Sivut

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Maaliskuu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan

Olin suunnitellut juoksevani maaliskuussa satasen täyteen ja aloittavani tässä kuussa kunnon pitkistelyt maratonia varten. Suunnitelmissa oli myös jatkaa alkuvuoden salikautta. Todellisuudessa juoksin vain 60 kilometriä, aloin luopua maratonhaaveista ja salikausi ei koskaan edes alkanut. Pitkikset jäivät kokonaan tekemättä ja maaliskuun pisimmät lenkit tulikin tehtyä jalkapaikalla Teneriffan reissulla.


Olen juossut eron jälkeen viikko viikolta vähemmän. Kuukauteen on mahtunut niin paljon kaikkea, että jaksaminen on ollut koetuksella. Kuun alussa tsemppasin muuton verran, nyt loppukuusta tsemppasin Teneriffan reissun. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että olen valtavan väsynyt ja apeus ei ole vähentynyt vaan pikemminkin lisääntynyt kevään mittaan. En ole jaksanut käydä lenkeillä, koska en ole jaksanut oikein muutakaan. Nyt voisin varovasti veikata, että tunnelin päässä olisi valoa näkyvissä, sillä pääsiäislomalla olen kipitellyt jo pari lenkkiä. Jospa se tästä.


Matkalla kaikki ei myöskään mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Olin ennen reissua pienessä flunssassa, joka tuntui ottavan kierroksia vetoisessa lentokoneessa ja bussissa istumisesta. Ensimmäinen ilta Puerto de la Cruzissa meni tukkoisen nenän ja kurkkukivun kanssa, ja matkan alkuun kaavailtu patikointipäivä vaihtuikin merenpinnnan tasolla makoiluun. Onneksi paikan ilmeisen suotuisa ilmasto paransi taudin pikavauhtia ja kolmantena matkapäivänä olinkin taas täysin kunnossa!


Matkaan tuli vielä hiukan lisää mutkia, kun jouduimme luopumaan suunnitellusta Teiden valloituksesta. Ensinnäkin kevät oli Teneriffalla sen verran myöhässä, että huipun reitit pysyivät suljettuina lumen ja jään vuoksi. Meillä oli pari kuukautta ennen matkaa hankittu lupa kiivetä Teiden huipulle, mutta sille ei olisi ollut käyttöä. Lopulta emme päässeet edes huipulle vievälle köysiradalle, sillä tie vuorelle oli poikki. Kyse ei ollut tietöitä dramaattisemmasta esteestä, mutta päivän ainoa bussi ei sen vuoksi päässyt aikataulussa kulkemaan ja bussin päätepysäkki oli siirretty noin 10 kilometriä köysiradan ala-asemalta. Meillä oli myös ennakkoon ostetut liput köysiradalle. Tovin mietimmekin, olisiko matka ollut mahdollista taittaa jalan, mutta tuntematon vuoristoreitti yhdistettynä vain kerran päivässä kulkevaan bussiin toi suunnitelmaan liikaa epävarmuustekijöitä. Onneksi köysirataliput pystyi peruuttamaan, tosin siitä veloitettiin harmillisesti kuusi euroa lipulta, mutta sentään emme joutuneet maksamaan täyttä hintaa. Ja onneksemme saimme tiedon bussin poikkeusreitistä etukäteen, sillä pystyimme sitten miettimään päivän ohjelman uusiksi. Lopulta meillä olikin oikein kiva vaelluspäivä Teiden kansallispuistossa!


Kirjoittelen Teneriffan patikoinneista vielä lisää myöhemmin. Nyt huhtikuulle en aseta itselleni juurikaan tavoitteita juoksun tai muun liikunnan suhteen. Toivon löytäväni taas lenkkeilyn ilon ja että saisin juoksusta virtaa myös arkeen.

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Kuvaterveiset Teneriffalta!

Hola! Terkut ikuisen kevään saarelta, jonka kevätsää on ollut astetta leppeämpää kuin siellä koti-Suomessa. Lomaviikko on kääntynyt jo loppupuolelle, mutta paljon ollaankin jo siskon kanssa ehditty tekemään ja näkemään. Tässä muutama kuva vaelluksiltamme sekä Puerto de la Cruzista. Kirjoittelen reissusta enemmän sitten kotosalla, sillä hotellimme onneton wifi ei ole bloggaaja-ystävällistä lajia :)










tiistai 20. maaliskuuta 2018

Juoksuvuoden 2018 tavoitteista

Tämä postaus on lojunut luonnoksissa jo tammikuun alusta asti. Ajattelin vuoden alussa, että ehkä keksisin vielä lisää kivoja tavoitteita. Mutta kävikin vähän toisin, kun elämä ei mennytkään ihan suunnitellusti. Yhden tavoitteen kanssa on nyt vähän kiikunkaakun, mutta muut ovat edelleen voimassa, joten tässä juoksuvuoden 2018 tavoitteet!

