 km pitkikset. Molemmat menivät ihmeen kevyesti! Täytyy todeta, että vaikka olen vähän vältellyt juoksua kovemmilla sykkeillä, niin selvästi tuo Bodomin rykäisy nosti kuntoa. Tuollaisesta rankemmasta juoksusta tuleva superkompensaatio saa aikaan sen, että kun juoksusta on palautunut, on kunto noussut sen tason yläpuolelle, jossa se oli ennen rankkaa treeniä.

Silti olen juossut nyt Bodomin jälkeen vain hitaita pk-lenkkejä. Olen nukkunut hiukan huonosti kuumuudessa ja juossut osan lenkeistä hyvinkin myöhään illalla. En ole halunnut häiritä yöunta lisää kovatehoisella treenillä. Lisäksi yritän nyt hiukan kerätä kilometrejä, koska alkukuusta muu elämä vei sen verran aikaa, etten juossut ihan tavoitteiden mukaisesti. Kun painopiste on määräharjoittelussa, tulee juostua hiukan pidempiä lenkkejä ja tiheämpään, enkä ole halunnut rasittaa itseäni kovatehoisilla harjoituksilla. Ennen Bodomia tein kuitenkin muutamia nopeusharjoituksia, ja niitä on tarkoitus kohta jatkaa. Suunnittelin ensi viikosta lähtien ottavani juoksuohjelmaan yhden viikoittaisen vauhtitreenin. 

Helteellä on kuitenkin hyvä huomioida, että lämpö ja korkea kosteusprosentti saavat kehonkin kuumenemaan ja hikoilu on selvästi runsaampaa. Juostessa voi nestehukka yllättää helpommin ja hikoillessa menettää myös suoloja. Treenin rasittavuus saattaa kasvaa huomaamatta, kun juoksee kuumassa, joten siinä kohtaa kannattaa höllätä, joko vauhdista, matkasta tai lenkkien tiheydestä. Koska itse tykkäänkin eniten hitaista lenkeistä, mulle on luontaisinta juosta hissukseen. Soisin mieluusti helteiden vielä jatkuvan!

Bodom Trail 21 km, pitihän tämäkin kokeilla

Vieraskynä-postaus!

Mainitsin omassa kisaraportissani, että meitä oli kolmen hengen kisaporukka Bodomin polkujuoksukisassa. Sain varovaisen kannustuksen, pienen suostuttelun ja lievän painostuksen jälkeen porukkamme ensikertalaisen kirjoittamaan oman kisaraporttinsa blogiini vieraskynä-postauksena. Sieltä tulikin mitä mainioin tarina! Tässä kisaraportti myös teidän iloksenne, olkaa hyvät.

________________________________________________________________________

Tulipas taas todettua kärsivänsä vähintään lievästä yllytyshulluudesta, kun Annen miesystävä sai houkuteltua Bodomille juoksemaan. Oma kokemus juoksutapahtumista, tai ylipäänsä mistään urheilutapahtumasta, kun oli pyöreä nolla. Juoksua on sentään tullut harrastettua jo lähes kokonaiset kaksi vuotta. Ei siis tarpeeksi, kun lähtökohta oli vahvasti sohvaperunan puolella. 

Lähdin sillä ajatuksella, että vähintään 12 km lenkki tulee juostua ja muutaman polkujuoksukokemukseni pohjalta pistin tavoitteeksi 1,5 tuntia. Mielessäni olin kylläkin päättänyt, että kunhan olen vielä hengissä, tai vaikkapa vain kertaalleen elvytetty, 21 km ois kiva kokemus. No olihan se tosiaan kokemus. 

Valmistautuminen alkoi muutamaa viikkoa etukäteen sillä, että ostin polkujuoksukengät, lisäsin hiukan kovempia mäki-/intevallitreenejä viikkoharjoitteluun ja kävin kokeilemassa pari n. 10 km polkua. Viimeisellä viikolla sitten rennommin ja hiilareita sekä vettä tankaten. Ensimmäinen asia, mikä yllätti oli, että mitä lähemmäksi kisa tuli, sitä enemmän alkoi myös jännittää. Vaikka käytännössä ainoa tavoitteeni oli selviäminen, niin pari yötä meni hiukan huonoilla unilla ja kisapaikalla ennen lähtöä syke kellotti jo yli satasta. Toisena yllätyksenä oli veden tankkaamisen vaikeus, kun normaalisti sitä juo ehkä puoli litraa päivässä. 

Itse juoksu meni siinä mielessä nappiin, että kuten lukija voi arvata, selvisin hengissä. Ekan 12 km vedin jopa muutaman minuutin tarkkuudella tavoiteaikaani. Ehkä henkisestä tilasta kertoo kuitenkin se, että ekan osuuden loppupuolella laskin, että kun kerran on 12 km takana ja loppu ysi on kolme kilometriä sitä vähemmän, niin eihän se loppu ole kuin 6 km. Kyllähän sen jaksaa. 