1000 kilometriä juoksua


Vuonna 2016 tavoite jäi saavuttamatta selkävaivan vuoksi, mutta maratonvuonna 2015 juoksin reippaasti päälle 1200 kilometriä, joten normaalivuonna tonnin tavoite on melko helposti saavutettavissa. Olen ennenkin kirjoittanut, että koko vuoden kilometritavoite sopii mulle, koska vuoden ympäri jokainen lenkki vie lähemmäs tavoitteen saavuttamista. En kuitenkaan halua, että pelkkä kilometrien kerääminen nousee pääosaan. Juoksu on paljon monipuolisempaa kuin pelkkää kilometrien keräämistä.

Juoksuhaaste 2018


Tämä juoksuhaaste kulkee mukana koko vuoden ja suoritan haasteen kohtia hissukseen juoksuohjelmaan sopivissa kohdissa. Tavoitteenani on suorittaa kaikki 40 haastetta.

Polkujuoksua



Toiveenani on päästä myös kunnolla polkujuoksemaan tänäkin vuonna. Ostin loppuvuodesta uuden juoksurepun ja sain joululahjaksi juomarakon, joten pidempienkin polkuretkien pitäisi tällä varustuksella onnistua. Jokusen polkukisankin ajattelin juosta, sillä Turku Trail Cup polkujuoksuttaa porukkaa Turun seudulla myös tänä vuonna. Mukana on uusia kisapaikkoja, ja osakilpailuja on yksi enemmän kuin viime vuonna, joten kalenterista löytyy varmasti jokunen itselle sopiva kisapäivä. Hiukan olen harkinnut myös muun Suomen tapahtumia, erityisesti Aulanko Tower Trail ja Bomarsund Trail kiinnostavat. Mitään päätöstä en kuitenkaan ole vielä osallistumisesta tehnyt, sillä matkustus ja majoitus vaativat suunnittelua ja tietysti myös rahaa.


Maraton


Ilmoittauduin loppuvuodesta elämäni toiselle maratonille Forssan Suvi-iltaan 16.6. Ilmoittautumista en kauaa harkinnut, vaan tarjoushinnasta hurmaantuneena ilmoittauduin ja maksoin osallistumisen ennen kuin kunnolla tajusinkaan, mihin tuli lupauduttua.

Kun harjoittelin ensimmäiselle maratonille, mulle oli todella tärkeää päästä myös juoksemaan kisassa ja pelkäsin viime hetkiin asti, että sairastuisin tai joutuisin keskeyttämään tms. Kun maraton oli juostu, fiilis oli mahtava ja tuntui, että olin saavuttanut jotain ainutkertaista. Selkävaivan myötä, kun juoksut olivat katkolla, olin iloinen siitä, että sain harjoitella ja juosta maratonin ennen vaivoja. Silloin ajattelin, että ehkä ensimmäinen maraton jääkin ainoaksi. Edelleen tuo mahdollisuus on olemassa, ja yritän suhtautua tähän toiseen maratoniin etukäteen rennommin.

Nyt eron jälkeen juoksut ovat jatkuvasti vähentyneet, ja tällä hetkellä maraton tuntuu tavoitteelta, jonka eteen en ehkä vain yksinkertaisesti jaksakaan tehdä töitä. Mieli voi vielä muuttua, mutta en myöskään ole tällä hetkellä siinä kunnossa, mitä pitkien lenkkien tekeminen vaatii. Joten jää nähtäväksi, tuleeko maratonista mitään.

Paavon puolikas


Paavo Nurmi Marathon siirtyi tälle vuodelle elokuun puoliväliin. Aikaisempina vuosina Paavo on juostu kesä-heinäkuun vaihteessa ja olen ollut mukana juoksemassa jo viidesti. Kisan siirto elokuulle sopii omiin suunnitelmiin ihan hyvin ja oli osasyy sille, että saatoin harkita maratonia kesäkuussa. Nopeustreeneihin heinäkuu tosin on huono kuukausi, sillä aikaisempina vuosina keskikesä on osaltani kulunut leppoisempien juoksujen parissa. Niinpä en tänäkään vuonna aseta puolikkaalle mitään aikatavoitetta. Jos saan treenata terveenä, uskon olevani hyvässä kunnossa puolikkaalla.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Matkakuumetta ja epävarmoja fiiliksiä

Suuntana Teneriffa ja Puerto de la Cruz! Lähdemme siskon kanssa aamuyöllä kohti Helsinki-Vantaata ja huomenna pitäisi olla ikuisen kevään saarella.

Fiilis on hiukkasen epävarma, sillä mulla on sekä selkä oireillut että ollut pientä flunssaisuutta tässä matkan alla. Juoksulenkit ovat tällä viikolla jääneet yhteen neljän kilometrin hölkkään, jonka aikana alaselässä ja lonkassa tuntui sen verran, että viikon loput lenkit jäivät väliin. Lisäksi mulla on jo viikkoja ollut on/off-kurkkukipua, joka on nyt taas aktivoitunut. Vitamiineja ja sinkkejä vaan nassuun, ja toivottavasti flunssa ei missään vaiheessa tule oikeasti "päälle".

En ole reissusta kauheasti ehtinyt jutustella täällä blogissa, enkä oikein kyllä valmistautuakaan IRL. Tänään kaivoin pilvestä parin vuoden takaisen Madeiran reissun pakkauslistan (postauksen kuva tuolta reissulta) ja sen perusteella heittelin matkalaukkuun vaatetta ja tavaraa. Onneksi reissusuunnitelmat tuli tehtyä jo matkan varaamisen jälkeen tammikuussa, sillä helmi-maaliskuussa ei oikein ole ollut fiilistä.


Meillä on tarkoituksena viettää leppoisaa patikointilomaa. Puerto de la Cruz valikoitui kohteeksi siksi, että sieltä pääsee kivoille vaellusreiteille vähällä vaivalla ja Teneriffan pohjoisrannikon kaupunki on saaren vihreimmässä kolkassa. Meillä on suunnitelmissa myös tehdä retki Teidelle, mutta huipun tuntumassa olevat patikkareitit ovat olleet jo viikkoja suljettuna huonon sään takia. Eli jää nähtäväksi, pääsemmekö vuorelle, mutta jos ylös asti nousu jää väliin, on meillä myös suunnitelma B, eli kipittelemme sitten ylängöllä Teiden juurella.

Sääennusteet lupailevat noin 20 astetta ja puolipilvistä koko viikoksi. Mulle kelpaisi lämpimämpikin sää, mutta toki noilla leveysasteilla aurinko porottaa ihan eri tavalla kuin täällä pohjolassa, ja jos vain on aurinkoista, niin eiköhän tarjeta.

Laitan blogiin yhden postauksen ajastumaan reissun ajaksi, mutta päivittelen varmaan instaan reissukuvia pitkin viikkoa. Instagramista minut löytää nimellä @taivaanrannanjuoksija
Adios!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Koiran kanssa juoksemassa

Viikonloppuna pääsin koiranhoitohommin ja samalla kokeilemaan myös juoksua koiran kanssa. Kingi on 2-vuotias appenzellinpaimenkoira, jonka omistaja on tosi aktiivinen koiran kanssa harrastaja. Kingin kanssa käydään ties missä toiminnassa, joiden nimiä en edes muista. Omistaja myös pyöräilee, hiihtää ja juoksee koiran kanssa, ja itse sain ohjeeksi, että voin tehdä Kingin kanssa ihan niin pitkän lenkin kuin vain itse jaksan!


Joten ei kun tuumasta toimeen! Koska koira on vasta parivuotias, ei sen kanssa ole vielä kovin paljoa käyty juoksemassa, joten kulku ei tullut vielä selkärangasta. Välillä sain kiskoa hauvelia lumipenkasta milloin minkäkin kiinnostavan hajun perästä. Mutta toisinaan Kingi paineli nätisti edellä ja minä yritin räpiköidä perässä. Ja sitten taas kesken vauhdikkaan juoksun koira keksikin alkaa piehtaroimaan lumessa! :) Mitenkään ryppyotsaisesti ei lenkille tietenkään lähdetty, vaan tarkoituksena oli, että sekä minulla että koiralla olisi hauskaa. Alkulenkistä annoin koiran haistella ja merkkailla tiheään tahtiin, mutta parin kilometrin jälkeen tavoitteena oli, ettei koira liikoja haistelisi, vaan että painelisimme menemään hölkäten. Koira on kävelylenkeillä tottunut kulkemaan vierellä, mutta omistaja on vähitellen alkanut opettaa sille canicrossia eli koirajuoksua, jossa koira kirmaa edellä valjaissa, ja juoksuvyöllä varustettu ihminen tulee joustohihnan päässä perässä, jolloin koira saa vetää. Lisätietoja canicrossista löytyy mm. täältä.