Jos olen aivan rehellinen, niin harvoin olen kuitenkaan mitään katunut niin paljoa, kuin lopun 9 km aikana sitä päätöstä, etten mennyt maaliin 12 km jälkeen. 14 km kohdalla nimittäin alkoi vasen pohje krampata. Jonkin matkan päästä myös oikea pohje päätti kaverillisesti kokeilla sitä ja hetken päästä iloon liittyivät myös etureidet. Kolmas asia, joka yllätti, oli että sisäreidetkin voi krampata. Voin vain kuvitella, miltä tuossa vaiheessa juoksuni on oikein näyttänyt. Maalisuoralla koin ehkä kovimman kamppailun itseni kanssa, kun krampissa olevat jalat eivät halunneet enää liikkua metriäkään, mutta luonto ei antanut periksi pysähtyä siinä kohtaa. Matkaan oli mennyt jo tovi, joten eipä alueella olisi montaa todistajaa ollut paikalla, mutta yllytyshulluuden sivuoireena on nähtävästi usein myös päkkipäisyyttä. 

Pirteänä maalissa.

Mitäs nyt seuraavaksi? Vähän käytetyt, mutta haisevat kengät tori.fihin vai kohti seuraavia haasteita? Nyt kun juoksusta on jo pari päivää, niin aika on ennättänyt kullata muistot. Eihän se nyt niin kamalaa ollut. Ehkä voisin kuitenkin jotain ottaa opiksi tällä kertaa. Ensinnäkin enemmän treeniä ja varsinkin porras /mäkivetoja. Toiseksi pitää opetella paremmin tankkaamaan juoksun aikana, sillä tuli syötyä ja varsinkin juotua aivan liian vähän. 

Mutta olipas tosiaan kokemus ja kiitos Annelle ja hänen miehelleen, että saivat puhuttua minut mukaan. Kiitos myös ystävälliselle toimitsijalle, joka kantoi minulle evästä, kun en jaksanut raahata itseäni kojulle.

Samuel

Bodom Trail 12 km - juurakoissa sykkeet tapissa

Ihmiset tykkäävät kertoa ja kuunnella tarinoita. Mietin tätä kisaraporttia aloittaessani, että kerronko sen tarinan, jossa koko juoksun ajan tuntui kamalalta ja polku oli pelkkää juurakkoa ja kivistä juurakkoa. Vai kerronko sen tarinan, jossa kielot ja suopursut tuoksuivat, ja raskaista jaloista huolimatta olin maalissa hyvävoimaisena. Tämä selvinnee, kun luet jutun.

Tänä vuonna Bodom Trail juostiin koronajärjestelyjen vuoksi useampana lähtönä eri päivinä. Päämatkalle, 12/21 kilometrille pääsi lähtemään perjantai-iltana, lauantaiaamuna tai lauantaina iltapäivällä. Lähdöt oli vielä jaettu pienempiin lohkoihin turvavälien pitämiseksi. Aikatauluun parhaiten sopiva lauantain iltapäivä oli kisaporukkamme valinta. Bodomilla voi kesken matkan valita, juokseeko 12 vai 21 kilometriä, mutta itse olin jo etukäteen päättänyt juosta tuon 12 km lenkin. Helteinen sää viikolla ja lauantaille luvattu sade hiukan mietityttivät, mutta kisaa saatiin juosta todella hyvässä kelissä. Polut olivat kuivat ja lauantaina saatiin muutama pisara sadetta.

Ensimmäiset kaksi kilometriä kerroin itselleni tarinaa, jossa sykkeet kipusivat heti lähdöstä 170 ja tuntui vaikealta. Tässä tarinassa kirosin kilpirauhasen liikatoiminnan ja sen lääkityksen alimpaan helvettiin. Lähtö oli vaikea. Tuossa kohtaa lämpötila oli  reippaasti päälle kahdenkymmenen asteen ja ilmankosteus korkea. Oli jano jo lähdössä ja suu kuivui kun piti hengittää pidempään maskin läpi. Fiilis ei ollut kovin korkealla.

Onneksi huomasin jo kahden kilometrin kohdalla, että voin itse päättää, millaiseksi kisatarinani muodostuu. Kyllä, voisin surkutella sitä, etten millään ole sellaisessa juoksukunnossa kuin ennen kilpirauhassairautta. Tai sitten voisin yrittää nauttia matkasta vaikeuksista huolimatta. Sillä keli viileni koko ajan, mihinkään ei sattunut ja kisaan valmistautuminen oli mennyt hyvin. Raskasta meno oli, mutta olihan reittikin raskas ja kyseessä ensimmäinen kisa pitkään aikaan.

Reitti oli haastava. Heti alkuun otettiin luulot pois teknisillä poluilla ja ylämäissä. Alkumatkasta polku oli erittäin juurakkoinen, sitten juurakkoinen ja kivikkoinen, jossain välissä oli pientä suopätkää ja sitten taas juurakkoa. Ylämäissä jalat menivät heti hapoille, ja epätasainen maasto pisti pomppimaan kivien ja isoimpien puunjuurien välistä, piti tosissaan keskittyä.

Reitti oli myös kiva, sillä polku oli todella hyvässä kunnossa, kielot ja suopursut tuooksuivat ja maisemia pystyi hiukan vilkuilemaan silloin kun katse ei ollut polussa. Kallioiden päältä oli hienot näkyvät metsäjärvelle ja suon laitoja kiertävät polut olivat kuivia. Suojärvellä bongasin joutsenpariskunnan ja pörröistä tupasvillaa. Sykkeet laskivat alun jälkeen ja totesin, että kunhan ne eivät nouse 170 päälle, pystyn hyvin juoksemaan eikä tunnu liian raskaalta.

Juuri ennen 6 kilometrin huoltoa metsän keskellä juoksupolun vieressä oli hääseurue ottamassa kuvia. Näky oli niin odottamaton, että spontaanisti kysyin, saanko ottaa heistä kuvan. Hämmentyneen kyllä-vastauksen jälkeen räpsäisin kuvan, onnittelin paria ja jatkoin matkaa naureskellen juttua seuraavat pari kilometriä. Tilanne oli absurdin huvittava, kuvamuistoistoihini nousee täysin tuntemattomia ihmisiä hääpuvussaan ja pahimmassa tapauksessa hääpotretin photobombaa joku hikinen polkujuoksija räkä poskella. Toivottavasti he saivat ikimuistoiset hääkuvat huolimatta ohi suhanneesta polkujuoksuporukasta!

Olin etukäteen ajatellut, että puolimatkaan pitäisi hiukan himmailla, mutta sen jälkeen saisi hiukan kiristää tahtia. Heti huoltopisteen jälkeen olikin alamäkivoittoinen osuus ihastuttavassa pähkinälehdossa ja pystyin nostamaan vauhtia. Mutta tulihan niitä ylämäkiäkin taas kohta vastaan. Nappasin lisäenergiaa huollon jälkeen ja vielä toisen energianamun noin 9 kilometrin kohdalla, mutta siitä huolimatta viimeisen neljän kilometrin aikana tuli paljon kohtia, joissa jalka ei enää meinannut nousta. Pari kertaa olin tupeksia itseni nurin ja kolhin varpaitani niin, että piti hiukan hidastaa. Intoa oli enemmän kuin kuntoa ja loppumatkasta piti tosissaan keskittyä, etten kompuroisi.

Kilometrilaikat olivat koko reissun ajan tulleet vastaan noin 200 metriä etuajassa, joten arvelin maalinkin tulevan vastaan jo ennen 12 kilometrin täyttymistä. Mitään huimaa loppukiriä ei oikein lähtenyt, mutta hyvällä tahdilla tuli viimeiset sadat metrit hiekkatietä pitkin ja loppusuoran nurmella. Maalissa olin ajassa 1:40.

Kisan jälkeen olin hyvävoimainen. Nappasin maalihuollosta syötävää ja ehdin hyvin käydä autolla huuhtelemassa naaman ja pukemassa kuivaa ylle ennen kuin kisakaverit tulivat maaliin pidemmältä matkalta. Hölkkäilinkin siinä, missään ei tuntunut kolotuksia eikä olo ollut lainkaan niin uupunut kuin yleensä rankan juoksun jälkeen. Tuo kilpirauhasen liikatoiminnan lääkitys on aika kumma juttu. Juoksu on raskasta, jalat menevät ylämäissä heti hapoille ja painavat, mutta hapenottoon eli kestävyyskuntoon se ei pahemmin vaikuta. Sen verran raskasta juoksu on, että tarvitsen kyllä numerolapun rintaan, jotta oikeasti jaksan ottaa itsestäni kaiken irti.

Vähän yllätyin, että olin lopputuloksissa naisten 12 kilometrillä sijalla 56/119, kun oma tuntemus oli sellainen, että oli hidasta ja vaikeaa. Kuvittelin olevani enemmänkin tuloslistan häntäpäässä. Jälkikäteen voi kuitenkin todeta, että ehkä tuo 12 km oli juurikin nykykunnolle sopiva matka ja sain siinä kyllä itsestäni irti sen mitä otettavissa oli. Lämmin keli tuntui, mutta varsinkin puolimatkan huollossa join reippaasti ja kropassa tuntui kyllä olevan energiaa ainakin sinne 8 kilometrin tienoille asti. Kisan loppupuolella alamäet olivat mukavan juostavia ja rallattelin noilla helpommilla pätkillä kyllä iloisesti ja hyvällä fiiliksellä. Kisan jälkeen olo oli tosi hyvä, eikä väsymyksestä tietoakaan, se oli myös tosi mukavaa.