Me teimme Kingin kanssa lauantaina 10 kilometrin lenkin, joka kulki enimmäkseen hiekkateitä ja poikkesi pari kertaa myös metsäpolulle. Koiran joustohihnalla oli sen verran pituutta, että alkulenkistä jouduin pitämään siitä kiinni, kun toistuvien pysähdysten myötä olisimme muuten olleet vaarassa sotkeutua hihnaan. Mutta sitten kun koira innostui kirmaamaan edessäni, vauhti nousi ihan kunnolla, ja hihnan päässä tuntui kuitenkin turvalliselta juosta, kun koira veti mukavasti minua perässään. Oikeaa ja vasentakin siinä hiukan opeteltiin, ja hyvin meni. Sunnuntaina teimme neljän ja puolen kilometrin aamulenkin, josta menomatka mentiin taas runsaiden haisteluiden ja pysähdysten myötä hissuksiin. Paluumatkalla sitten juostiin kunnolla niin, että kun menomatkaan meni 24 minuuttia, paluumatka tultiin 18 minuuttiin. Oli hauskaa päästä kokeilemaan taas jotain ihan uutta juoksun saralla, ja oli myös kiva nähdä, miten innokkaana koira kirmasi lumisessa maisemassa!

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Työmatka juosten - Aurajoessa!

Tänään onnistuin pitkästä aikaa vastaamaan juoksuhaasteeseen, kun juoksin työmatkat (haaste numero 12) ja lähdin aamulla kirmaamaan jo auringonnousun aikaan (haaste 33). Työmatkajuoksuilla juoksin myös reitillä ja alustalla, jota en ole koskaan ennen kokeillut, nimittäin pitkin jäätynyttä Aurajokea.

 
Aurajoen jäällä on näkynyt jo useampana päivänä niin kävelijöitä kuin luisteijoitakin. Pitkä pakkasjakso oli vihdoin hyydyttänyt virtapaikatkin, mutta kohtapuoliin lauhtuva sää tarkoittaa sitä, että joella kulkemisen lystiä ei kauaa pääse testaamaan. Eilen illalla totesin, että huomenna tai ei koskaan (enää tänä vuonna) ja laitoin nastalenkkarit valmiiksi eteiseen juoksuromppeiden kaveriksi. Jäällä juokseminen sekä kiehtoi että jännitti, sillä mulla on tunnetusti kehno tasapaino, ja kyllähän se jään kestokin mietitytti aika lailla.


Aamuhämärissä joen rantapenkereillä ei juuri ollut muita kulkijoita ja sydän pamppaillen hivutin itseni hissukseen kuivalta maalta jään päälle. Odotin koko ajan jostain läheltä kuuluvaa pamausta tai murtuvan jään natinaa, joten mistään rennosta aamuhölkästä ei todellakaan ollut kyse. Järjellä tiesin, että kun vain seurasin reittiä, jossa näkyi lukuisia terän- ja kengänjälkiä, olisi erittäin epätodennäköistä, että jää pettäisi juuri sillä hetkellä juuri minun allani. Mutta silti, oli aivan hurjan pelottavaa mennä yksin keskellä jäätynyttä jokea!


Joesta nousu keskustan kulmilla ei tunnetusti ole helppoa, mutta tiesin jo entuudesta Tuomiokirkon edustalla olevan hyvän paikan, ja siitä sitten kipusin ylös. Ihan loppumatkasta pelko oli väistynyt innostuksen tieltä, ja työpäivän loppupuolella odotin jo malttamattomana kotimatkaa, jolloin pääsisin kirmaamaan jäälle auringonpaisteessa.

Todistettavasti olen juossut Aurajokeen!
Hipsin iltapäivällä joen päälle samasta kohtaa, josta punnersin itseni rannalle aamulla. Nyt vain aurinko oli sulattanut jäätä paikoin, ja joenreunakivetyksistä valuivat jääpuikot sekä jään päällä oli paikoin pehmeämpää jäätä tai ihan vettä. Aurajoella oli myös muita kulkijoita, jota toi varmuutta omaan kipittelyyn. Nastoista huolimatta, tai ehkä hitaasta vauhdista johtuen alusta tuntui paikoin superliukkaalta, enkä ollenkaan ymmärrä, miten vastaantulevat teinit pysyivät pystyssä tennareillaan.


Kaupunki näytti hiukan erilaiselta, kun sitä katsoi keskeltä jokea. :) Myös itse jää oli kiehtovaa, siinä oli pinnan alla niin mustia kuin punaisiakin kohtia, ja paikoin jää muodosti pieniä tulivuoren näköisiä kohoumia, joiden pinta oli railojen halkoma. Ihan lähelle en uskaltanut mennä katsomaan. Vaikka jänskättikin, niin olipa elämyksellinen työmatkajuoksu!