Kisajärjestelyt olivat erinomaiset ja koronaturvallisuudesta oli huolehdittu ensiluokkaisesti. Kisa-alueella oli mukavan väljää eikä mihinkään tarvinnut jonottaa. Tämä oli ensimmäinen kerta Bodomilla, enkä etukäteen ihan tiennyt, mikä kisassa odottaa. Reitti oli haastava, tekninen ja mäkinen, mutta hyvin merkitty ja hyväkuntoista polkua. Oli kiva tapahtuma ja kiva kisa!

Polkujuoksukisaan! Jo viikon päästä, kääk!

En ole aiemmin uskaltanut kertoa ilmoittautuneeni kesälle juoksukisoihin, koska on ollut kovin epävarmaa, mahtaako kesäkuussa onnistua juoksutapahtumat. Karhunkierros juostiin onnistuneesti, mutta useammat eteläisen Suomen tapahtumat on jouduttu perumaan, jotkut myös nopealla varoitusajalla. Ilmoittauduin Bodom Trailille jo kevättalvella, mutta vielä toukokuun loppuun asti oli epävarmaa, pystytäänkö kisaa järjestämään. Tällä viikolla tuli asiaan varmistus, eli Bodom Trail järjestetään ja olen siellä juoksemassa!

Bodom Trail juostaan nyt kesäkuussa 11.-12.6. Koronan vuoksi tapahtuma on jaettu useammalle päivälle ja lähtöihin. Itse olen juoksemassa lauantain iltapäivän lähdössä!

Ilmoittautuessani ajattelin vielä juoksevani Bodomilla 21 kilometrin matkan, mutta tässä kevään mittaan tuli selväksi, ettei kroppani toimi siihen malliin, että puolimaratonille olisi järkevää lähteä. Onneksi tuolla voi vaikka kesken matkan valitakin 12 kilometrin juoksun. Itse kyllä tiedän jo lähdöstä, että tulen maaliin 12 kilometrin kohdalla.

Siitä, kun olen viimeksi treenannut juoksukisaan tuntuu olevan ikuisuus! Viime vuosi nyt oli mitä oli, mutta kisaamaan olisin kyllä päässyt ilman omaa sairastumista kilpirauhasen liikatoimintaan. Sekä korona että kilpirauhassairaus vaikuttaa myös tämän vuoden kisailuihin ja treenaamiseen.

Juoksuohjelmani on keväällä ollut varsin yksinkertainen. Arkena lyhyempiä lenkkejä ja viikonloppuna pitkis. Pitkisten kanssa on ollut vähän ongelmia ja ne ovat jääneet 12-16 kilometrin mittaisiksi. Täytyy olla tyytyväinen noihinkin, ainakin juoksu on hissukseen helpottunut vaikeimmasta ajasta. Vasta nyt loppukeväästä olen ottanut ohjelmaan myös nopeusharjoittelua. Yksi viikon lenkeistä on ollut vauhtikestävyyttä, kaikki muut pk-lenkkejä. Vauhtitreeninä on toiminut pari kertaa pistesuunnistus. Se on kivan intervallityyppistä harjoittelua, jossa kovat juoksupätkät vuorottelevat rastien pällistelyn ja reittisuunnittelun kanssa.

Olen myös päässyt keväällä muutamia koronataukoja lukuun ottamatta käymään salilla! Se on tehnyt hyvää lihaksia syöneen kilpirauhassairauden jälkeen. Vaikka en olekaan parhaassa mahdollisessa kunnossa, ovat kevään treenit kuitenkin antaneet uskoa siihen, että kyllä tässä vielä juoksupoluille ja juoksukisoihin palataan.

Varsinkin vuonna 2018 juoksin lukuisia noin 10 kilometrin polkukisoja, joten olen voinut ammentaa niistä oppia. Tuollaiseen lyhyeen polkukisaan lähden maltillisesti, mutta kiristän vauhtia kisan edetessä. Katson etukäteen askelmerkit reittikartan ja reittiprofiilin mukaan.

Tällä viikolla ei juuri muun elämän kiireiden vuoksi tullut juoksukilometrejä, mutta onneksi tiedän senkin, että viimeisen parin viikon treeneillä ei kisakuntoa enää kohoteta. Kisan voi kyllä pilata liialla juoksemisella, mutta siitä ei nyt ole vaaraa. 

Jännä laittaa lappu rintaan pitkän tauon jälkeen!